Huh hellettä!

Niin, kyllä tarkenee... Näillä keleillä ei oikein ole haluja eikä virtaakaan käydä kalalla. Täällä Enontekiölläkin elohopea on kohonnut useana päivänä päälle 30 asteen. Siinä kun päivän tallustelee metsässä, ei illalla kaipaa juuri muuta kuin kylmää suihkua ja lepoa. Mutta on sitä joitakin kertoja kalalla käyty.

Viime viikonlopulle suunnittelimme jälleen karkaavamme naapurimaahan. Erilaisia vaihtoehtoja toki tuli läpi käytyä, kuten kelluntarenkaalla Könkämänenolle menemistä, jossa veden lämmöt olivat vielä varsin viileitä. Loppujen lopuksi Peten kaveri Janne ehdotti potentiaalisille ahvenjärville lähtemistä Finnmarkin puolelle. Matkaan lähti myös hänen naapurinsa Miika. Molemmat ovat kokeneita Finnmarkin kävijöitä. Minä olen aiemmin kalastellut lähinnä jokia. Ensimmäiset omat reissuni Finnmarkiin tein kymmenisen vuotta sitten. Viime vuosina vaellusreissuni ovat suuntautuneet Ruotsin puolelle, yhtenä syynä lupien edullisuus ja helppous.

Janne ja Miika pölähtivät pihaamme perjantai-iltana puoli kahdeksan maissa. Jatkoimme kahdella autolla matkaa Finnmarkin puolelle. Synkkä ukkospilvi näkyi kohteemme suunnilla. Janne oli katsonut pilvikuvista, että ukkonen menisi mahdollisesti noin kilometrin päästä leiripaikastamme. Nostimme rinkat selkään yhdeksän jälkeen. Suuntasimme ensin pienelle järvelle, johon oli matkaa kolmisen kilometriä. Kova tuuli laannutti kalastushaluja, ja ensimmäisen kohteen koluaminen jäi lyhyeen. Jyrinät laittoivat seuraamaan, mitä viereisten vaarojen ja tuntureiden takana tapahtuu. Jatkoimme matkaa kohti leirijärveämme parin kilometrin päähän. Telttojen pystytyksen jälkeen suuntasimme vielä kalalle. Kalastin UL-vavalla, mutta matkassa kulki myös pinturivapa mahdollisten pintovien siikojen tai taimenten toivossa. Kuljimme pienen puron vartta yläpuolella sijaitsevalle suuremmalle järvelle. Purossa näkyi pari pientä taimenta, yksi kävikin Jannen Lotossa. Järvi vaikutti hiljaiselta. Tuulta riitti edelleen ja se oli vastainen. Ihastelimme yötöntä yötä ja välillä heitimme muutaman heiton. 

Yötöntä yötä

Miikan kanssa suuntasimme takaisin leirijärveä koluamaan, Pete ja Janne jäivät vielä hieman tutkimaan järveä. Saimme Miikan kanssa useita pieniä haukia, mutta ahvenista ei kuulunut mitään. Kahden jälkeen yöllä Miikalle saapui kuvaviesti, jossa komeili pitkälle toistakiloinen ahvenenköriläs. Suurahvenia on löytynyt! Iloitsimme poikien onnistumisesta ja jatkoimme vielä hetken heittelyä. Kun leirijärvi vaikutti olevan ahvenista hiljainen, vetäydyimme tulistelemaan. Kello taisi olla puoli neljän seutuvilla, kun tyytyväisiä kalamiehiä saapui leirille. Janne oli saanut kolme ahventa ja Pete yhden, sekä karkuuttanut toisen. Neljän kalan yhteispaino oli 4,7kg, joten hurjan kokoisia kalat olivat. Suurin painoi 1,3kg. Kummallakaan ei ollut kuitenkaan ennätykset paukkuneet. Yksi kala paistettiin heti fileinä pannulla voin ja sipulin kera. Oli kyllä todella hyvää. Nukkumaan kömpiessämme aurinko helotti jo sen verran korkealla, että tiesimme unien jäävän lyhyeksi.

