Yhteenvetoa kesästä Kainuun koskilla

Terve!

Ajattelin tässä perhokauden päätyttyä vähän niputtaa kasaan kuluneen vuoden kalastustani Kuhmossa ja osin muualla Kainuussa. Jos vaikka joku saa ideoita perhorasioiden täyttöön talven aikana, tai pohtiessaan kalastustekniikoita ja niiden käyttöä eri tilanteissa. 

Kuluva vuosi on ollut monella tapaa poikkeava esimerkiksi viime vuoteen nähden. Kevät oli reilusti jäljessä, tulvahuiput saavutettiin Kuhmossa monin paikoin vasta kesäkuun alussa. Kesä oli niin sateinen, että muutamilla koskilla ei normaaliin kesäveteen päästy missään vaiheessa. Ja runsaat sateet syyskuussa varmistivat sen, ettei syyskalastustakaan päässyt matalalla vedellä kokemaan ainakaan suurilla koskilla. Korkea vesihän ei sinällään kalastamista estä ja voi tarjota hienoja elämyksiä, mutta usein se tekee hommasta haastavampaa.

Kevätkauden kokemuksia

Vaikka kevät oli myöhässä ja vettä reilusti etenkin alkukesästä, toi "poikkeuksellinen" tilanne myös jotain positiivista tullessaan. Hankikorreja kuoriutui vielä toukokuun puolivälissä ja pääsin kalastamaan pintaperholla aina toukokuun 18. päivä saakka. Ennen kevättulvaa vedet ovat kirkkaita, koska humusta ei talven aikana juuri virran mukana liiku. Aurinkoiset ja tyynet kevätpäivät tuovat myös paljon haasteita pintaperhokalastukseen. Välillä olikin päiviä, etten saanut pintaperhoihin kriittisiä kaloja ottamaan, vaan kalakontaktit sain ainoastaan nymfeillä kalvon alta tai välivedestä sekä simpuilla pohjan tuntumasta. Mikäli aurinko painui pilveen, tuntui kalan saaminen olevan taas helpompaa. 

Korreja näkyi runsaasti 16.5.

Pidentynyt korrikausi antoi mahdollisuuden viritellä ottiperhoja. Testailin useita erilaisia simppuperhoja, joista erittäin simppelit zonkerista kiertämällä tehdyt perhot päätyivät jalostuksessa pisimmälle. Kokeilin tehdä niistä koukku ylöspäin uivia, erilaisilla painotuksilla. Kevein, matalaan veteen tarkotettu, tuli painotettua joko ketjusilmillä tai sitten laittamalla lyijyä köliksi koukun selkäpuolelle. Kolmella pätkällä vahvaa lyijyä sai koukun jo kääntymään, kun piti huolen siitä, että myös zonkeria oli riittävästi eli hieman enemmän koukun vatsapuolella kannattelemassa uintiasentoa. Keskipainoisen tein joko messinkisillä painosilmillä, jolloin uinnista saa jigimäisen poukkoilevan, tai messinki coneheadilla ja edellisen kaltaisella kölipainotuksella. Painavimmassa päähän tuli volfram-conehead ja yleensä vielä runkoon lyijyä. Näillä pärjäsi jo varsin monissa tilanteissa, niin matalassa lähes seisovassa vedessä erittäin hitailla uitoilla, kuin syvempien ja virtaavien monttujen koluamisessa. Näillä simpuilla tuli useita taimenia keväällä ja myös kesällä. Mielessä pyöri myös testiversio upposiimakalastukseen, johon oli tarkoitus tehdä rungon pohjustus foamista ja perho olisi tietenkin ilman painotuksia. Upposiimoilla oikein kevennetty perho leijuisi aivan pohjan yläpuolella ja mahdollistaisi tarvittaessa pitkätkin stopit. 

Evänsä menettänyt volframisimppu on ainoa jäljellä oleva kevään testisidoksista

Nymfeissä tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa testissä kumijalkaiset korrinymfit, jotka tuntuivat kyllä toimivan erinomaisesti. Mustalla kumijalkanymfillä sain useita taimenia. Näitä tulee tehtyä myös tuleville reissuille, sekä kehiteltyä vielä uusia versioita. Pintaperhojen virittelyssä rantut kalat aiheuttivat harmaita hiuksia. Kun tutut ottiperhot, kuten Potemkin, eivät tuntuneet toimivan kuin harvoin, tuli kokeiltua muutamia uusia perhomalleja. Tuleville kausille teen testiin Pohjolan Perhokalastajassakin esiteltyjä foamikorreja.

Kovia kokeneita kumijalkanymfejä, toisesta pyrstökin lähtenyt

Eräs korripinturitesti, yksi taimen kelpuutti tämän

Kaiken kaikkiaan pitkittynyt korrikausi oli erinomaista opiskeluaikaa. Kalastin monipuolisilla tekniikoilla: pintaperholla tai kahdella pintaperholla, pintaperholla sekä nymfillä rigissä koukunmutkassa, painottamattomilla nymfeillä sekä vapaasti ajeessa että uittaen, painotetuilla nymfeillä pohjan läheltä sekä vapaasti että uittaen ja myös kohottelemalla, liitseillä, simpuilla sekä välivedestä että pohjasta, muilla streamereilla pintakalvosta pohjaan. Streamerkalastuksessa käytin sekä kelluvia että lasi-inter -siimoja. Intersiimat ja erittäin kevyt simppu antoi parilla reissulla mukavasti tapahtumia. Ongelmana oli vain kohtalaisen runsas simppukato perhorasiassa, tämän myötä ideoinkin koukku ylöspäin uivaa mallia. Koitin myös surffia ja nirhoja, ne ovat ajoittain tehokkaita. Virvelillä testasin simppuheittoliitsejä ja nirhaa hyvin tuloksin. Tehokkaimpia tekniikoita oli simppukalastus sekä painottamattomilla nymfeillä kalastus rauhallisesti uittaen. Välillä sain kaloja nousemaan pintaperhoihinkin. Taimenten keskikoko oli huhti-toukokuussa kohtuullinen, hieman yli 50cm. Aika paljon tuli sellaisia 53-54cm kaloja, mutta yhtään isoa en ylös saanut. Yksi vauraamman oloinen kala kävi tärppäämässä, lisäksi näin pari kertaa isomman kalan pintakäynnin. 

Toki täytyy huomioida, että korrikauden alkuvaiheet ovat mun kokemuksella erilaisia verrattuna loppuhetkiin. Varsinkin koskilla, missä pyyntipainetta on kevättalvella, kalat tuntuvat muuttuvan tarkemmiksi ja varovaisemmiksi aika nopeasti. Toukokuussa saattaa myös olla jo muitakin hyönteisiä liikkeellä eri lailla kuin kauden alussa. Vesien virtausten lisääntyessä saattaa kalojen olinpaikat muuttua reilustikin, joten kalojen käyttäytymiseen kannattaa paneutua. Seisovassa ja lähes seisovassa vedessä kalojen etsiminen on hidasta, jos pintakäyntejä ei näy. Erittäin hitaalla uitolla parin kymmenen metrin heiton uitto voi kestää pari minuuttia (esimerkiksi 30-40cm sisäänvedot 3-5 sekunnin pysäytyksillä). Jos kalastaa metrin parin haarukalla, kestää pitkän suvannon perkaaminen kohtuuttoman kauan.

Alkukesän kalastus

Alkukesä, tai se miten itse sen ajattelen, oli tänä vuonna lyhyt viivästyneen kevään myötä. Lehti tuli hetkessä puihin ja vedet alkoivat lämpeämään ja tulvat laskemaan kohtalaisen nopeasti kevään selätettyään. Tulvavedellä kalastaminen jäi itseasiassa aika vähälle. Kalastelin silloin pääosin pienemmillä joilla, missä vedet laskevat nopeammin mukavalle tasolle. Toki kävin suuremmillakin koskilla fiilistelemässä ja odottelemassa kauden kunnollista alkamista. Osaavahan ottaa kaloja tulvavedestäkin, mutta mulla ei tänä keväänä oikein löytynyt siihen pakottavaa tarvetta lähteä kunnolla yrittämäänkään. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kalastelin näennäisesti mm. Yli-Vuokissa laihoin tuloksin. Esimerkiksi Änättijärvestä olivat jäät juuri lähteneet, mittasin koskiveden 2,5 -asteiseksi ohi ajellessani. Muutamilla reissuillani harvat kalakontaktit olivat mm. painoahvenessa. Taisin surffiinkin saada jonkin kalan nousemaan. Kävinkin testaamassa keväällä hankkimaani kelluntarengasta järvellä haukien ja ahventen perässä. Aika meni lähinnä renkaalla liikkumisen opetteluun ja ainoat kalatkin sain vasta rantaan tultuani.

