Korritapahtuma Kuhmossa

Keväinen tervehdys!

Pikku hiljaa on poikkeuksellisen entisaikainen eli pitkä ja luminen talvi alkanut antautumaan. Se on myös merkki siitä, että hankikorrit alkavat kuoriutumaan ja perhokalastajat parveilemaan koskilla pintovien taimenien toivossa. Kuhmossa järjestettiin jälleen jo perinteinen korritapahtuma, "April Orange", nyt toista kertaa Lentiiran lomakylässä. Vierailevina perhonsitojina illan ohjelmiin oli saatu Mikko Halonen ja parin vuoden tauon jälkeen Hans van Klinken. 

Oma talvi on ollut vapaa-ajan suhteen kiireinen. Veneen rakentelu on vienyt liki kaiken vapaa-ajan mitä on kehdannut käyttää. Välillä näytti jo epävarmalta, pääseekö edes koko reissuun lähtemään. Onneksi asiat järjestyivät sille mallille, että perjantaiaamuna hyppäsin Jaskan auton kyytiin kohti Kuhmoa. Valmistautuminen oli poikkeuksellisen vaisua, kymmenkunta perhoa sitasin pikaisesti parin edellisen illan aikana. Ja yli puolen vuoden tauko sidonnassa näkyi kyllä. Onneksi korrirasiat olivat kohtuullisella mallilla edellisvuosien reissujen myötä. Jarilla työt haittasivat reissua sen verran, että ajeli perässä paikan päälle vasta illaksi.

Vesi oli keskimääräistä alempana

Jaskan kanssa saavuttiin Kuhmoon puolen päivän jälkeen. Pidempi pakkasjakso sekä selvästi keskimääräistä alempana oleva vesi jännittivät, missä määrin normaalit ottipaikat ovat pysyneet sulina. Luvat saatuamme suuntasimme kalalle. Siinä vermeitä kasaillessa tuli tuttu mies koskelta. Hannu oli käynyt tutkiskelemassa kalojen ottihalukkuutta, mutta se oli kuulema heikkoa. Tovi vaihdeltiin kuulumisia ennen kuin päästiin kalastamaan. Laskeskeltiin, että kolmisen tuntia ehditään kalastella, sitten suunnataan kauppaan ja syömään. Keli oli mulle kovin tutun oloinen. Tuulta riitti yllin kyllin ja välillä sateli vettä tai räntää. Puuskien aikana seiskaluokan siimoillakaan ei tahtonut pystyä kunnon heittoja heittämään. Korreja kyllä käveleskeli rannoilla siellä täällä, mutta aallokossa ei pintakäyntejä näkynyt. Tuulta oli lupailtu tulevillekin päiville, mutta muuten olosuhteet vaikuttivat aika hyviltä koko viikonlopun. Kerrankin. Paiskottiin Jaskan kanssa pääosin streamereita ja liitsejä, ilman tulosta. Mietittiin jopa paikan vaihtoakin, tuuli kävi niin suoraan ylävirrasta. Päätettiin kuitenkin käyttää loppuaika samassa paikassa. Laitoin korrinymfin siiman päähän ja ajattelin kokeilla hieman matalampaa rantaa, johon tuulikaan ei aivan yhtä pahasti päässyt häiritsemään. Streamervapanani oli matkassa #8 luokan lasikuitukeppini, jonka olen tehnyt kevyempään hauenkalastukseen. Mutta hyvin suoriutui streamerkalastuksestakin seiskan siimoilla, ei valittamista. Toki tuulella saisi olla vielä hieman enemmän siiman nopeutta, mutta riittäviin pituuksiin pääsin. Montaa heittoa en ehtinyt nymfiä tarjoilla, kun vapa taipui. Kala tuntui aika nopeasti harjukselta, ja paljastui noin 40cm harriksi. No, peli auki kuitenkin. Seuraavalla heitolla liki samasta kohdasta tuli vielä tärppi, mutta muuta ei kuulunut. Vettäkin alkoi satamaan reippaasti. Siispä kamat kasaan, kauppaan ja syömään.