Peten ahven, oli painanut n 1,1kg

Tämä Jannen kala oli ollut tuoreeltaan 1,3kg

Noin neljän tunnin unien jälkeen teltta lämpenikin niin, ettei nukkumisesta tullut enään mitään. Kahvittelun jälkeen lähdimme kiertämään suurahvenjärveä. Sen verran suuri järvi on, että kymmenisen kilometriä siinä saadaan auringonpaahteessa talsia. Aamupäivän aikana ahvenista ei kuulunut mitään. Kalastimme toista puolta, kuin mistä suurahvenet olivat yöllä tulleet. Haukia nousi sieltä täältä, tuuli oli rauhallisempaa kuin illalla. Iltapäivästä löytyi sopiva kohta kahvinkeittoon. Hiekkapohjainen pieni lahukka houkutteli uimaan.  Janne sai paikasta reilun sadan gramman ahvenen. Nautimme upeasta kelistä tulistellen. Sääsket, mäkärät ja paarmatkin olivat hetkeksi kadonneet johonkin. Toki nuotio ja kaksi Thermacelliä auttoivat asiaa.

Janne, Miika ja Pete nauttivat kelistä uinnin jälkeen

Mikäs tässä ollessa

Kalastus jatkui haukipainotteisena. Suurin oli neljää kiloa lähentelevä laihahko hauki, joka ensin aikansa temuttuaan vei Jannen Loton ja otti heti Peten uistimeen kiinni. Näin saatiin myös Jannen uistin pelastettua. Tyyninä hetkinä järvellä ei näkynyt ainuttakaan pintakäyntiä. Pikku hiljaa pilviä vaikutti kerääntyvän lähistölle, jyrinääkin kuului kauempaa. Iltapäivälle oli ennustettu ukkosta ja se vaikutti toteutuvan. Kiristimme hieman tahtia, että ehtisimme edellisyön ottipaikoille ennen ukkosta. Välillä havahdun pieneen tärppiin ja huomaan suuren ahvenen seuraava rantaveteen saakka. Vajaan kilon painoiseksi arvioin vedestä, ehkä sellainen 700-900g. Komea kuitenkin. Pudotin kokeeksi Loton rantapuskan viereen, josta ahven vielä sujahti Lottoa pökkimään. Sen jälkeen kala katosi eikä sitä näkynyt enää. Tämä antoi kuitenkin uutta puhtia kalastukseen. Usko huikean ahvenjärven löytymiseen oli jo alkanut hiipua. Miika meni jo kaukana edellä, kun me muut saavuimme viimein ottipaikalle. Kaksi ukkosrintamaa oli jo liki saavuttanut meidät ja leiriin olisi vielä puolisentoista kilometriä matkaa. Tuuli yltyi ja salamat löivät jo järven takana. Muutamiin heittoihin jäi ottipaikan koluaminen, kun oli viisainta vetäytyä leiriä kohti, ja mielellään ripeästi. Vettä alkoi satamaan kun lähestyimme leiriä. Ehdimme juuri alta, kun taivas repesi oikein kunnolla ja salamat löivät lähistöllä. Vetäydyimme koko porukalla Peten laavuun, joka oli matkassa rinkkojen ja tavaroiden säilytystä varten. Vettä tuli kuin aisaa ja lähimmät salamat löivät aivan lähellä. 

Ukkosta jatkui reilut kolme tuntia, kunnes viimein tuntui hiljenevän. Vettä oli vuotanut hieman myös laavun sisäpuolelle ja Peten sukat olivat likomärät. Aikamme pohdittuamme päätimme lähteä autolle ja ajella yöksi kotiin nukkumaan ja kuivattamaan märkiä kamppeitamme. Kymmenen maissa illalla väsynyt kolonna lähti taivaltamaan autoa kohti. Ylempänä rinteessä näimme, kuinka leirijärvessäkin näkyi pintakäyntejä. Siikojako, vaiko kenties jättiahvenia? Hetken käveltyämme huomasimme maassa rakeita. Vaaran takarinteessä rakeiden määrä vain lisääntyi. Kohta jo lähes kahlasimme rakeissa. Mönkijäuran urissa oli paikoin viisi senttiä rakeita. Ja suurimmat olivat valtavia, pari senttiä halkaisjaltaan. Ikinä emme olleet yhtä suuria nähneet. Harmi kun en tajunnut kuvia ottaa niistä jättirakeista. Sellaisia sokeripalan kokosia hyvinkin olivat. Onneksi moista kuuroa ei tullut telttaleiriimme. Lieköhän olisi teltat sellaista pommitusta kestäneet. Ilma oli mahtavan vilpoisa raekuuron jälkeen. Jokainen painauma ja noro tulvi vettä vaaranrinteillä. Viimeisenä, lähellä autoa oleva joki oli aivan tulvassa. Vaikka ukkosesta oli vasta pari tuntia! Menomatkalla ylitimme joen helposti vaelluskengillä.  Nyt kastuimme polvia myöten. 