Pajakan niska on keväälläkin kalastettavissa. Vesi tosin nousi tästä vielä reilusti

Keskikesä

Kesäkuun toisesta viikosta alkaen kuljin taas koskilla ahkerammin. Harjukset alkoivat kudusta selvittyään puremaan perhoja ahkerasti. Kesäkuun loppupuoli oli mukavaa streamer- ja surffikalastuksen aikaa. Sainkin silloin kesän suurimmat kalani. Tänäkin vuonna erityisesti ahvensävytteiset streamerit vakiinnuttivat entisestään asemaansa ottiperhoinani. Ahvensurffi, "kuituahven" ja zonkerista tehty painoahven antoivat hyvin kaloja. Ahventinselilläkin sain ainakin pari kalaa. Musta surffi toimi hyvin juhannukseen saakka, sen jälkeen teho hieman hiipui ennen kuin yöt alkoivat taas pimetä. Mustalla streamerilla sain myös ainakin pari kalaa. Tinseleillä ja muilla salakoilla sain vain muutaman kalan. 

Tällainen painoahven antoi hyvin kaloja

Pohjan tuntumasta sain mm. vihreällä ja vaaleanruskealla larvalla sekä oliivilla ja pheasant tail nymfillä. Juhannuksesta eteenpäin kuulapäisistä perhoista parhaiten toimi vaalea jäniksenkarvanymfi, jolla sain erityisesti rasvaevällisiä taimenia. Perho tuntui olevan parhaimmillaan kahden perhon nymfilitkan ylempänä perhona välivirrassa uitettuna. Näinä viikkoina kuoriutui jonkin verran vaaleanruskeaa päivänkorentoa. Ensimmäisen pupakalani sain tänä vuonna vasta heinäkuun alussa. Uskon tässä olleen vähän kalastajassakin vikaa. Kesäkuun korkea vesi vaikutti osin myös pupakuoriutumispaikkoihin, tai ainkain niihin mitä havaitsin.

Tänä vuonna kalastin varsin paljon foamisuperpupilla, jotka nostivat kovasti luottoani. Kokohaarukalla #12-16 pärjäsi hyvin ja käytin vain kahta väriä. Kuvia näistä löytyy kesän kirjoituksistani. Toki perinteisillä chenilleperäisillä jatkoperäpupilla sain myös, mutta niitä käytin aiempaa vähemmän. Kesällä käytin pintaperhoja turhan vähän. Parhaiten toimi tuttu caddis. Heinäkuussa satuin sitkeällä yrityksellä useita kertoja pupakuoriutumisen hetkelle, toki muutamia kertoja myös myöhässä. Välillä pintovat kalat tuntuivat olevan "kateissa", mutta toisina iltoina niitä löytyi tutuilta paikoilta. Viime vuotisiin muutamiin kokemuksiin erittäin rantuista kaloista en tänä vuonna juurikaan törmännyt. Mikäli löysin kalan heittokantamalta ja pääsin uittamaan perhoa riittävän hyvin ja tarkasti, kala aika usein hyväksyi perhon. Tänä kesänä tuli vain muuten tupeloitua ihmeen monta kalaa karkuutusten ja siimankatkotusten myötä.

Hieman edustavampi noin 55cm suorapyrstöinen eväleikattu taimen

Yhtenä iltana näin kaksi taimenta 10-15 metrin päässä minusta pintovan pupan perässä. Ajattelin kokeilla kuvata videolle kuinka kalastan niitä. Kun sain kameran aseteltua järkevästi, ei toista kalaa enää näkynyt eikä toinenkaan käynyt pinnassa enää kuin kerran. Kaksi kolmen minuutin videon pätkää kuvasin kalastustani ilman onnistumista ja luovutin. Jatkoin kalastusta ilman kameraa ja kolmannella heitolla suurempi taimen hyväksyikin pupani ja sain hetken pidellä mukavan kokoista kalaa. Olisi varmaan pitänyt siis ottaa vielä kolmas "otto" niin olisi voinut videoltakin tapahtumaa ihmetellä.

Loppukesä

Koska työt loppuivat Kuhmossa jo heinäkuun kolmannella viikolla, ei kotiin "muuton" jälkeen Kuhmossa ehtinyt juuri kalastella. Loppukesän kalastelut jäivät siis hyvin vähiin. 400km matka rajoittaa aika hyvin perheellisen kulkua, varsinkin kun on jo viikkoja ollut pois perheen parista. Elokuun lopussa oli vielä pakko päästä pikaisesti Kuhmon koskille. Yhden yön pikareissu ei kummoisia kalastuksellisesti tarjonnut, kelikin oli kolea ja kostea. Yleensä kesän lopun reissut ovat olleet sieltä parhaasta päästä kalastuksellisesti, nyt oli sitten toisenlaisen kokemuksen vuoro. Harjukset purivat pohjan tuntumasta ihan kohtalaisesti ja sainkin vähintään puolen tusinaa mitallista harria reissulla. Taimenia sain siiman päähän muutamia ja ainoat tapahtumat taisivat olla mustassa surffissa sekä kuulapäissä pohjan tuntumassa.

Summausta

Päiväkirjan pitäminen ei ole ollut aktiivista useaan vuoteen, mutta nyt näinä Kuhmon kesinä halusin pitää tarkempaa kirjaa, jo ihan oppimismielessäkin. Onhan noita mukava ollut lueskella itsekin jälkenpäin, enkä kyllä muistaisi millään ottiperhoja ja kalastustekniikoita jälkeenpäin yhtä tarkasti. Tämä blogi toimii myös hienosti asioiden tarkistuksessa.

Kaiken kaikkiaan kalastelin Kuhmon ja Kainuun koskilla tänä vuonna noin 40:nä päivänä. Reissut vaihtelivat tunnin parin pistoista koko päivän mittaisiin ja yön yli reissuihin. Varhain aamulla en kalastanut juuri lainkaan, reissut painottuivat iltaan ja alkuyöhön. Yli 40 cm taimenia sain nelisenkymmentä, joista yli 50cm oli liki puolet. 60 cm rikkoontui yhden kalan toimesta, tosin kaksi kertaa. Mittasin sen toisella kerralla aika tarkkaan 62,5cm pituiseksi ja painoa oli vähintään kolmisen kiloa. Pari muuta kalaa olisi voinut rajan myös rikkoa ylös tullessaan. Kaloista kolmannes oli rasvaevällisiä, loput tuoreempia tai vanhempia eväleikattuja. Pienempiä rasvaevällisiä tuli jonkin verran. Yli 40cm harjuksia sain 15-20 kpl. Niitä tuli jälleen varsin monelta koskelta, pikamuistelulla ainakin seitsemältä kohteelta. Suurimmat olivat 45cm luokkaa. Ruokapöytään päätyi kolme eväleikattua taimenta.

Iso musta surffi kiinnosti useaa reilumman kokoista taimenta

Mitään valtavaa kalojen suoltamista kesä ei siis ollut, mutta siihen vaikutti olosuhteiden lisäksi myös oma kalastustapani. Aika usein patsastelin etsiskelemässä pupakuoriutumisia, heitellen silloin tällöin lämpimikseni ja mielen virkistykseksi. Testailin myös uusia perhoja ja opettelin kalastustekniikoita. Sen verran on jo kalastusvuosia takana, ettei pelkkä kalojen saaminen ole enää erityisen tärkeää. Jos onnistun saamaan kalan oletettavasti "oikealla" menetelmällä eli osaan tarjota oikean tyyppistä ravintoa siihen hetkeen tietylle kalalle, tuottaa se minulle paljon suuremman onnistumisen kokemuksen kuin jatkuva kosken pommittaminen ja pelkkä pohjien ruoppaus, vaikka saalismäärät olisivatkin laihempia. Pintaelämältään hiljaisina päivinä sitä tulee kyllä edelleen harrastettua ja välillä ihan lähtökohtaisestikin, mutta koko ajan se on mulla vähentynyt. Niitä asioitahan sitä kannattaa koskilla tehdä mistä tykkää. Ja onhan se kalan saaminenkin melko mukavaa, varsinkin hiljaisempien päivien jälkeen. Kesä tarjosi kuitenkin mukavasti onnistumisen kokemuksia.

Kaikesta huolimatta parhaiten kesästä jäi mieleeni mukavat keskustelut koskien rannoilla, sain tavata uusia hienoja ihmisiä sekä huomata edelleen sen mahtavan tunteen tuntemisen, kuinka hienoa Kuhmossa on kalastaa. Ehkä ajoittain olen itsekin sen kuuluisan sinisen ajatuksen äärellä. Yhtenä mainiona esimerkkinä vaikka alkuyöstä veneellä Lentuan poikki koskelle ajamisen pienellä veneellä kesäyönä Vannisen Antin tarinoidessa ja kertoessa Havukka-ahon ajattelijan kotimaisemista ja muusta alueeseen liittyvästä. Tyytyväisin mielin jatkan tästä kohti uutta kalastuskautta.

Toivottavasti löydän talven aikana kateissa olleen sidontamotivaationi. Ostin jopa uuden Stonfon penkinkin Black Fridaysta. Nyt en voi siis syyttää enää edes vanhan penkin kuluneita leukoja, joissa koukku ei tahdo enää pysyä. Mielessä on monenlaisia uusia ideoita ja vanhojen ottiperhojen kohdilla on rasioissa ammottavia aukkoja. Perhokalastajat.netin tuoreen keskustelun myötä, missä kalastajat esittelevät välineistöään millä pyytävät, ajattelin tehdä vastaavan tyyppinen blogijutun talven aikana. Koitan siinä esitellä välineeni ja kertoa mitä koskella kulkee mukana ja miksi.