Sopivasti ehdittiin viedä kamat mökkiin, kun alkoikin olla jo aika siirtyä Halosen Mikon perhonsidontaworkshopiin. Pikaiset kuulumiset ehdimme vaihdella orkesterin kapellimestarin, Vannisen Antin ja Mikon kanssa kun haimme mökin avaimet. Toki Petri ja Sanna toivottivat tervetulleiksi. Mikko sidotutti ammattitaitoisesti muutamia ottiperhoja harjukselle, mukaan sai reseptivihkosen noin kymmenestä perhosta. Mikolta löytyi tarkat faktat imitoitavan hyönteisen käyttäytymiselle, esiintymisajankohtiin ja perhon uittotekniikoille, joten perehtyneisyys jäljitelmiin oli ihailtavaa luokkaa. Sidontaillan jälkeen osa lähti savusaunan löylyihin, meidän mökillinen siirtyi takaisin mökkiin vaihtamaan kuulumisia. Kari ja Ville saapuivat sidontaillan aikana. Jarikin saapui kymmenen maissa, tiet olivat olleet kovan vesisateen myötä melkoista sohjoa loppumatkasta. Jaskan kanssa intouduttiin paistelemaan pekonia iltapalaksi. Pikkutunneille saakkahan se meni, kunnes maltettiin laittaa nukkumaan.

Heräsin aamuyöstä kovaan ylävatsakipuun ja närästykseen, vatsa oli aivan pinkeänä pallona. Siitä alkoikin sitten sen päivän alamäki. Unet jäivät pariin kolmeen tuntiin. Kaikki tuli ulos pitkin päivää, jos vain jotain yritti mahaan saada. Sinnillä söin hieman aamupuuroa ja kupin kahvia, mutta ralli mahassa oli melkoinen. Lähdettiin harvinaisen hitaasti kalaan, kun aamupäivällä räntää tuli aivan taivaan täydeltä. Tuultakin riitti. Silti tuumasin, että jos kalaa haluaisi niin kyllä pitäisi kovasti olla jo kalalla. Selvä kalakeli tuollainen on tähän aikaan vuodesta, jos vain viitsii mennä. Kello lähenteli jo puolta päivää, kun lähdimme liikkeelle. Vesisade oli pehmentänyt hanget, ja muilla liikkuminen oli vaikeaa, paitsi minulla, ainoana lumikenkien kanssa reissuun lähteneenä. Muutama sata metriä laittoi porukkaa puuskuttamaan, kun vähän väliä oli reittä myöten lumihangessa. Minulla olo veti miestä pehmeäksi, mutta sinnikkyydellä ja innokkuudella piti kalaan päästä. Perille päästyämme ei tuuli ollut aivan pahimmillaan, joten virittelin heti pintaperhoa, #14 koukkuun sidotun metsokorrin. Potemkinin tyylisen. Pintakäyntejä ei välineitä kasaillessa näkynyt, joten päätin heitellä jokusen heiton sokkona. Ja jo kolmannella heitolla alle 10 metrin päässä minusta reilumpi kala haki perhon. Hieman yllättyneenäkin hihkaisin muille, että nyt on kala. Tunsin heti kalan hyvänkokoiseksi taimeneksi. Ohjailin kalaa sellaiseen kohtaan, missä sen saa haavittua, kun heittelin jään reunalta. Pian haaviin solahti reilu taimen. Pikamitalla selvästi yli 60cm, tuomitsin 62cm kalaksi. Mikään erityisen hyväkuntoinen istari ei ollut kyseessä, varmaan loppusyksyn istutuserää, kun sellaisen olivat kuulemma taas kipanneet. Mutta peli auki kuitenkin, ja pintaperholla. Muut eivät olleet saaneet vielä edes välineitä kasaan raskaan tarpomisen myötä.

Reissun avaustaimen, kuva Kari P

Huilailin tämän jälkeen hetken, ja pitipä väliin vatsalaukkukin tyhjentää. Muutamia pintakäyntejä näkyi siellä täällä, suurin osa tosin heittokantaman ulkopuolella. Kun pintureihin ei meinannut pari lähempänä pintovaa kalaa ottaa, alkoi Jaska heittelemään pientä valkoista liitsiä. Ja kohta oli vapa mutkalla. Vajaa 60cm keskimääräistä hoikempi istari pötkötteli pian haavissa. Kari kerkesi jo tuomita kalan "kerettiläisesti" pyydetyksi, kun liitsillä sai. Kalaa tuntui pyörivän alueella enemmänkin, pariin tuntiin varmaan liki kymmenen eri taimenta kävi pinnassa. Aika pian Jaskalla oli taas vapa mutkalla. Näin kalan ja tunnistin selvästi päivän suurimmaksi. Jään reunalta sain kalan haavittua, ja reilu mötkö se olikin. Mitottiin kala 66cm pitkäksi, mutta olemukseltaan oli kyllä melkoisen ruma ilmestys. Isoja on nykyistarit Kuhmossa. Toki ison kalan saaminen lämmitti Jaskan mieltä.