Raepolku

Maa valkeana rakeista

Varsin kuiva uoma näytti palatessa hieman toisenlaiselta

Autolle päästyämme vaihdoimme kuivia vaatteita ja lähdimme ajelemaan. Autostakin huomasi, kummalle kyljelle rakeet olivat enemmän osuneet. Vieläkin kylki on laikukas, tiepöly tarttuu jännästi eri lailla rakeiden hakkaamiin kohtiin kuin muualle. Kämpillä olimme ennen yhtä ja laitoimme Peten kanssa saunan lämpiämään. Ihmettelimme tätä reilun vuorokauden reissua, kuinka monenlaista voikaan sattua. Hienoja elämyksiä, vaikka kalamäärät eivät toiveiden mukaisia olleetkaan. Ahventen keskikoko oli hurja, valitettavasti kohdalle sattui vain yksi 40 minuutin syöntijakso. Miika ja Janne olivat sitä mieltä, ettei järville enää tule mentyä, he kun tietävät sieltä parempiakin paikkoja. Ilmeisen hyviä siis.

Auton kylki viikko reissun jälkeen, pöly ei tartu rakeen iskemiin jostain syystä

Hetan lähialueilla on tullut käytyä vain pari pistoa. Mainittavimpana lienee maanantainen paluu alkukesän harriapajille. Helteisenä iltana reissu oli erittäin hikinen, ja vaikka kävelyä kertyi vain viitisen kilometriä, on se raskasta kahluuhousuissa näillä keleillä. Vedet olivat vielä maltillisissa lämmöissä, mittasin 18-19 -asteiseksi. Harjukset olivat hieman siirtyneet alkukesän kylmän veden paikoilta. Kymmenisen metriä alempaa sain reilun puolen tusinaa harria, joista suurin oli mukavat 45cm. Hieman hoikempi kuin alkukesän kala. Saattoi olla koiras, en ihan tarkkaan asiaa tarkastanut. Alemmalta koskelta löytyi vielä komeampaa paikkaa. Sainkin sielä vajaa kymmenen harria, jotka kaikki olivat 37-42cm väliltä. Yksi suurempikin kävi pari potkua pyristelemässä. Joella ei näykynyt lainkaan pintakäyntejä, eikä oikein hyönteisiäkään. Kalat ottivat varsin läheltä pohjaa, joten kuulapäiset perhot toimivat. Parhaiten taisi antaa CDC-häkiläinen Orange Tag. Reilun parin tunnin kalastelu riitti moisessa kelissä. Paikalla on kyllä käytävä vielä otollisissa olosuhteissakin. Siellä oli mainion näköisiä pupa- ja pintaperhokalastuspaikkoja ja mahdollisesti myös taimenelle paikkaa.

Suunnilleen 45cm purppurapurje

Loppuliu'ut ja kovan virran reunat olivat harrin mieleen

Helteet ovat vieneet mehut jopa perhonsidonnasta. Kämppä lämpenee niin paljon, että istuessakin tulee hiki. Pahimmillaan olenkin istuskellut saunan lattialla tietokoneelta videoita katsellen märkä pyyhe olkapäillä oloa helpottamassa. Kun vimein kymmenen maissa ilta on tarpeeksi viilentynyt, niin kämppään päälle läpiveto ovien ja ikkunoiden kautta jotta yöllä pystyy nukkumaan. Muutamia perhoja olen toki sitonut, mm. foamipupia, harjukselle järvistreamereita ja joitakin pintureita.