Syyshauen kalastusta

Terve!

Pahoitteluni, jos olette odotelleet blogitekstejä. Hiljaista on pidellyt useita viikkoja. Kovasti on kiirettä pidellyt, eikä kirjoittamiseen ole sitten oikein riittänyt virtaa. Itseasiassa olen jo parisen kuukautta sitten aloittanut kirjoittelemaan yhteenvetoa kesästä Kuhmossa, missä niputan viime kesän kokemuksia. Eiköhän sekin blogiteksti pulpahda pian ulos.

Mutta sitten tämän otsikon asiaan. Ehdin käymään syksyn aikana kokonaista kolme kertaa hauen perässä kalassa. Lokakuun puolivälissä yritti talvi jo kovasti tehdä tuloaan tänne Rovaniemelle, mutta viikon lauha jakso mahdollisti vielä kalastamisen kuun vaihteessa ja itseasiassa vielä isänpäiväviikonloppuna olisi ollut varmasti mahdollista käydä kalalla.  Kävin kuitenkin tutustumassa ensimmäistä kertaa Kemijoen haukikantaan lokakuun aikana. Kemijokihan on noussut voimakkaasti esille parin vuoden aikana suurhaukiensa ansiosta. Potentiaali on ollut tiedossa minullakin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi tässä parin vuoden aikana perehtyä siihen sen tarkemmin.

Ensimmäiselle reissulle varauduin monin välinein. Mukaan lähti virveli sekä perhovälineet. Ahdoin konttiin myös kelluntarenkaan. Lähtö kuitenkin viivästyi yli puolen päivän, joten montaa tuntia ei valoisan aikaa ollut tarjolla. Vesi oli sunnuntaina alhaalla ja rannalta pääsi kahluuhousuilla erinomaisesti koluamaan hitaiden virtojen seutuja. Olin kartasta katsellut muutaman paikan valmiiksi, missä olisi hidasta virtaa tai nivaa ja suvantoa. Uskoin haukien löytyvän sellaisista paikoista. Ensimmäinen paikka ei tarjonnut kuin parin shadin pohjaan jäämistä. Useita harjusten ja ainakin yhden taimenen tai kirjolohen pintakäynnin kyllä näin ja harmittelin pintaperhovermeiden kotiin jättämistä. Varsinkin kun toisillakin paikoilla näkyi tuikkeja, hyvän kokoisiakin. No haukikalaan sitä oltiin lähdetty. 

Reilun tunnin kalastamaisen jälkeen päätin vaihtaa paikkaa. Seuraava paikka oli hieman matalampi, ylsin vain osittain koluamaan syvempää virtaa. Alapuolelle olisi saanut kivasti kelluntarenkaan sadan metrin kantamisella, toki jyrkkä rantapenkka olisi ollut tympeä kantaa, ainakin ylöspäin. Yläpuolella vajaan kilometrin päässä näin jonkun kelluntarenkailemassa ylemmällä suvannolla. Noin kiloinen hauki kävi ahvenen värisessä seeker shadissa tovin heitelyn jälkeen. Isommista, tai yleensäkään muista hauista ei näkynyt merkkejä. Kellokin oli jo sen verran paljon, etten kehdannut enää keluntarengasta raahata rantaan. 

Peliaikaa oli reilun tunnin verran jäljellä ennen pimeää. Päätin lähteä katsomaan ylempää suvantoa, se oli houkuttelevasti kahden virran välissä ja vaikutti hieman syvemmältä. Kävin ensin rannassa katselemassa ja seurasin hetken kelluntarenkaalla kalastavaa. Isoa kalajigia näytti hänkin paiskovan ja tuntui jo potkiskelevan kohti rantaa. Paluumatkalla sai vielä hauen, joka vaikutti olevan jossain kolmen kilon seuduilla puolen kilometrin päästä mitattuna. Päätin tulla itsekin kokeilemaan vielä ennen pimeää. Hörppäsin autolla kahvit ja palasin rantaan virvelin kera. Heitin muutaman heiton seeker shadia, kunnes päätin siirtyä parempaan kohtaan, josta ylsi heittämään keskemmäs syvään virtaan. Heti ensimmäisellä heitolla vapa taipui reilusti ja painava hauki alkoi jumputtamaan. Kelailin kalaa minuutin verran lähemmäs siirtyen samalla itsekin jo rantaa kohti. Alle kymmenen metrin päässä minusta hauki päätti ottaa ritolat ja lähti vetämään kohti keskivirtaa. Vaikka käytössä oli vahvat kuitusiimat ja jarrukin tiukalla, veti hauki helposti 10-15 metriä, kunnes yhtäkkiä löysäsi. Luulin siiman menneen poikki, mutta perukkeen lukko olikin antanut periksi. Harmittelin omaa typeryyttäni hetken, sillä tiesin lukkojen olevan näissä perukkeissa hieman epävarmoja ja olin ostanut kunnon lukkoja tilalle. Nekin olivat vielä matkassa, tosin autossa. Laiskuus verotti. Haukea en missään vaiheessa nähnyt, mutta potkujen painavuudesta ja harvuudesta päättelin kalan yli metriseksi ja pohdin sen olleen arviolta 7-10kg. Mene ja tiedä. Kuitenkin useita yli metrisiä saaneena jonkinlainen käsitys on miltä ne siiman päässä tuntuvat.

Kuvassa syksyn suurin hauki

Hämärän lisääntyessä hauet tuntuivat äityvän hetkeksi syönnille. Sain SavageGearin 4playlla vielä pari haukea, kooltaan tosin vaatimattomia suuremman ollessa noin kolmikiloinen. Hienon ensikosketuksen Kemijoki kuitenkin antoi ja polte jokea kohtaan vain lisääntyi. Kelluntarengas olisi laajentanut pelialuetta kovasti, mutta aika tuhraantui paikkojen etsintään ja tutustumiseen. Kiva reissu. 

Syyslomaviikollani lähdin lasten kanssa mummuloihin, ensin Oulun seudulle ja loppuviikosta Pyhäjoelle. Oulun seudulla pääsin omalla veneellä pitkästä aikaa hauen pyyntiin. Jarin piti alkuun lähteä matkaan, mutta estyi lopulta. Lähdin liikkeelle jo aamusta ja olin varautunut olemaan joella tarvittaessa koko päivän. Kalat tuntuivat alkuun passiivisilta ja aikaa kului aktiivisten kalojen etsintään ja ottivieheiden valintaan. Yksi pienempi hauki kävi hetken ravistelemassa itseään, samoin yksi parempi tärppi tuntui. Uistelin hitaasti kolmella ja neljällä vavalla. Jo alkuvaiheessa kone temppuili oudosti, eikä oikein jaksanut käydä alhaista tyhjäkäyntiä. Reilun tunnin jälken kone tuntui kuumenevan ja katku alkoi haisemaan. Sammutin koneen ja totesin koneen olevan niin kuumana, ettei sitä uskalla käyttää. Niinpä heittelin tovin kalajigejä ajelehtivasta veneestä, tuloksetta. Päätin kokeilla hidasta soutu-uistelua shadeilla. Kauaa ei mennyt, kun vapa taipui ensimmäisen kerran. Seuraava kala olikin vauraampi ja oli erittäin pulskassa kunnossa. Punnitsin kalan puunituspussissa, 6,9kg. Pituutta oli vain 92cm, joten kala oli erittäin tuhti. Ahvenen värinen seeker shad oli jälleen ottiviehe. Ahvensävyiset ovat olleetkin viime vuosina omia suosikkeja syyshauen pyyntiin.  Sain päivän aikana vielä muutaman hauen, kokohaarukassa 3-4,5kg. Seeker shad tuntui olevan ylivertainen tällä kertaa, melkein kaikki tapahtumat olivat siinä. Ottipelin jäätyä pohjaan hiljeni tärpitkin. Paluumatkalla autolle muutaman kilon hauki kävi vielä tovin potkiskelemassa ennen irtoamistaan. Ihan asiallinen reissu, vaikka todellisista isomuksista ei kuulunut mitään tällä kertaa. Seuraavana päivänä tutkiskelin moottoria ja saavitestin mukaan vesikierto ei pelaa. Siinäpä on sitten talvelle tutkimista, Jari aikoi asiaan perehtyä kun sen varastossa konettakin säilytetään. 

Syksyn suurin, vajaa 7kg pullukka

Vielä lokakuun lopulla lauhat säät antoivat mahdollisuuden pikaiselle haukipistolle. Päätin palata ison hauen kohdille Kemijoelle. Keli oli pari astetta pakkasella, lunta oli yöllä satanut kymmenen senttiä. Edellispäivä olisikin ollut melko varmasti erinomainen haukikeli, nuhjuista ja kosteaa, pari astetta plussalla. Pakkanen ei ole mitenkään mukava kaveri kuitusiimalla kalastavalle, siimaan jäätyy vettä ja kelan puola alkaa täyttymään turhan nopeasti. Samoin vaparenkaista sai raksia jäitä jatkuvasti. Reilun parituntisen lopussa sain kauden päätöskalaksi hieman alle 4kg hauen 30cm oranssi-keltaisella Real Eelillä. Lunta ehti tänä aikana sadella vielä muutama sentti lisää, joten talvisissa maisemissa sain ajella kotiin.