Tovin jälkeen lähdin kokeilemaan pinturia hieman ylemmäs, missä hidas virta kuroutuu parin kiven välistä. Siinä on ollut yleensä aina taimenia ruokailemassa. Alkuun opastinkin Villeä sitä aluetta kokeilemaan, mutta silloin ei ollut mitään kuulunut. Valuttelin foamirunkoista mustaa korria virran keskellä, kun muutaman metri kurouman alapuolella kala poimii perhon. Tämä kala oli selvästi pirteämpi tapaus ja laittoi hanttiinkin kylmästä vedestä huolimatta. Kala paljastui selvästi parempikuntoiseksi ja suuripyrstöiseksi reilun 50cm taimeneksi. Selvästikin jo vanhempi istukas. 

Päivän toinen pinturikala, kuva Jari K

Tämän jälkeen huokailin hetken hangella makoillen, mutta päätin käydä kokeilemassa vielä hieman ylempää, missä on tavannut olla aina välillä kauniita rasvaevällisiä 40cm molemmin puolin olevia taimenia, joskus toki joku eväleikattukin. Tällä kertaa pintakäyntejä ei näkynyt, mutta useita pieniä taimenia kävi perhoon nousemassa. Pari vahinkoharriakin. Korria oli alueella aivan valtavasti, joten aamupäivästä olisi ollut varmasti hyvä olla paikan päällä. Kala oli jo passivoitunut. Palailin takaisin muiden luokse. Lyhytkin tarpominen otti koville, eihän tuota ollut voinut syödä oikein mitään. Twixin voimalla mentiin monta tuntia. Kahvit koitin juoda ja hieman sämpylää haukata, mutteivat ne oikein uponneet.

Paikoin korria oli todella paljon

Muilla oli ollut hiljaista. Tuulikin piiskasi jo aika kovaa alavirrasta, eikä tullut samanlaisia taukoja mitä alkuvaiheessa. Silloinkin tuuli, mutta sen verran vähän, että kalat aktivoituivat pintaruokailuunkin. Keli vaihteli päivän aikana aivan laidasta laitaan. Välillä paistoi, välillä tuli rakeita. Muulloin räntää, vettä, lunta, tai oli vain pilvistä. Kellon lähenteli jo viittä, kun ajattelin käydä samaista virran seutua koluamassa, mistä sain toisen kalani. Tällä kertaa hieman alempaa. Heittelin ensin virtaa läpi tuloksetta. Hoksasin sitten kiven pitkään peiliin kerääntyvän kaiken roskan, kun alavirran tuuli tuotti roinaa alhaalta päin ja virta ylhäältä. Kyllähän se kerää varmasti korrejakin. Ja kaloja. Lähdin hitaasti viistättelemään foamikorria peilin poikki aallokossa, kun kala kävi reippaasti tärppäämässä. Ei tarttunut. Juuri aiemmin alkoi todella kova tuulenpuuska, enkä saanut mitenkään heitettyä nelosen siimoilla samaan paikkaan uudelleen, kun puuskassa siimat lähtivät suoraan ylävirtaan. Puuskaan kesti ainakin viisi minuuttia, jollei pidempäänkin. Meinasin jo luovuttaa ja laittaa kamat kasaan, mutta odottelin sinnikkäästi. Lopulta tuuli rauhoittui sen verran, että sain heiton samoille seuduille uudelleen. Pari heittoa tarvittiin, kun kala kävi hakemassa perhon uudelleen, pari kolme metriä lähempänä minua. Selvästi kala oli lähtenyt perään seuraamaan perhoa. Vieläkään ei tarttunut. Vaadittiin vielä lähes 10 heittoa, kunnes viimein kala otti kunnolla kiinni. Hyvin samaa kokoa oleva yli 50cm taimen sekin, ja aivan hyväkuntoinen. 