Joitakin perhoja mitä on tullut tehtyä

Viikon päästä olisi taas mahdollisuus parin yön visiitille. Mikäli helteet vähänkin asettuvat eikä vesien lämmöt nouse täällä pohjoisessa kovin korkeiksi, tullenee lähdettyä taas taimenten ja ehkä harrien perään. Ukkosia on luvattu viikonlopulle ja alkuviikolle. Aika näyttää, muuttaako ne minkä verran vesien lämpötiloja ja nostaisiko edes vähän vedenpintoja. Juhakin on sopivasti nostellut kiusaksi mm. 63cm ja 62cm taimenet Finnmarkista.

Muistakaahan nyt maltti koskikalastuksen suhteen. Lohikalat eivät oikein selviä lämpimässä vedessä. Itse olen pitänyt ylärajaa siellä 21 asteen tietämissä. Sen yli kun menee, en enää koskille mene. Lämpötiloja voi seurata vaikka ympäristö.fi -sivuilla. Käsivarressa on vielä ainakin vesien lämmöt hyvissä lukemissa. Ahvenet, kuhat ja hauet eivät ole niin herkkiä lämpimän suhteen, joten niitä voi kalastella vielä aika hyvin mielin. Lämpimässä happea on kuitenkin vähemmän, joten vapautettavat kalat tulee päästää mahdollisimman nopeasti, mieluiten nostamatta laisinkaan vedestä. 

Kelit ovat nyt tällaisia. Harmittaahan se, kun olisi melko hienojen kalavesien lähettyvillä. Täytyy vain toivoa, että elokuussa olisi hienot kelit ja hienoa kalastusta tarjolla.

Finnmark, nousevan auringon maa

Nopea pisto Finnmarkissa

Moro!

Viimeisten parin viikon aikana kelit eivät ole olleet kalastukselle aivan mielekkäimpiä. Tuulta on piisannut ja enimmäkseen on ollut viileää. Muutamia iltapistoja ollaan Peten kanssa tehty Hetan lähiympäristöön vaihtelevalla menestyksellä. Mitään erityisen sykähdyttäviä saaliita emme ole saaneet, mutta potentiaalisia paikkoja on löytynyt. Haastavissa olosuhteissa ei parane tehdä kerrasta liian syvällisiä johtopäätöksiä, kalat kun osaavat välillä olla myös erittäin kranttuja. Kelluntarenkaallakin olen pari pikaista pistoa tehnyt, heikolla menestyksellä tosin. Olisi kiva löytää jokin passeli siikajärvi/-lampi, ja tuulet saisi rauhottua, että pääsisi tuikeista paikallistamaan kalat.

Viime viikonloppuna tuulta tuntui jälleen piisaavan. Lauantaiaamupäivästä polte kalalle alkoi jo olla melkoinen, karttoja tuli selailtua ja mietittyä sopivaa kohdetta. Pohdinnassa oli niin paria sopivaa päiväkohdetta, kuin yöreissuun soveltuvaa paikkaakin. Peteä kiinnosti illan futispelit niin paljon, ettei malttanut illalla kalalle sännätä. Kauppareissun jälkeen päätin, että johonkin sitä on lähdettävä. Lopulta soitin Juhalle Kautokeinoon ja tiedustelin kalastusolosuhteita siellä. Juha oli juuri automatkalla, mutta ehdotti, että viiden jälkeen hän voisi soitella, kunhan taas kotiutuu. Pari tuntia maltoin odotella ja sidoin muutaman perhon sekä pakkailin kamoja. Puoli viiden jälkeen en enää malttanut odotella vaan lähdin ajelemaan rajan yli. Hieman ennen kuutta soiteltiin Juhan kanssa. Hän oli loukannut etusormeaan vessanpöntön vaihdossa niin, ettei verenvuoto meinannut millään loppua. Sovimme, että lähden kalalle ja Juha tulee perässä jos vain lopulta pääsee.