Kauden päätöskala

Talvista

Kotimatkalla

Vaikka hauen kalastus jäikin tänä syksynä varsin vähälle, oli mukava saada pari vauraamman hauen kontaktia kuitenkin siiman päähän. Tuollainen seitsemän kilon paikkeilla oleva hauki on jo ihan komea, joten käytettyyn aikaan nähden voi saldoon olla tyytyväinen. Hauen kalastus on itsellä nykyään aika pitkälti suurempien kalojen jahtaamista, joten teemana kalastuksessa on "laatu korvaa määrän". Ja sainhan minä kesällä upean 121cm hauen, joten hieno vuosi haukien suhteenkin. Syksyllä jäi liian monta luottopeliä pohjaan, joten black fridaysta tai muusta alennuksesta on varmaan ostettava joitakin tilalle. Toivottavasti ensi kesänä pääsen kelluntarenkailemaan Kemijoelle ja silloin matkassa on myös perhovapa. Se on nimittäin melkoisen mahtavaa puuhaa, kun järeä hauki taivuttelee perhovapaa. Haukiperhoja varten on tullut ostettua muutamia uusia materiaaleja, toivottavasti talven aikana löytyy inspiraatiota niiden tekoon.

Pikkuvisiitti Ruotsin puolella

Tulihan sitä sitten lähdettyä harjuksen perään Ruotsin puolelle viime viikonloppuna. Melkoisen heikolla valmistautumisella. Pari edellisiltaa meni vavanrakennustarpeiden tilauksia tehdessä. Niissä olikin palapeliä riittämiin, että sai haluamansa osat mahdollisimman vähistä liikkeistä eli mahdollisimman vähillä postikuluilla. No, sen myötä jäi myös valmistelut minimiin ja reissuun lähtö oli täynnä kysymysmerkkejä.

Reissuun lähdettiin kolmen miehen voimin. Minä ja Jari perhovermein ja Pete virvelillä. Pääsimme lähtemään Rovaniemeltä perjantaina yhden jälkeen Peten kanssa. Treffasimme Jarin Pellon Seolla, missä pidimme viimeisen taktiikkapalaverin. Alun perin kohteena oli eräs joki Pajalassa, mutta Pajalan kunnan kalastuslupapolitiikka on, jos mahdollista, epäselvempää kuin Suomessa. Kunta on täynnä pieniä alueellisia, kyläkohtaisia lupia sekä Lainionjoen lupapätkiä. Juuri mistään niistä ei netistä infoa löydä. Niinpä pohdimme kovasti, onko kyseisellä joella enää luvallista kalastaa, vai onkohan jo syysrauhoitus kauttaaltaan päällä. Koska emme tähän mistään varmaa tietoa löytäneet, ja kaiken kukkuraksi Pajalan turisti-infokin näytti internetin tietojen mukaan olevan jo talviteloilla, päädyimme pikaiseen hätäratkaisuun ja etsimme jonkin helpon kohteen Kiirunakortin alueelta. Lisämatkaa tämä tiesi vähintään 50km, mikä ei ole hyvä asia, jos haluaa ehtiä teltan pystyttää ennen pimeää. Lopulta löysimme asiallisen oloisen jokipätkän läheltä tietä, itseasiassa pieni metsäautotien pisto tuli sadan metrin päähän joesta. Sinne siis.

Kauppaostosten jälkeen pääsimme viimein matkaan. Pellosta ajelua oli vielä reilut 200km. Kohdetta lähestyessämme alkoi aurinko pikku hiljaa painua metsän ja tuntureiden taakse. Perille saavuttuamme kasasimmekin pikaisesti teltan sekä tarpin välinesuojaksi. Arvottu leiripaikka oli onneksemme oikein mukava, tosin telttaa ei ihan jokirantaan saatu. Komea tulistelupaikka kuitenkin oli jokitörmällä. Illalla ehdimme muutaman heiton hämärässä heittämään kotipoolissa, tuloksetta. Pimenevää ja usvaista syysiltaa oli mukava istuskella nuotion ääressä. Muutama tunti siinä vierähtikin. Taisi kello olla päälle puolen yön ennen kuin sujahdimme makuupusseihin.

Aamun valjetessa tuli kömmityä makuupussista ja tutkailtua lähiympäristöä aavemaisessa usvassa. Metso tai jokin muu suuri kanalintu lehahti lentoon aivan läheltäni kuusen latvasta, mutten nähnyt koko lintua sankan usvan läpi. Sulkien suhinat kuulin kyllä selvästi, sekä raskaan lentoon lähdön. Löysimme jonkin verran polttopuita, mitä raahasimme valmiiksi nuotiopaikalle illan ruokailua varten. Aamiaisen teimme kaasulla, koska kosteutta oli joka ikisessä oksassa, lupossa ja neulasessa. Aamiaisen jälkeen, usvan vähitellen hälvetessä, lähdimme kalastelemaan ylävirran suuntaan. Minä tosin pyörähdin alapuolellamme kosken loppuliu'un pyörteitä tutkailemassa, alla kun alkoi pitkä suvanto. Kaloja ei kuulunut, mutta joutsenparin säikäytin lentoon. 

Muuttomatkalla

Muutamia hyvännäköisiä hitaan virran pooleja kolusimme tuloksetta, kunnes Jari löysi yhdestä poolista puolen tusinaa harria, joista suurimmat lähentelivät 40cm:ä. Ottiperhoina oli tummanvihreä nymfi sekä musta miniliitsi.

Jari nostamassa reissun ensimmäistä mittaharria

Ylempää löytyi pitkä suvanto, mistä yritimme tähyillä tuikkeja. Tuloksetta. Suvannon yläpäässä kahtia haarautunut joki yhtyi, ja siinä oli erittäin hyvännäköistä hidasta virtaa. Yllättäen siitä tuli saaliiksi vain yksi reilun 30cm harri sekä pari tärppiä. Aurinko alkoi paistaa erittäin lämpimästi ja vaatekerroksia sai vähentää. Mäkäräisiä ja polttiaisia ilmestyi pörräämään ympärille. Takaisin leiriä kohti talsiessa alempana koskessa näin pieniä hiilenharmaita/mustia koskikorentoja lentelevän. Tuikkeja ei siltikään näkynyt. Petellä kävi lipoissa ja liitseissä ainoastaan pari haukea säikyttelemässä. Jari oli ehtinyt kotipooliin ennen meitä ja näin Jarin juuri väsyttelevän harjusta. Kun saavuin poolille, näkyi useita tuikkeja lyhyen ajan sisällä. Täällähän ne tietenkin tuikkivat, suoraan teltan edessä. Korentoja putkahteli pintaan siellä täällä. Vaihdoin #16-koon tummaa CDC-pintaperhoa kehiin ja sain nopeasti pari pientä harjusta. Isommat tuikkijat tuntuivat tarkoilta. Jari kalasteli edelleen tummanvihreällä kuulanymfillä. Yhden sai ylös ja toinen karkasi. Tuikit harvenivat ja lähes loppuivat. Päätimme laittaa kahvitulet, paistoimme samalla makkaraa. Seurailin tuikkien ilmestymistä ja vaihdoin pienen #18-koon mustan kalvonymfin. Lopulta paremman kokoinen harri tuikkasi aivan edessäni ja kävin tarjoamassa sille nymfiä. Parin sekunnin päästä vapa taipui ja noin 38cm harjus kävi käsissä pyörähtämässä. Harmikseni kalvonymfikään ei sen enempää kaloja antanut. Taisi olla kuoriutumiset jo loppusuoralla.

Tämä(kin) virtojen yhtymäkohta oli hiljainen

Vatsat täytettyinä päätimme lähteä alemmas kalaan. Siirryimme autolla muutaman kilometrin. Täältä löytyikin sitten jo erittäin hienon näköistä poolien, lompoloiden ja kovienkin koskien vuorottelua. Pete korkkasi paikan heti reilun 30cm harrilla. Muutamia pieniä saimme sieltä täältä, mutta suuremmista kaloista ei ollut havaintoakaan. Pintakäyntejä emme nähneet kuin yhden, sekin saattoi olla hauki. Pete sai vaihteeksi hauen erään kosken loppuliu'usta. Hieman ennen hämärää löysin tasavirta-alueen, jossa oli reilusti harreja. Sain samoilta jalansijoilta 14 harria, joista tosin vain 2 oli yli 30cm. Perhoina olivat pieni streamer sekä tummanoliivi nymfi. Kahteen otteeseen sain tuplat eli molemmilla perhoilla yhtäaikaa. Palailimme autolle hieman pettyneinä. Joessa ei vaikuttanut potentiaalisista paikoista huolimatta olevan paremman kokoisia harreja juuri lainkaan. Kelin puolesta komean päivän saldona oli vain muutamia yli 35cm harreja, eikä yhtään yli 40cm. Toki pintovien kalojen jahtaaminen on aina hienoa, vaikka se tällä kertaa olikin vain lyhyt tovi.