Kovan houkuttelun tulos. Veden pinnasta näkee tuulenkin yltyneen, kuva Jari K

Tähän oli hyvä lopetella päivän kalastelut omalta osaltani. Kolme pinturikalaa tuulisissa oloissa oli hieno suoritus, mutta olotila oli melkoisen heikko. Vilunväreitäkin tuli vähän väliä. Muutamia kaloja kävi vielä pinnassa, mutta enempää kaloja emme saaneet. 

Joku lukija saattaa ihmetellä vaatetustani. Silloin, kun joutuu kalastamaan jään reunalta, tai avoimelta rannalta käsin, kannattaa siiten kiinnittää enemmänkin huomiota, etenkin kirkkaalla kelillä. Vesi on kirkkaimmillaan ja matalimmillaan, valoa on valtavat määrät ja kalat näkevät kaikki liikkeet rannalla. Jos joudut kalastamaan paikoista, missä vesi ei juurikaan virtaa ja on tyyntä, missä kalat pyörivät ja liikkuvat ympäriinsä ruokaillessa, et pysty lähestymään kalaa esimerkiksi alavirrasta tms., tämän huomioiminen korostuu. Vaaleaa taustaa vasten tumman takin kanssa kalastaja erottuu todella kauas. Jos takanasi on puita on tilanne jo aivan toinen. Koin ahaa-elämyksen viimeistään 2017, kun vielä toukokuussa pääsin kymmenkunta kertaa jahtaamaan hankikeleillä taimenia kirkkaissa, liki seisovissa vesissä. Useasti kävi niin, että kun olin saapumassa paikalle, näin kauempaa muutamia pintakäyntejä. Välittömästi, kun saavuin rannan tuntumaan, pintakäynnit loppuivat kuin seinään, eikä niitä sinä iltana enää näkynyt. Tämä tapahtui oikeastaan aina aurinkoisena päivänä, vaikka kuinka hiljalleen koitti rantaan tulla. Mutta kun takana ei ollut puita tms. suojaa, näkyi tummatakkinen kalastaja kaloille välittömästi ja viikkokausia häirityt kalat ymmärsivät passivoitua välittömästi. Pilvisellä, sateisella ja/tai tuulisella kelillä tällä ei ole juurikaan merkitystä, koska vedenpinta on rikki tai valoa on merkittävästi vähemmän. Samoin virtaavassa vedessä häirintä ei myöskään ole yhtä pahaa. Varmaan näistäkin syistä johtuen kalastus on usein tuloksellisinta huonolla säällä. Ruokailevien kalojen spottailu välivirroissa yms. on sitten jo hieman erilaista, eikä näillä asioilla ole välttämättä juurikaan merkitystä, kun kalaa pääsee usein lähestymään järkevämmin. Kuhmon muutamilla paikoilla ainakin kannattaa tätä miettiä. Samoin kuin sitä, ettei voi jatkuvasti piiskata, vaan paikka pitää rauhoittaa välillä pidempiäkin aikoja, jos haluaa nähdä lähempänäkin pintakäyntejä. Mieluitenhan sitä tarjoaisi perhoa vain näyttäytyville kaloille, mutta se vaatii joskus todella pitkää pinnaa, tuntien odotusta. Tai päivien.