Minitinseleitä Finnmarkiin, koukkuna Kamasan B175 #6

Ajelin rauhassa pelipaikoille ja nautin perillä evästauon. Tuuli vaikutti hieman rauhoittuneen. Puuskat olivat vielä sellaisia, että saattoivat kalastusta häiritä. Kasailin kamoja ja lähdin talsimaan jokivarteen. Kun joki alkoi näkymään, näin muutamia lokkeja lentävän yläpuolella olevan poolin päällä aivan veden pinnan tuntumassa. Nyt on kyllä jonkunlainen hätsi päällä! - ajattelin. Ja olihan se. Rantaan päästyäni näin valtavasti vesiperhosia ja taimenia lätisi joka puolella. Oli vesiperhosten mahtikuoriutuminen käynnissä. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin näin jo kymmenkunta eri kalaa, suurimmat olivat selvästi yli 50cm. Nelosluokan Looppia kasatessani koitin katsella mitä kalaa ensin lähden tavoittelemaan. Aika lähellä näytti noin viiskymppinen kala pintovan tasaisen tiuhaan. Aloitin perinteisellä vihreällä foamiselkäisellä superpupalla. Kymmenen heiton jälkeen totesin, että ei toimi. Sitten vihreää jatkoperäpupaa, sama homma. Seuraavana ruskeaa pupaa. Ei toimi. Pienensin koukkukokoa, ei muutosta. Uittotekniikoita kokeilin hidasta ja nopeaa uittoa, sekä vapaata ajetta. Koitin jopa viistättää, ei apua. Ja monenlaista niiden väliltäkin. Samaa jatkui tunnin verran. Kymmenkunta perhoa tuli kokeiltua, mikään tuttu perho ei kelvannut. Jopas on vaikeaa, taimenet vei tämän erän 100-0. 

Istahdin hetkeksi rauhoittamaan paikkaa ja tarkkailin tilannetta. Viimein tajusin vesiperhosten kuoriutuvan suoraan vedessä. Eihän nämä olleetkaan tosiaan vielä rhyacophiloita. Olin kyllä vapaata uittoakin testannut, ja jopa caddista tarjonnut, mutta nyt piti olla oikea perho. Kaivoin rasiasta vihreärunkoisen peurankarvasiipisen kalvoroikkujan. Heti perhoa kävikin kurkkaamassa yksi taimen. Nyt taisin päästä jyvälle. Tovin heittelyn tuloksena enempää nousuja ei kuitenkaan tullut. Hätsiin tuntui tulevan myös pieni tauko, joten päätin tarjoilla hetken pientä vihertävää tinseliä. En montaa heittoa ehtinyt heittääkään, kun vapa niiasi ensimmäisen kerran. Todella paksu, noin 46cm taimen köllötteli kohta haavin pohjalla. Päätin hetken pohdinnan jälkeen ottaa kalan ruuaksi. Vatsa oli aivan pullollaan pupaa, joilla oli siivet varsin pitkälle kehittyneet. Kalat siis napsivat juuri kuoriutumisen loppuvaiheessa olevia pupia. Tämä kalvolla tapahtuva kuoriutuminenhan voi olla todella nopea tapahtuma, joten tarkkoja saa kalat olla, että siihen ehtivät. No, nyt on peli kuitenkin auki ja kalvoroikkujassani tuntui oleva oikeita piirteitä. Mittasin samalla varsin veden lämmön, yhdeksän astetta. Pari astetta oli vesi lämmennyt parin viikon aikana.

46cm ruokakala

Juha soitteli illalla, ettei verenvuoto ole siihen malliin tyrehtynyt, että tohtisi lähteä ajelemaan kalalle. Kyselin samalla Juhalta perhovinkkiä haastavaan tilanteeseen. Juha kertoi kellanvihreän pupan ja pienen ruskean pupan toimineen viime aikoina. Ja tosiaan vedessä kuoriutuvia vesiperhosia on viime aikoina näkynyt. Jatkoin vihertävärunkoisella roikkujalla, kun askistani ei kirkkaamman vihreää roikkujaa löytynyt.  Kalat kyllä jossain määrin siitä kiinnostuivat, mutta täsmälleen oikea perho se ei selvästikään ollut. Jostain syystä perinteisellä kellanvihreärunkoisella jatkoperäpupalla en saanut kaloja iskemään, edes vapaalla uitolla. Virtaus oli toki haastava, pyörteinen ja vaihtelevanopeuksinen, ja siten uitot lyhyitä, joten tarkkoja heittoja vaadittiin. Käytin suunnillleen 3,5 metrin peruketta ja kärkenä oli 0,17 eli 4x. 