Tällaisia paikkoja löytyi useita, mutta hiljaisia olivat

Illalla pidimme kestit tulilla. Naudan sisäfilee, foliopotut tsatsikituorejuustolla ja pekonisipulinyytit maistuivat luonnon kattauksessa mainiolle. Ruoka huuhdeltiin alas makoisalla oluella. Todettiinkin tulistelun lomassa, että vaikkei kalastuksellisesti päivä erikoinen ollutkaan, niin puitteet olivat muuten hienot. Keli oli upea syyskuun lopulle ja jokimaisema kaunis. Rauhassakin saimme olla, vaikka pariin kertaan poromiesten mönkijöiden pörinät kuuluivat. Hieno irtiotto arjen hälinästä. Illalla keli pysyi selkeänä ja ihastelimme kirkastuvaa tähtitaivasta. Kelikin muuttui viileäksi. Haimme Jarin kanssa autosta toiset makuupussit nollakelipussien lisäksi, kun vaikutti tulevan vilpoisa yö. 

Olihan se. Aamulla pakkasta oli viitisen astetta. Joka paikka oli kuurassa, tarpin katolle tiivistynyt vesi umpijäässä. Peten kuivumassa olleet housut olivat kuin talon rännit, pyöreät ja kivikovat. Kahluukengät olivat myös umpijäässä. Aamulla ei siis ollut kiire mihinkään, vaan söimme aamupalan pitkän kaavan kautta tulistellen. Toki kotipoolissa tuli perhoa heiteltyä ja sainkin pari 35-38cm harria ja yhden pienemmän. Vaparenkaat vain jäätyivät hetkessä.

Nämä kamppeet eivät olleet kovin kutsuvia päällelaitettavia

Aamun pakkasharri

Syyskalastusta

Eilisen kalastelun ja kelin perusteella päätimme pakata leirin ja käydä jollakin järvellä vielä pyörähtämässä parisen tuntia ennen kotimatkaa. Sopiva kohde löytyi parinkymmenen kilometrin päästä. Jari ei jaksanut kahluukamppeita päällensä laittaa, minä sulattelin pankkojäisiä kahluukenkiä pariasteisessa järvivedessä tovin aikaa. Pahan kuuloisesti ne rutisivat vielä jalkaan laitettaessa, mutta hyvin ne siitä vertyivät. Liimausten puolesta oikeastaan eniten pelotti. Perhovavaksi valikoitui kutosluokan BVK pitkäheittoisuuden vuoksi. Perhoiksi laitoin ministreamerin sekä mustan nymfin. Kasasin myös UL-vavan paremman heittokantaman vuoksi, jos vaikka kauempana rannasta näkyisi kaloja. Kalastelimme parisen tuntia ja totesimme järven varsin kalaisaksi. Kohdekala vaan ei ollut toivottu. Saimme reilusti toistakymmentä haukea, kooltaan puolesta kilosta reiluun kiloon. Pari iski perhoon, loput uistimiin. Muista kalalajeista ei saatu havaintoakaan, mitä nyt rannassa oli läjä hopeisia isohkoja suomuja. Siikojako lienevät. Verkkoja roikkui puolenkymmentä kuivumassa vieressä. Oli alkanut myös tuulla, mikä teki kelistä paljon kylmemmän kuin lauantaina. Aurinkokaan ei jaksanut usvan tai aueren läpi puskea, vaikka järvellä ei enää usvaa ollutkaan.

Kotimatkalle lähdettiin kahvinkeiton jälkeen. Matkalla käytiin keskustelua mm siitä, kuinka tällainen ex-tempore reissu poikkeaa paljon omista totutuista reissuista. Tykkään suunnitella reissut huolella ja pyrkiä löytämään paikat, mistä uskon myös kalaa tulevan. Nyt meillä ei ollut lähtiessä edes varmuutta mihin päädymme, saatika että olisi ehtinyt tutustua kohteeksi päätyneeseen jokeen ja sen ympäristöön tarkemmin. Kalallisestihan reissu oli toki pieni pettymys, mutta reissusta tuli muuten oikein mukava arjesta irrottautuminen ja rauhoittuminen hyvässä seurassa. Onneksi kalat eivät ole meidän reissuilla pääosissa, vaikka ison harjuksen pyytäminen mahtavaa ja koukuttavaa hommaa onkin. Ehkä ensi kerralla sitten taas erilaisia kokemuksia.

Vähän kalastelua Inarinjärvellä

Terve taas vaihteeksi!

Tässä koulu- ja muun arkikiireen keskellä on kalastelut olleet sivuroolissa, samoin blogin päivitys. Viime viikolla kävin kuitenkin koulun opintomatkalla Ylä-Lapissa ja sain samalla mahdollisuuden kalastaa hieman Inarinjärvellä. Tarkoitus oli kalastaa myös Menesjärvellä, mutta reissun aikana noussut kuume vesitti nämä suunnitelmat. Inarinjärvelläkin kalastelu jäi hyvin vähiin, mutta vähän sentään ehdin kelluntarenkaallakin kokeilemaan.

Saavuimme Inariin sen verta myöhään maanantai-iltana, että kävin vain tovin heittelemässä virvelillä rannalta käsin ennen pimeää. Näin kuitenkin erään niemennokan tuntumassa muutamia tuikkirenkaita, jotka arvelin harjuksiksi. Vedenpinnassa näkyi kuoriutuvan vesiperhosia, myös ruskeita päivänkorentoja näkyi jonkin verran. Lottolipassa kävikin yksi paremman kokoinen hetken ravistelemassa, lisäksi yksi seurasi rantaan ja yksi kävi tärppäämässä. Saalis jäi kuitenkin yhteen pikkuhaukeen. Mietin kyllä perhovavan kasaamista pikaisesti, mutta heittäminen olisi ollut mahdollista vain rullaamalla ja osa tuikkirenkaista olisi ollut vaikeasti saavutettavissa. Ilta oli kuitenkin kaunis ja tyyni.

Inarinjärven syysiltaa

Seuraavana päivänä jäi illasta enemmän aikaa, joten kasasin kelluntarenkaan käyttöön. Potkuttelin kylmässä vedessa alkuun kauemmas, mistä sainkin ehkä noin kolme-neljäsataagrammaisen siian melkein heti. Otin siian ruuaksi, jota pääsi maistamaan myös mm. japanilainen vaihto-oppilas. Tuuli valutteli rengasta koko ajan kauemmaksi rannasta ja lopulta päätin potkutella rannemmaksi katselemaan, josko harjukset taas illan tullen pintoisi rannassa. Samalla tuulikin alkoi laantua.

Inarinjärven siika

Hämärän pikku hiljaa lähestyessä pintakäyntejä alkoi näkymään. Koska hyönteiset näyttivät olevan samoja mitä edellispäivänä, laitoin siiman päähän ruskean #14 koon päivänkorentopinturin sekä #18 klinkkikoukkuun (eli vastaa noin #12 normaali käyrävartista) tehdyn vihreärunkoisen peurankarvasiipisen kuoriutuvaa vesiperhosta imitoivan perhon. Vesiperhosjäljitelmä kelpasi varsin hyvin, etenkin kun sitä harvakseltaan liikutteli tai veteli rauhallisesti sisään. Kurkkaajia oli reilusti ja muutaman harjuksen sain tarttumaan. Kolme niistä suostui ylös saakka, kooltaan tosin varsin vaatimattomia, yhden ollessa mitan täyttävä. Reilun 40cm harjuksen karkuutin ihan renkaan viereltä. Aktiivinen aika oli lyhyt, ehkä puolisen tuntia. Koitin renkaalla potkutella aina lähemmäs tuikkeja, mutta niitä esiintyi harvakseltaan siellä täällä, joten tuli varmasti liikuttua jonkin verran myös turhaan. Ainoa varmuudella hieman suurempi harjus oli se minkä siimani päähänkin sain, joten yhtään isompaa kalaa en nähnyt. Mukavaa kalastusta kuitenkin ja samalla ensimmäiset perhokalat kelluntarenkaasta käsin. Renkaan olin joutunut survomaan aika tiukasti kassiin jotta sain järkevästi sen matkaan, niinpä rengas olikin alkanut hieman vuotamaan toisesta ponttoonista. Parin tunnin kellunnan jälkeen toinen ponttooni oli jo reilusti tyhjentynyt ja kun samalla pintakäynnitkin hiljenivät, oli hyvä aika lähteä saunaan lämmittelemään. Eipä se kovin lämmintä puuhaa ole kelluskella kylmässä vedessä, vaikkakin vesi yltää vain nippanappa takapuoleen. Keli oli muuten upean aurinkoinen ja lämmin, päivällä oli yli 15 astetta. 