Foamikorri antoi pari kalaa

Kellon lähennellessä kuutta lähdimme autolle päin marssimaan. Pari muuta kalamiestäkin oli tullut hetkeä aiemmin samoille paikoille. Nyt puuskututti jo muakin, vaikka lumikengillä kävelinkin, sen verran oli voimat vähissä. Mökillä menin heti levähtämään, toiset ryhtyivät lohikeiton tekoon. Vaatetta sai olla monta kerrosta peiton allakin, silti oli vilu. Kunnon uneen en päässyt, mutta sainpahan vähän torkahdella ja levätä. Mainio kalakeitto ei uponnut, vaikka mieli olisi tehnyt. Hieman sain perunan ja kalan palasia maisteltua sekä lientä hörpittyä. Olo kuitenkin koheni hieman lepäämisen myötä. Päätettiin lähteä seuraamaan Hansin workshopia, joka oli alkanut jo liki pari tuntia aiemmin. Siellä Hans palkitsi Jaskan päivän suurimman kalan palkinnolla, Monomasterilla. Hieno ele Hansilta. Sain Vanniselta pari Rennietä oloa helpottamaan. Pahimmat turvotukset ja rallit se rauhoittikin, ja innostuin lopulta lähtemään muun porukan mukaan savusaunaankin. Jari ja Jaska lähtivät myös. Saunassa oli hetken mukavaa, mutta yhtäkkiä alkoi selvästi heikottamaan ja sain lähteä nopeasti pois. Heikotusta riitti varmaan puolisen tuntia sen jälkeen, kunnes alkoi taas olo paranemaan. Jaksoin lopulta pari tuntia kuunnella Hansin ja muiden tarinoita. Hans on kyllä kokenut ympäri maailmaa uskomattomia asioita, tarinoita tulee aina vain toisen perään. Puolilta öin vetäydyttiin takaisin mökkiin. Tovin aikaa vielä poristiin niitä näitä, kunnes päätin lähteä nukkumaan, josko saisin jo paremmin nukuttua.

Kyllähän se jo parempi yö oli, mutta aina kun vaihtoi kylkeä, mahassa oli hetken aikaa varsin levotonta. Aamupalalla sain yhden leivän syötyä, toinen jäi kesken. Innostuksissani otin hieman lisää kahviakin, joka jälkeenpäin kadutti. Maha meni taas selvästi lukkoon, eikä suostunut ottamaan mitään vastaan. Siivoiltiin kuitenkin mökki ja lämmitettiin loppu lohikeitto. Muutaman palasen sain taas uppoamaan. Kävin hyvästelemässä Hansin, Mikon ja Antin. Hieman ideoitiin Hansin kanssa uusia viritelmiä tulevaan. Aika näyttää toteutuvatko ne.

Yli puolen päivän se taas meni, ennen kuin päästiin kalalle. Väkeä vaikutti olevan edellispäivää enemmän liikkeellä, toki kelikin oli nätimpi. Tuulta oli edelleen, mutta muuten kirkkaampaa. Hannu oli myös päätynyt samalle paikalle. Eilispäivänä oli ollut uistinmiehellä vaikeaa, kun kalat olivat olleet todennäköisesti enemmän korrien perään. Menin tutkiskelemaan yhtä niska-aluetta. Pian pari perhokalastajaa tulivat juttusille. Edellisiltana oltiin pikaisesti nähty, kun teimme lähtöä koskelta. Kuulostivat olevan vielä kokemattomia korrikauden kalastajia. Siinä jutustellessa kävi muutama pienempi kala pinnassa. Yksi vaikutti hieman muita kookkaammalta, pienehköltä taimenelta. Kokeilin ensin mustalla foamikorrilla, tuloksetta. Vaihdoin sitten pienemmän #14 koon metsokorrin, sekään ei kelvannut. Hieman alempana pienempi kala kävi sitä kurkkaamassa mutta sekin hylkäsi. Vaihdoin sitten April Orangen, ja pian taimen kelpuutti perhon. Kala oli nätti reilun 30cm rasvaevällinen taimen. Sain siinä sitten konkreettisesti näyttää, että välillä perhon kanssa on tarkkaa ja päivän aikanakin voi väri ja koko vaihtua, mikä kelpaa.  Eilen käytin näkyvämpää foamikorria kovemman tuulen aikana sekä virtaavammassa vedessä, miedossa vedessä tyynemmällä sirompaa ja pienempää metsokorria. Joskus pitää liikuttaa/väristää, välillä pitää antaa mennä aivan vapaasti. Kelluvuuskorkeudellakin voi olla merkitystä. Tyylejä pitää vaihtaa ja etsiä toimiva tekniikka. Varsinkin, jos pääsee heittämään nähdylle kalalle eikä se ota, tietää, että jotain pitää tehdä toisin. 