Sain illan päälle vielä yhden reilun 40cm taimenen ja pari ohilyöntiä, kunnes kuoriutumiset loppuivat ja joki vaipui hiljalleen aivan hiljaiseksi. Ilta muuttui kylmäksi, mittari näytti enää paria astetta. Heittelin myös streamereitä pinnasta pohjaan, ilman tulosta. Arvelin kalojen olevan pupahätsistä kylläisinä. Kun reiluun tuntiin ei ollut enää kaloista kuulunut mitään havaintoa, lopetin kalastuksen puolen yön jälkeen ja virittelin makkaratulet. Aurinko paistoi vielä tunturikoivujen yllä, kunnes kävi hetken aikaa tunturin takana piilossa. Sinirinta lauleskeli lähelläni ja sääsket olivat tovin aikaa unten mailla, varmaan kylmyyden vuoksi. Kyllä siinä kelpasi ihmisen olla. Tulistellessa aika vierähti ja kömmin unten maille kolmen maissa.

Kelpaa ihmisen olla

Heräilin kymmenen maissa ja puolisen tuntia myöhemmin virittelin kahvitulia. Vesiperhosia näytti jälleen kuoriutuvan jonkin verran. Muutaman kalan näin pupien perässä räpsäyttelevän. Pintakäynneistä tunnistin, etteivät kalat jahdanneet nymfejä. Kahvin painumista odotellessa tarjosin kalvoroikkujaani eräälle kalalle. Perho kelpasi toisella heitolla ja villi nelikymppinen taimen aloitti hurjat loikkasarjat ennen haaviin päätymistä. Mukavastipa alkoi päivä, taas. 

Kahvittelun jälkeen hätsiä ei juuri ollut. Päätin kasata nymfisetin. Kovaa olikin tykitys sen jälkeen. Samoilta jalansijoilta sain 4 taimenta ylös saakka ja kaksi karkuutusta. Suurin taimen mukavat 55cm, toinenkin 50cm, yksi hieman alle ja neljäskin reilusti yli 40cm. Ranteeseenhan tuo jo meinasi ottaa, kun jatkuvasti vahva kala jumputti kolmosluokan nymfivavan jatkona. Välillä tuli hetken kestäviä kuoriutumisia, ja välittömästi taimenia läsähteli muutamia siellä täällä. Ei sentään aivan illan veroista, jolloin näin enimmillään viitisentoista taimenta heittokantamalla.

Oliiviin larvaan haksahtanut

Sain kaiken kaikkiaan vajaa 10 taimenta saman virran lopusta, kunnes jätin paikan rauhaan. Kävin seuraavan virran loppua katselemassa ja näin muutaman pintovan kalan. Yhdelle kelpasi kalvoroikkujani, toinenkin sitä kävi kurkkaamassa. Osa oli hankalissa paikoissa pyörteilevän virran takana, joten kunnolla ei saanut perhoa edes tarjottua. Oliivilla larvalla sain vielä muutaman kalan. Yksi oli alle 40cm, muut reilusti yli. Eräs hieman yli 50cm taimen lähti suoraan tärpistä aivan jäätävällä spurtilla alavirtaan. En uskaltanut pysäyttää, vaikka melko kovaa painetta kyllä uskallan antaa. Sellaiset 15 metriä meni hujauksessa, kunnes kala kääntyi vastarannan puolen monttuun juromaan. Luulin jo hetken, että voisi olla kymmenen senttiä suurempikin kala siiman päässä. No, se oli kyllä todella tuhdissa kunnossa, joten olihan siinäkin hieman massaa millä lähteä vääntämään. Hienoa kalastusta!