Hieman kärsinyt ottiperho

Liekö kylmässä vedessä kelluskelu myös vaikuttanut, mutta orastava flunssan alku nostatti sitten kuumeen. Loput kaksi yötä olimme Menesjärven rannalla. Oikeastaan Menesjärvi oli lopullinen päätös koko renkaan mukana raahamiseksi, koska tiesin järven olevan rannoiltaan matalan, erityisesti leiripaikkamme läheltä. Menesjärven rannalla jaksoin vain heitellä muutaman heiton virvelillä, kunnes kuume lannisti sänkypotilaaksi. Rannan tuntumassa pintoi pieniä kaloja, todennäköisesti harjuksen tai siian poikasia. Yhtään ei helpottanut se tieto, kun luokkakaveri kertoi nähneen aikaisin aamulla isohkon taimenen pintovan sadan metrin päässä rannasta. Kuumeisena tuli käytyä myös Lemmenjoella kultaa huuhtomassa, mutta se onkin sitten toinen tarina. Liekö sitten kultakuumeen pukannut päälle.

Menesjärveä, taaempana muutama pieni tuikkirengas

Syys-lokakuun vaihteeseen olen suunnitellut vielä harjuksenkalastusreissua, mahdollisesti Ruotsin puolelle. Kelit ja muut muuttuvat tekijät näyttävät, toteutuuko suunnitelma. Ehkä siitä sitten lisää myöhemmin blogissa. Tarkoitus on myös niputtaa viime kesän kalastelut Kuhmossa, josko siitä joku jotain vinkkiä saisi.

Tulevana talvena vapaa-aika on varmasti hieman kortilla. Aion valmistua koulusta etuajassa, joten aloitan nyt vuoden etuajassa tekemään projekti-opintoja Jukola 2020 liittyen, sekä sain myös kesällä itselleni erittäin kiinnostavan opinnäytetyöaiheen, jonka materiaalia alan talven aikana koostamaan. Opinnäytetyöni liittyy Metsähallituksen Esteet pois- hankkeeseen, missä ovat kartoittaneet yli 500 tierumpua lohikalapitoisista puroista Pudasjärven ja Taivalkosken alueella Iijoen sivupuroista. Hankkeessa kartoittavat esteet ja osin niitä korjaavat, kuusi henkilöä on kaksi kesää hankkeen parissa työskennellyt. He tekevät myös sähkökalastusta kalakantojen nykytilanteen selvittämiseksi. Tilastoimista siis riittää pimeinä syys- ja talvi-iltoina. Hankkeesta on Metsa.fi -sivuilla lisää tietoa jos aihe kiinnostaa. Nämä molemmat hommat teen siis ylimääräisenä normaalin koulurytmin lisäksi. Perheellisellä ei siis liene liikaa luppoaikaa luvassa.

Ja täytyy samalla kiitellä kovasti teitä lukijoita, yli 10000 lukukertaa vajaassa vuodessa! Kiitos! Kun aloitin blogini, en yhtään osannut odottaa minkä verran kirjoitteluni ihmisiä kiinnostaa. Enkä ole erityisesti mainostanut blogiani juuri muualla kuin perhokalastajat.netissä ja omalla fb-seinälläni, paria poikkeusta lukuunottamatta. Toivottavasti kirjoitteluni kiinnostavat myös jatkossa.

Pikapisto Kuhmoon

Kun tarpeeksi pahasti polttelee, niin päästävähän se on. Alkoi tuntumaan viime päivinä, että pakko päästä vielä käymään Kuhmossa ennen taimenen rauhoitusta. Sain järkättyä aikaa perjantai-iltapäivästä lauantai-iltaan saakka. Eihän se auttanut kuin ajella 800km muutaman tunnin kalastelun takia.

Perjantaina pääsin neljän jälkeen matkaan. Keli oli sadekuurojen myötä synkähkö ja perille päästyäni hieman ennen iltayhdeksää oli jo hämärää. Kasailin pikaisesti leiriä ja virittelin vermeet, mutta sopivan paikan löytäminen tarpille ja riippumatolle vei aikaa. Niinpä kello lähenteli kymmentä ennen kuin pääsin koskelle. Silloin oli jo liki pimeää. Vesiperhosia näkyi rantapuista pöllähtelevän, joten jonkinlaista kuoriutumista oli ollut. Parisen tuntia koitin tarjoilla mustaa surffia, pupaa ja mustaa streameria, mutta eihän se helppoa ole aloittaa kalastus suoraan niin pimeässä, että surffin valkoista foamiakin näki vain alkuvaiheessa muutaman metrin päähän. Pintakiviäkään ei tahtonut erottaa kuin läheltä ensimmäisen parikymmentä minuuttia. Mustaan surffiin sain pari kalaa nousemaan, toinen oli jokusen potkun kiinnikin. Lopetin kalastamisen puolilta öin. Päätin laittaa kellon soimaan, söin hiukan iltapalaa ja aloin nukkumaan.

Leiri

Kello soi viideltä. Sen verta vilpakka yö oli, että herätessä tuli vilu. Vaatetta saikin lisätä reilusti ja hetken pyöritellä käsiä ja liikkua, että olo lämpeni riittävästi kalastusta varten. Koski oli vahvan usvan peitossa, joka hälveni hiljakseen. Kalastelin seitsemään saakka streamereita ja ahvensurffia tarjoillen, mutta vain yksi tärppi oli saldona. Laitoin vielä toviksi nukkumaan.

Sain itseni kammettua ylös lähempänä yhtätoista. Virittelin tarpin alle kahvittelutulet, vettä sateli edelleen. Laitoin samalla nymfisetin kasaan ja puoliltä päivin hivuttauduin koskelle. Huomasin koskella muutamia vaaleita päivänkorentoja. Kymmenkunta heittoa myöhemmin nelikymppinen taimen nappasikin harmaaseen jäniksenkarvanymfiin. Sain myös muutaman harrin ja pari pikkutaimenta. Pari harria mahtoi olla mitallisia. Kalastelin koskea ylöspäin ja pian vapaa taivutteli kaunis hopeanvärinen saman kokoluokan taimen. Virtaa kalassa riitti esitellen volttirepertuaarejaan. Hieman myöhemmin oliiviin larvaan otti kookkaampi kala. Ihmettelin kalan laiskuutta ja haavin sen kymmenessä sekunnissa. Syykin selvisi. Kala oli repinyt pahasti alaleukansa,varmaan uistimesta tai vastaavasta. Onneksi taimen oli noin 51-52cm, joten otin kalan ruuaksi pois kärsimästä. 

Kovia kokenut vääräleuka

Hopeaa nelisenkymmentä senttiä

Tämän jälkeen olikin hiljaisempaa, sain kuitenkin useita pienempiä taimenia ja muutaman harrin. Aurinko kuitenkin kävi hetkellisesti tervehtimässä. Eräästä montusta löysin taas harreja, joista suurin oli 40-41cm. Nälkä alkoi kurnia, joten kävin makkaranpaistossa ja kahvin keitossa. Lopussa kolusin koskea vielä reilut pari tuntia, mutta saldona oli enää pari mittaharria ja pari pientä taimenta. Päivän aikana tuli kokeiltua useita streamereita ja pintaperhoja, mutta tapahtumat sain vain nymfaamalla pohjan läheltä. Ensimmäinen taimen otti välivedestä, samoin muutama pienempi kala. Laitoin pillit pussiin seitsemän maissa. Kamat kasaan ja ajelu kotia kohti alkoi kahdeksan maissa. Vajaa kymmenen tuntia tuli kalasteltua kaikkinensa. Mukavahan se oli käydä vielä Kuhmon koskilla fiilistelemässä, vaikka olosuhteet olivatkin haasteelliset, eikä aktiivisia kaloja näkynyt lainkaan. Muutamia pieniä harjuksia napsi hyvin pieniä kuoriutuvia päivänkorentoja pinnasta, muuten ei kaloja näkynyt. Keli oli sadekuurojen täyttämä, eikä lämpöäkään ollut kuin yön parista asteesta iltapäivän noin kahdeksaan asteeseen. Muiden kalastajien näin saavan yhden pienen taimenen, joten ei tainnut olla muillakaan helppoa.

Sateen suojassa tulistelua

Näin tuli kesän osalta kalastelut Kainuussa päätökseen. Harrin perässä tulee vielä lähijokia koluttua ja ehkäpä pääsee vielä jonkin pikkureissun kauemmaskin tekemään. Hauenpyyntiä olisi myös mukava vesien viilentyessä harrastaa. Talvella tulee taas ainakin vapojen kanssa värkättyä, kun pari aihiota odottelee kasausta. Pinturikeppi itelle ja streamervapa kaverille. Pitänee niistäkin jotain raapustella kunhan homma etenee. Ja käyttörasioihin on tullut pahoja tyhjiöitä kesän aikana, joten perhonsidonnassa joutuu ahkeroimaan.

Talvelle puuhaa

Kalareissu Pohjois-Ruotsiin

Normaalisti suunnittelen pohjoisen kalareissut huolella ja hyvissä ajoin. Tänä vuonna oli pitkään epävarmaa onnistuuko koko reissu, joten suunnittelu jäi hyvin vähälle. Toki kiireinen kesä Kuhmossa vei suunnitteluaikaa. Kun reissun toteutuminen varmistui ja olevan noin viiden yön mittainen, päätin hyödyntää omaa "kovalevyä" ja kaivoin muistin syövereistä pari vaihtoehtoa sopivan matkan päässä tiestä. Pohdimme matkaan lähteneen Jarin kanssa vaihtoehtoja. Päädyttiin sitten pienehköön jokeen, johon sai tallustella vajaa kymmenen kilometriä riippuen mihin leirin haluaa laittaa. Olin aiemmin suunnitellut, että tämä kohde sopisi hyvin pidemmän viikonloppureissun tutkimusmatkaksi. Arvelin, ettei kalastettava alue loppuisi tälläkään reissulla. Pikaisen aikataulun vuoksi alueelta ei ollut karttaa, vaan tulostin koneelta karttalehtisiä ja ilmakuvia.