Kalan saatuani jätin toiset heittelemään niska-aluetta ja lähdin Hannua jututtamaan. Vielä ei ollut uistimeen ollut minkäänlaista kiinnostusta. Puolisen tuntia hyvinkin siinä vierähti. Makoilin hangella ja tuskailin voimattomuutta. Pari haukkua banaania sain otettua. Kun kalastajat siirtyivät niskalta alaspäin, lähdin vähitellen takaisin ottialueelle. Tuuli oli hieman voimistunut ja kääntynyt hankalammaksi. Tovin tutkailun jälkeen pintakäyntejä ei näkynyt. Vilu meinasi taas tulla. Heitin kaksi heittoa, mutta totesin olon sellaiseksi, ettei kalastukseen jaksanut keskittyä, varsinkaan sokkoheittelyyn. Lähdin alemmas muiden luokse. Liikkuminen oli jo kovin raskasta, hitaasti sai kävellä että pysyi tolpillaan. Muut olivat juuri tekemässä lähtöä kotiin. Sanoin Jarille, että minä en jaksa enää heittoakaan, mutta voin odotella jos haluaa vielä heitellä. Jari päätti heitellä vielä hetken Hannun tekemää lusikkaa virvelillä. Ja aika pian siellä olikin kala kiinni. Irrotin lumikengät ja laahustin rantaan haavimaan kalan. Oikein nättikuntoinen 54cm eväleikattu taimen antoi kivan kruunun reissulle. Paikalla oli myös paikallinen perhomies Petri, jolla olikin ollut tärppi samoilla seuduilla hieman aiemmin.

Jarin reissun pelastus

Laahustelin autolle ja kun sain kamppeet kasaan ja kyytiin, lysähdin penkille. Sain hieman torkuttua matkalla, ja otettua kolmannen haukun banaania sekä syötyä muutaman karkin. Sapen makuisia röyhtäyksiä tuli edelleen jatkuvasti ja rallia piisasi mahassa. Olo oli kuumeinen. Jarin kalan kanssa samoihin aikoihin Hannu viestitteli saaneensa hieman niskan yläpuolelta syvemmästä vedestä parikin taimenta. Oli alkanut siis uistin kelpaamaan sielläkin. Kotiin päästyäni laahustin lähes suorilta sänkyyn. Kuumemittari näytti pian 38,5 ja kotitesti negatiivista. Mies oli kyllä kaikkensa antanut kalareissulle, vaikka sunnuntaina en heittänyt edes kahtakymmentä heittoa, ja lauantainakin puolet ajasta istuskelin ja makoilin. Maanantaina työterveyslääkäri totesi kyseessä olevan erittäin todennäköisesti norovirus, myös perus vatsatauti on toki mahdollista. Lisäongelmia oli tuonut voimakas happoisuus närästyksestä johtuen. Närästystä onkin ollut aina silloin tällöin pitkin talvea, ja on ollut päiviä, jolloin ei edes 2 kupillista kahvia maistu samalle päivälle. Mutta kova oli tauti, kun ruoka alkoi maistumaan vähitellen vasta torstai-iltana, eikä viikon sairastamisen jälkeen edelleenkään vatsa toimi normaalisti. 

Oma kalastus oli pitkälti tätä, eli tuskailua, kuva Jaska T

Mutta kaikesta huolimatta reissu tarjosi mukavia pintaperhohetkiä, eikä lauantaina ja sunnuntaina muita perhoja siiman päässä edes käynyt. Monitunteinen reissu. Kuvia tuli otettua varsin vähän olotilan vuoksi.

Nyt tuleekin taas keskityttyä veneen valmiiksi saamiseen, kohtalaisella mallilla se jo on. Luukkujen tekoa, maalaamista, sähköjä jne. vielä kaipaa. Ei tässä montaa viikkoa enää kalastuskauteen aikaa ole ja monta iltaa saa vielä väkertää. Pilkillä on sentään päästy käymään nuoremman tyttären kanssa pääsiäispyhinä ja saatu talven ensimmäiset paistiahvenet. Oli hyvää. Ja näillä lämmöillä alkaa pian jäätkin lähtemään ensimmäisiltä paikoilta ja pääsee hauenkalastuksen alkuaskelille. Katkenneen CTS:n vapapätkän pätkät olen toimittanut Uuteen Seelantiin, saas nähdä milloin sieltä sitten tulee uusi aihion pätkä rakenneltavaksi. Kesäkuussahan streamerkalastus on melkeinpä parhaimmillaan, joten toivottavasti sitä ennen. Kesäkuun lopulla on tarkoitus heittää pari lupaa Keski-Suomen "laatukoskillakin". Kunhan ei vedet lämpene liikaa.