Vahva jässikkä

Sain vielä hieman alempaa yhden kalan, kunnes päätin lähteä ylintä poolia kohti. En ollut sitä nähnyt vielä hätsiaikaan kertaakaan, illalla kun joki oli jo hiljentynyt kun siellä kävin. Matkalla en malttanu olla käymättä kokeilematta yhtä spottia, ja se kyllä kannatti. Yhden hieman vajaan 40cm kalan jälkeen heitin syvempään kohtaan virran reunaan ja juuri ajattelin, että kohta kyllä tärppää, kun siima kiristyi. Heti tunsin ja oikeastan näinkin, että taas on mukavan kokoinen kala siiman päässä. Mokoma junttura alkoi hetken pikku poolissa pyörittyään pyrkimään alapuolen matalaan koskeen ihan tosissaan. Sinne kun pääsisi, niin saisin kalan varmaan hakea 100 metriä alempaa. Väänsin kalaa väkisillä rantavettä kohti ja sain pidettyä kalan lähietäisyydellä. Vesi vain pärskyi kun taimen mosusi pinnassa. Sen verran kova virtaus oli, ettei kalaa jaksanut yhdellä kädellä kammeta haavietäisyydelle. Niinpä kahlasin nopeasti nilkkavedessä kalan luo ja koppasin haaviin ennen kun se ehti lähteä taas pyrähdykselle. Todella nätti ja paksu 52cm taimen. 

Upeat värit

Sain vielä ainakin yhden noin 47cm taimenen samasta paikasta ja joku samanmoinen kala karkasikin, kunnes päätin jatkaa matkaa. Ylin pooli vaikutti hiljaiselta kun viimein sinne pääsin. Yhden kalan näin virran takana pärskäyttävän. Tuuli oli myös alkanut yltymään ja häiritsi kalastusta. Tinselissä pyöräytti vielä yksi taimen, mutta muita tapahtumia en tainnut enää saada. Tuulenpuuskat olivat jo sellaisia ja kalastuskin tarjonnut sen luokan elämyksiä, ettei kalastus oikein innostanut ja kaipasin jo taukoakin. Käppäilin repulle ja pidin evästauon. Tovin tuumailun jälkeen päätin vielä hetkeksi vaihtaa kohdetta, josko tuuli ei haittaisi siellä yhtä paljoa.

Hetken ajelun jälkeen saavuin kohteelle. Paikalla näytti olevan pari muuta perhokalastajaa. Menin jonkin verran ylemmäksi kalaan. Kaikki rantapuskat olivat aivan täynnä vesiperhosta. Siis aivan täynnä. Niinkuin lehtiä puussa. :D Rantavedessä oli lauttoina vaaleanruskehtavaa mössöä, pupanahkoja. Tuuli puhalsi todella inhottavasti suoraan ylävirran puolelta. Jatkuva 5-7m/s tuuli tekee kalastamisesta melko vaikeaa. Tovin streamerkalastuksen jälkeen kaivoin nymfisetin esille. Päähän piti laittaa 4,5mm volframikuulan oliivi larva, että perhot sai edes jotenkin hallittua. Tuuli kun painoi 0,26mm nymfisiimankin pussilla jos vavan kärkeä piti normaaliin tyyliin ylhäällä. Kalastelin vavan kärki alempana ja koitin siimaa seurailla tarkoin tuulesta huolimatta. Kohta siima kiristyikin ja haavissa köllötteli 44cm taimen. Päätin ottaa kalan eräksi, joten verestin sen ja jäin istuskelemaan kiville koskea seuraillen. Kun perkasin kalaa, huomasin toisen kalastajien lähteneen. Tämäkin taimen oli ahminut itsensä aivan täyteen samaa pupaa.

