Pikapisto Kuhmoon

Kun tarpeeksi pahasti polttelee, niin päästävähän se on. Alkoi tuntumaan viime päivinä, että pakko päästä vielä käymään Kuhmossa ennen taimenen rauhoitusta. Sain järkättyä aikaa perjantai-iltapäivästä lauantai-iltaan saakka. Eihän se auttanut kuin ajella 800km muutaman tunnin kalastelun takia.

Perjantaina pääsin neljän jälkeen matkaan. Keli oli sadekuurojen myötä synkähkö ja perille päästyäni hieman ennen iltayhdeksää oli jo hämärää. Kasailin pikaisesti leiriä ja virittelin vermeet, mutta sopivan paikan löytäminen tarpille ja riippumatolle vei aikaa. Niinpä kello lähenteli kymmentä ennen kuin pääsin koskelle. Silloin oli jo liki pimeää. Vesiperhosia näkyi rantapuista pöllähtelevän, joten jonkinlaista kuoriutumista oli ollut. Parisen tuntia koitin tarjoilla mustaa surffia, pupaa ja mustaa streameria, mutta eihän se helppoa ole aloittaa kalastus suoraan niin pimeässä, että surffin valkoista foamiakin näki vain alkuvaiheessa muutaman metrin päähän. Pintakiviäkään ei tahtonut erottaa kuin läheltä ensimmäisen parikymmentä minuuttia. Mustaan surffiin sain pari kalaa nousemaan, toinen oli jokusen potkun kiinnikin. Lopetin kalastamisen puolilta öin. Päätin laittaa kellon soimaan, söin hiukan iltapalaa ja aloin nukkumaan.

Leiri

Kello soi viideltä. Sen verta vilpakka yö oli, että herätessä tuli vilu. Vaatetta saikin lisätä reilusti ja hetken pyöritellä käsiä ja liikkua, että olo lämpeni riittävästi kalastusta varten. Koski oli vahvan usvan peitossa, joka hälveni hiljakseen. Kalastelin seitsemään saakka streamereita ja ahvensurffia tarjoillen, mutta vain yksi tärppi oli saldona. Laitoin vielä toviksi nukkumaan.

Sain itseni kammettua ylös lähempänä yhtätoista. Virittelin tarpin alle kahvittelutulet, vettä sateli edelleen. Laitoin samalla nymfisetin kasaan ja puoliltä päivin hivuttauduin koskelle. Huomasin koskella muutamia vaaleita päivänkorentoja. Kymmenkunta heittoa myöhemmin nelikymppinen taimen nappasikin harmaaseen jäniksenkarvanymfiin. Sain myös muutaman harrin ja pari pikkutaimenta. Pari harria mahtoi olla mitallisia. Kalastelin koskea ylöspäin ja pian vapaa taivutteli kaunis hopeanvärinen saman kokoluokan taimen. Virtaa kalassa riitti esitellen volttirepertuaarejaan. Hieman myöhemmin oliiviin larvaan otti kookkaampi kala. Ihmettelin kalan laiskuutta ja haavin sen kymmenessä sekunnissa. Syykin selvisi. Kala oli repinyt pahasti alaleukansa,varmaan uistimesta tai vastaavasta. Onneksi taimen oli noin 51-52cm, joten otin kalan ruuaksi pois kärsimästä. 