Saimme vielä juuri ennen lähtöä paikasta tuoreita kuulumisia ja tiesimme harjuskannan vahvaksi. Taimentakin kuulema oli. Saavuin kotiin edellisiltapäivänä ennen aamun lähtöä. Pakkauksen joutui suorittamaan pikaisesti. Normaalisti tykkään pakata usean päivän aikana, jotta kaikki oleellinen lähtee matkaan ja vähemmän oleelliset malttaa jättää ottamatta. Rinkan koepunnitustakin ruukaan harrastaa, muta nyt sitä en tehnyt. Jari ajeli töiden jälkeen yöksi Rovaniemelle, jossa oli puolen yön seutuvilla. Sidoimme vielä parit ottiperhot reissuun ja sitten muutaman tunnin unille. 

Aamusta kävimme vielä eväsostoksilla ja apteekissa, joissa vierähtikin aikaa. Auton nokka lähti kohti Ruotsia vasta vähän ennen yhtätoista. Pellon ruokatauon jälkeen ajelimme pikku jaloittelutaukoa lukuun ottamatta kerralla perille saakka. Pakkailimme autolla rinkat loppuun ja lähdimme talsimaan jokea kohti puoli viiden maissa Suomen aikaa. Reitin piti olla helppo, kunhan vain löysi mönkijäuran. Näinpä tuli tehtyä sitten aloittelijamainen moka, enkä ottanut edes kompassia käyttöön. Hetken etsinnän jälkeen löysimme mönkijäuran mitä lähdimme tyytyväisenä tallustelemaan. Olimme kävelleet jo hyvän tovin, kun suunta alkoi hieman mietityttämään. Pienen pohdinnan jälkeen tuumimme olevamme kyllä oikeassa suunnassa. Hetken päästä alkoi näkymään tietä. Siinä vaiheessa tajusin, että olemme kiertäneet lenkillä lähtöpisteen taakse, eli kulkeneemme väärää uraa. Täysin päinvastaiseen suuntan mihin piti mennä! Olimme tulleet uralle hieman eri kulmasta mitä luulimme ja ura oli kuitenkin kääntynyt pikku hiljaa taaksepäin. Turhautuneina pidimme pikku tauon ja paikallistimme itsemme kartalta. Laskin jo silloin, että koukkumme oli noin tunnin mittainen eli reilut 3km. Etsimme oikeaa mönkijäuraa, muttemme löytäneet selkeää uraa vaan pari vaihtoehtoa. Niimpä otimme lopulta kompassisuunnan ja lähdimme vaeltamaan. Tiesin, että saavumme ennemmin tai myöhemmin uralle ja niin lopulta kävikin.

Matkanteko oli pääosin helppoa kävelyä mönkkäriuralla

Leirivarustus, tarppia nostettiin hieman kun sen alla vietettiin odotettua enemmän aikaa

Matkasta koitui siis paljon hikisempi kuin olimme kuvitelleet. Onneksi maasto oli pääosin erittäin helppokulkuista, vain muutamia suon ylityksiä ja puronvarsivitikoita. Toki sateinen kesä aiheutti sen, että vettä riitti ja vaelluskengille piti etsiä kuivempia kulkureittejä. Nytkin vettä tihuutteli pitkin iltaa. Saavuimme viimein illalla hyvälle leiripaikalle. Laitoimmekin leirin heti pystyyn. Jalkoja kolotti siihen malliin, ettei iltakalastukseen hirveästi energiaa jäänyt. Jari ei jaksanut laittaa edes kahluukamppeita päälle. Itse tutustuin pariin leirin läheiseen koskeen ja sain heti mukavasti harreja, suurimmat noin 43cm.

Tyypillinen harripaikka

Seuraavana päivänä lähdimme kalastamaan leiriltä alavirtaan. Matkaan lähti nymfisetti ja pinturivapa. Pinturivavassa tuli käytettyä myös pientä streameria herkullisen näköisissä taimenpaikoissa. Saimme kaloja jokaisesta ottipaikan tapaisesta. Parhaista kohdista sai toistakymmentä harria. Myös pientä taimenta löytyi sieltä täältä. Päivän saldona arvelin saaneeni 70-80 harria ja kymmenkunta taimenta. Kalojen koko oli keskinkertaista, suurimmat harrit 43-44cm luokkaa ja suurin taimen 40cm, joka päätyi graavikalaksi. 

Graavikalaksi passeli, suolautuukin nopeasti

Herkkua

Pitkin päivää koitin metsästää toimivimpia perhoja. Useilla perhoilla saikin joistakin paikoista hyvin kalaa, mutta seuraavassa ei välttämättä juuri mitään. Pintaelämä oli varsin vaatimatonta, eikä pintovia kaloja juuri nähty. Muutamia kaloja sain pintaperhoilla. Niimpä illempana uitinkin paljon streameriä, ja #6 oliivi zonker antoi paljon harjuksia ja ison osan taimenista. Kuulapäistä kalaa tuli hyvin oliivilla larvalla, oliivilla/vihreällä nymfillä, princellä, mustalla nymfillä ja joillakin kuulapupilla. Päivän aikana ei ehditty edetä jokea kuin parisen kilometriä, sen verran tuli kaloja ja oli hyvännäköisiä ottipaikkoja. Vettä sateli pitkin päivää kuuroina ja illempana varsin koviakin kuuroja. Jarin parin vuoden takainen Vissun kahluutakki päästi vedet läpi ja mies oli melkein läpimärkä leirille palattua.

Jarilla tilanne päällä

Seuraavana päivänä vettä sitten tuli entistäkin enemmän. Nukuttiinkin pitkään kun satoi lähes taukoamatta. "Aamupalan" aikana iltapäivällä seurailtiin säätilaa tarpin alta, johon ei ollut paljoa muutosta luvassa. Rapakot lisääntyivät teltan ympärillä, osa meinasi valtautua absidin puolellekin. Pelailtiin korttia ja kulutettiin aikaa, Sinirinta seuranamme. 

Reissun "normaaliolosuhteet"

Virittelin pikku hiljaa vapoja kalastuskuntoon tarpin alla. Päätin jättää nymfisiimat pois ja koluta suvantoja uppoperhoilla. Laitoin siis kolmosluokan nymfivapaan nelosluokan siimat ja päätyyn painavamman kuulapään ja sivutapsiin pienemmän. Odottelin jos sateeseen tulisi edes hieman taukoa, mutta sitä ei oikein kuulunut. Jari ei halunnut lähteä kastelemaan itseään enempää vaan vetäytyi päiväunille, kamppeet olivat edellispäivältä edelleen märkänä. Sovittiin, että yritän pyytää ruokakalat illaksi. Lopulta sateen hieman heikennyttyä lähdin kalastamaan. Päätin koittaa ensin aiemmin näkemäämme kohtalaisen kokoista harjusta, joka edellispäivänä pintoi kerran aika hankalan heittomatkan päässä lähes seisovassa vedessä. Huomasin kohdan olevan varsin syvän, vavan mitan päässä rannasta oli jo 2,5 metriä vettä. Uittelin Grayling land -liitsiä ja mustaa oranssilla kumijaloilla höystettyä kuulapäätä hyvin hitain vedoin mahdollisimman syvältä. Sain ensin pari pienempää kalaa ja hieman ylempää olin jo saanut kiloisen hauen. Lopulta vapa taipui aiempaa raskaammin ja tunsin hyvän kalan siiman päässä. Kunnes siima löystyi. Hieman harmitti, kun tuntui kerrankin paremmalta harrilta. Jatkuva sade oli passivoinut kalojen syömähalut lähes täysin, edellispäivän harrinnostajaiset olivat muisto vain. Kalat ja tärpit olivat harvassa ja ruokakalojen saanti selvästi tiukassa. Lopulta suvannon alapäässä olevasta niemestä, missä syvempi kohta oli kapea ja lähellä niemeä, onnistuin löytämään ottihaluisia harreja. Sainkin kymmenellä heitolla 6 harria, joista yksi oli sopiva ruokakala, 41cm. Sade hieman taukosi ja näinkin melkein heti hieman alapuolellani ruokailevan kalan. Tarjosin caddis + #18 harmaa kalvonymfi -settiäni ja kala kelpuutti heti pienen nymfini rauhallisen pintakäynnin kera. Kala oli kuin kopio edellisestä, joten ruokakalat olivat kasassa. Sateen tauottua Jarikin kopeutui vielä kalalle ja kävimme hetken kalastelemassa ilman suurempia saaliita. Ilta päätettiin perunasipulimuusin ja leivitetyn, voissa paistetun harrifileen kera. Kannoimme muutamat oluet rinkoissamme ja täytyy sanoa, että tänä päivänä olut maistui ruokajuomana erityisen hyvältä.