Kalojen mahat olivat aivan täyteen ahdettu pupaa, kurkkua myöten

Kalastelin vielä tunnin verran valuen hieman alemmaksi, mutta saalista kertyi enää parin siian verran. Tuulen vuoksi olin joutunut laittamaan kaksi 4,5mm volframikuulaista larvaa. Niillä perhot sai kyllä veteen, mutta tuulessa tuntuma perhoihin oli edelleen erittäin heikko. Yksi taimen kävi parin potkun verran jumputtelemassa. Vuorokauden mittainen hätsi oli varmastikin täyttänyt valtaosan kalojen vatsoista ja se näkyi syönnin hiipumisena. Vesiperhosia tunkeutui rantapusikossa liikkuessa joka paikkaan. Niin paidan alle, korviin kuin aurinkolasien allekin. Tuuli vei maun heittelystä, joten päätin laittaa pillit pussiin ja lähteä ajelemaan Suomen puolelle. Matkalla soitin Juhalle, joka kertoi olleensa samassa paikassa kuin minä, eli toinen niistä alapuolella olevista kalamiehistä. Oli tulossa luokseni porisemaankin, mutta ei ollutkaan mua enää nähnyt ja luullut mun menneen jonnekin kauemmas ylävirtaan kalalle. Olin silloin istuskellut siinä rantapusikossa kivellä verestetyn kalani kanssa, eikä mua ollut näkynyt alemmas. Eivät olleet saaneet mitään, tuuli oli heiltäkin vienyt fiiliksen kalastuksesta. Tuulta on kyllä viime viikkoina piisannut aivan tarpeeksi, jospa se välillä hellittäisi. Juha kertoi myös, ettei ole Finnmarkissa monesti yhtä valtavaa määrää vesiperhosta nähnyt. Ja se mies on melko paljon Finnmarkissa hätsejä nähnyt. Itse en ole nähnyt koskaan yhtä paljoa, vaikka joskus olenkin sattunut kunnon hätsin aikana kalalle. Esimerkiksi viime kesänäkin näin Kuhmossa varsin paljon vesiperhosia yhtenä iltana/yönä, mutta tämä oli kyllä jotakin aivan muuta. Alla heikkolaatuinen kuva pinnan yläpuolen elämästä, jota tosiaan riitti.

Ötökkää ilmassa

Hieno oli siis pikainen vuorokauden pisto Norjan puolella. Kaloja nousi ylös saakka hyvinkin parikymmentä, joista valtaosa oliivilla ja ruohonvihreällä larvalla. Pari kalaa tuli tummanvihreällä nymfillä ja jäniksenkarvanymfillä. Viherätävllä tinselillä sen yhden kalan ja muutaman tällin. Kalvosta sain muutaman taimenen hassutettua kalvoroikkujallani, mutta oikeaa sävyä ei rasiastani löytynyt. Koko oli myös ihan hyvää. Useita yli 50cm, valtaosa 45-49cm ja vain kaksi alle 40cm. 

Reissun jälkeen pitikin tehdä protyyppi foamiselkäisestä kalvoroikkujasta. Koukuksi valikoitui koon #12 käyrävartinen. Sekoitin vihreää ja kellertävää kuitua runkoon, kierteeksi laitoin ruskean sidontalangan. Pitkähköt siipiaihiot tein ruskeasta CDC:stä, rintakehään dubbasin ruskeaa SLF:ää ja ruskeaa peurankarvaa ja harjasin, selkään laitoin ruskeaa foamia. Koitin mukailla vatsasta löytyneitä pupia omien kykyjeni mukaan. Aika näyttää toimiiko, mutta uskon potentiaalia olevan. Googlettelin vesiperhosista pari tuntia ja saattaa olla, että kuoriutujat olivat vihertäviä Hydropsychidaen edustajia. En tiedä varmuudella, arvailuksi menee. Kuvien perusteella aikuiset näyttivät aika lailla samannäköisiltä. Ainakin osa Hydropsychidae:sta kuoriutuu kalvolla, joten sekin täsmäisi. Ja niitä kellanvihreitä/ruohonvihreitä Hydropsychidae-larvoja ainakin on olemassa.

Kalvoroikkujaproto

Ensi viikolla jatkuu Hetan ympäristön koluaminen. Pete kävi sunnuntaina päiväseltään  eräällä lähikohteella ja olikin saanut komean noin 700g harrin. Taidan käydä ainakin niillä suunnilla, mistä tuli muutama viikko sitten se liki kiloinen harri. Siellä en olekaan sen jälkeen käynyt.

Palataan taas juttuun, muistakaahan kalastella!

Ps. Mulla on ongelmia kuvien siirron kanssa. En saa tällä hetkellä kuvia puhelimelta koneelle lainkaan. Viimeksi sain vielä neljännellä testaamallani piuhalla, mutta nyt kone ei tunnista puhelinta enää laisinkaan. Jokin häiriö on siis puhelimessa, onhan tuo kyllä kastunutkin pariin otteeseen, joten sekin voi olla syynä. Sen verran työlästä oli kuvien siirto puhelimella blogiin, etten tämän enempää nyt laittanut. Katsotaan selviääkö ongelma jossain vaiheessa...