Ei niin hyvä pintaperhokeli

Seuraavana päivänä päätimme lähteä reilusti alavirtaan ja tarpoa pikku hiljaa ylöspäin. Keli näytti sentään hitusen paremmalta ja aamupalan ja kamppeiden virittelyn aikana saimme kuivateltua märkiä vaatteita. Kuuroja tuli kuitenkin edelleen pitkin päivää ja kuivat jaksot olivat lyhyitä. Vesi oli selvästi noussut joessa ja suot olivat aivan vetisiä. Talsimme nelisen kilometriä alavirtaan. Alueella oli erinomaisen näköisiä paikkoja, mutta kaloista ei juuri havaintoja saatu.

Potentiaalista, mutta hiljaista

Jari sai kuitenkin eräästä selkeästä ottipaikasta 47cm harrin, joka jäikin reissun suurimmaksi. Kalojen passiivisuus ja jatkuvat sadekuurot, sekä paikoin kolmimetriseksi kasvanut pajukko latisti hieman mieltä ja eteneminen oli hitaahkoa. Sadekuurojen välissä hyttysarmeijat olivat varsin pahantuulisia. Pidettiin tuohitulet, syötiin ruoka ja nautittiin kahvit, josta saikin lisää virtaa. Ilta alkoi kuitenkin olla jo pitkällä ja kun löysimme lisää maukkaan näköisiä paikkoja, oli kellonajan suhteenkin jo hieman myöhäistä parhaaseen harrin pyyntiin. Pienempiä harreja kuitenkin nousi pohjan tuntumasta, kuurojen välissä saattoi jopa jokunen harri käydä satunnaisesti pinnassakin. Pintaperhoilla en montaa kalaa saanut. Yleensäkin siinä kävi niin, että jos näki pintovia kaloja ja otti pintaperhovavan käteen ja hipsi kohdille, alkoi satamaan ja leikki loppui alkuunsa. Yksi 45cm harri vielä Jarin perhoon otti, muuten kalat olivat pääosin alle 40cm muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Olimme takaisin leirillä väsyneinä puoli kahden maissa yöllä. Sen verran hikinen päivä pitkän tarpomisen myötä oli, että kävimme yöpesulla raikkaassa jokivedessä. Alempana oli varsin hyvänoloisia paikkoja, joten heikot olosuhteet harmittivat erityisesti kun alueen potentiaali jäi arvoitukseksi.

47cm harri

Viimeisenä kalastuspäivänä päätimme, ettemme lähde enään kovin kauas. Keli oli viimein hieman parempi, kuuroja tuli vain parin tunnin välein. Hyönteisiä ei parantuneista olosuhteista huolimatta juuri näkynyt, mutta muutamissa kohdissa näimme sentään jo pintovia kaloja. Kävimme ylävirran suunnassa noin puolentoista kilometrin päässä. Sain kalvon tuntumasta suurehkolla ruskealla nymfillä muutaman kalan, pintaperhoista Adams antoi muutaman ja pienehkö musta klinkki pari kalaa. Keittelimme kahvit kivannäköistä lompoloon virtaavaa loppuliukua tuijottaen, mutta pintovat kalat olivat silloin harvassa. Kävelimme takaisin leiriin ja sovimme kalastavamme pari ruokakalaa leirin lähettyviltä. Kalat olivat alkuillastakin heikolla otilla ja niitä tuli vain jokusia sieltä täältä. Ensimmäisenä päivänä kotisuvannossa näkyi useita pintovia kaloja, nyt ei yhtään. Saimme kuitenkin ruokalat pyydettyä ja hieman leirin alapuolella pääsin nauttimaan vielä pintaperhokalastuksesta. Videolla pintoo useita noin 37-41cm harreja, joista suurimman osan sain ylös.

Aurinko alkoi mukavasti viimeisenä iltana paistamaan ja sain tarjoilla perhoa tuikkiville kaloille. Osa kaloista kelpuutti Ivalon Mattilaisen, osalle kelpasi Prince -nymfi. Yllättäen karkuutin taas suurimman kun kala ampaisi Ivalon Mattilaisen perään ja vastaisku tuli sitten vetäistyä liian aikaisin. Nymfeillä tuli vielä muutama kala virtojen reunamilta. Illan suurin oli taas sitä 42-43cm luokkaa. Ilta fiilisteltiin jokitörmällä ruokaa tehden, kun vettäkään ei satanut. Tehtiin jopa pienet tulet. Muutama puu oli ollut tarpin alla suojassa eka illasta lähtien. Mikäs siinä oli nautiskellessa, kun keli oli jälleen hyvä ja edessä herkullista ruokaa. 

Nyt kelpaa

Hiljaisuus, kaunis luonto ja virtaava vesi tarjosi sitä miksi pohjoisessa on hienoa käydä, vaikka kaikki ei putkeen menisikään. Pakkailtiin jo osa kamoista valmiiksi illan päälle ja suuntasimme nukkumaan hyvissä ajoin.

Nuori Simo Sinirinta popsi arkailematta mäkäräisiä leirissämme, vierailipa teltassakin

Paluumatkalle

Viimeisenä aamuna keli oli osin aurinkoinen ja saimme kuivatella viimeisiä kosteita kamppeita aamupalan ja pakkailun lomassa. Hyvästelimme päivittäisen leiriystävämme Simo Sinirinnan ja lähdimme vaeltamaan autolle noin 10:45 Ruotsin aikaa. Autolla olimme hieman yhden jälkeen. Puolisen kilometriä koukkasimme ohi autosta, kun kompassilla ja kellolla pyrimme tulemaan koivikon läpi mahdollisimman lähelle. Sitten edessä oli ihana pesuhetki raikkaassa tunturijoessa ja ajomatka kotia kohti. Kotona mittailin varsin kartalta matkojamme. Menomatkaa kertyi yli 11km koukun ja vitikoiden ja soiden kiertelyjen vuoksi, paluumatkaa tuli hieman reilut 7km. Meidän kunnolle ja tiukahkolle aikataululle passeli matka.

Yhteenvetona voisi todeta, että joessa tuntuu olevan varsin elinvoimainen (jopa liiankin?) harrikanta, mutta suuret yli 50cm kalat ovat varmasti harvassa. Kalat olivat kohtalaisen pulskia. Taimenia oli kohtalaisesti, mutta suuremmista emme saaneet havaintoakaan. Leirin alapuolella oli kohtia, joissa oli erityisesti potentiaalia maaston hankalakulkuisuuden ja lompoloketjujen vuoksi. Ylempänä olisi ollut hieman suurempia lompoloita, jotka jäivät nyt testaamatta. Olosuhteille ei mitään voi, jos reissu on toteutettava tiettynä ajankohtana ilman "kelivaraa". Uskon, että hyvissä olosuhteissa harrien määrä olisi ollut paljon suurempi, jos se nyt niin olennaista edes on loppupeleissä. Keskikoko yleensä paranee kun pääsee myös pintovia kaloja enemmän pyytämään, silloin voi myös valikoida kohdekaloja. Otettujen kalojen syönnöksissä oli mm. kotiloita, vaaleanruskeita pupia ja pieniä hyönteisiä, en ole varma olivatko pieniä päivänkorentoja vai jotain kaksisiipisiä. Suvannon kahden ruokakalan ruokailutottumukset erottuivat selvästi: liitsillä saatu oli ruokaillut käytännössä ainoastaan kotiloilla, pinnasta pyydetyllä oli mahassaan muutama pupa ja pienempiä hyönteisiä. Kaloilla oli väliä noin 15 metriä. Leirin seutuville oli aika helppo kulkea, siten myös vanhoja leirin paikkoja oli lähes jokaisessa potentiaalisessa paikassa. Osa tuoreempia, osa vanhempia. Joella käynee kuitenkin joka vuosi muutamia porukoita, joten kalastuspainetta pienehkölle joelle tullenee jonkin verran. Suurimmat harrit olivat siis 47cm ja 45cm, sellaisia 42-44cm tulikin sitten jo reilusti. Taimenista suurimmaksi jäi 40cm, eikä suurempia tainnut siiman päässä olla. Muutamia noin 35cm ainakin oli ja sellaisia sainkin. Pikaisen aikataulun ja heikohkon suunnittelun myötä reissussa oli myös tavallista enemmän kömmähdyksiä. Tokihan se olisi hienoa jahdata yli 50cm pintovia harjuksia ja suurehkoja taimenia, ne tarjoavat vielä suurempia sydämentykytyksiä ja bonusta reissuun.

Kaikesta huolimatta tälläkin reissulla toteutui yksi oleellisimmista, eli mahdollisuus nauttia mahdollisimman koskemattomasta erämaasta ja kauniista maisemista ilman häiriöitä ja muita ihmisiä. Yleensä suunnittelen/suunnitellaan reissut huolella ja sen myötä ne ovat myös toteutuneet varsin ongelmitta. Aika näyttää, milloin seuraavan kerran tunturiin pääsee ja mihin sitä päätyy. Kyllä tästäkin reissusta jäi mukavia muistoja, kuten aina.

Ylempänä oli helppo kulkea ja maisematkin miellyttävät