Kovia kokenut vääräleuka

Hopeaa nelisenkymmentä senttiä

Tämän jälkeen olikin hiljaisempaa, sain kuitenkin useita pienempiä taimenia ja muutaman harrin. Aurinko kuitenkin kävi hetkellisesti tervehtimässä. Eräästä montusta löysin taas harreja, joista suurin oli 40-41cm. Nälkä alkoi kurnia, joten kävin makkaranpaistossa ja kahvin keitossa. Lopussa kolusin koskea vielä reilut pari tuntia, mutta saldona oli enää pari mittaharria ja pari pientä taimenta. Päivän aikana tuli kokeiltua useita streamereita ja pintaperhoja, mutta tapahtumat sain vain nymfaamalla pohjan läheltä. Ensimmäinen taimen otti välivedestä, samoin muutama pienempi kala. Laitoin pillit pussiin seitsemän maissa. Kamat kasaan ja ajelu kotia kohti alkoi kahdeksan maissa. Vajaa kymmenen tuntia tuli kalasteltua kaikkinensa. Mukavahan se oli käydä vielä Kuhmon koskilla fiilistelemässä, vaikka olosuhteet olivatkin haasteelliset, eikä aktiivisia kaloja näkynyt lainkaan. Muutamia pieniä harjuksia napsi hyvin pieniä kuoriutuvia päivänkorentoja pinnasta, muuten ei kaloja näkynyt. Keli oli sadekuurojen täyttämä, eikä lämpöäkään ollut kuin yön parista asteesta iltapäivän noin kahdeksaan asteeseen. Muiden kalastajien näin saavan yhden pienen taimenen, joten ei tainnut olla muillakaan helppoa.

Sateen suojassa tulistelua

Näin tuli kesän osalta kalastelut Kainuussa päätökseen. Harrin perässä tulee vielä lähijokia koluttua ja ehkäpä pääsee vielä jonkin pikkureissun kauemmaskin tekemään. Hauenpyyntiä olisi myös mukava vesien viilentyessä harrastaa. Talvella tulee taas ainakin vapojen kanssa värkättyä, kun pari aihiota odottelee kasausta. Pinturikeppi itelle ja streamervapa kaverille. Pitänee niistäkin jotain raapustella kunhan homma etenee. Ja käyttörasioihin on tullut pahoja tyhjiöitä kesän aikana, joten perhonsidonnassa joutuu ahkeroimaan.

Talvelle puuhaa

Kalareissu Pohjois-Ruotsiin

Normaalisti suunnittelen pohjoisen kalareissut huolella ja hyvissä ajoin. Tänä vuonna oli pitkään epävarmaa onnistuuko koko reissu, joten suunnittelu jäi hyvin vähälle. Toki kiireinen kesä Kuhmossa vei suunnitteluaikaa. Kun reissun toteutuminen varmistui ja olevan noin viiden yön mittainen, päätin hyödyntää omaa "kovalevyä" ja kaivoin muistin syövereistä pari vaihtoehtoa sopivan matkan päässä tiestä. Pohdimme matkaan lähteneen Jarin kanssa vaihtoehtoja. Päädyttiin sitten pienehköön jokeen, johon sai tallustella vajaa kymmenen kilometriä riippuen mihin leirin haluaa laittaa. Olin aiemmin suunnitellut, että tämä kohde sopisi hyvin pidemmän viikonloppureissun tutkimusmatkaksi. Arvelin, ettei kalastettava alue loppuisi tälläkään reissulla. Pikaisen aikataulun vuoksi alueelta ei ollut karttaa, vaan tulostin koneelta karttalehtisiä ja ilmakuvia.

Saimme vielä juuri ennen lähtöä paikasta tuoreita kuulumisia ja tiesimme harjuskannan vahvaksi. Taimentakin kuulema oli. Saavuin kotiin edellisiltapäivänä ennen aamun lähtöä. Pakkauksen joutui suorittamaan pikaisesti. Normaalisti tykkään pakata usean päivän aikana, jotta kaikki oleellinen lähtee matkaan ja vähemmän oleelliset malttaa jättää ottamatta. Rinkan koepunnitustakin ruukaan harrastaa, muta nyt sitä en tehnyt. Jari ajeli töiden jälkeen yöksi Rovaniemelle, jossa oli puolen yön seutuvilla. Sidoimme vielä parit ottiperhot reissuun ja sitten muutaman tunnin unille. 

Aamusta kävimme vielä eväsostoksilla ja apteekissa, joissa vierähtikin aikaa. Auton nokka lähti kohti Ruotsia vasta vähän ennen yhtätoista. Pellon ruokatauon jälkeen ajelimme pikku jaloittelutaukoa lukuun ottamatta kerralla perille saakka. Pakkailimme autolla rinkat loppuun ja lähdimme talsimaan jokea kohti puoli viiden maissa Suomen aikaa. Reitin piti olla helppo, kunhan vain löysi mönkijäuran. Näinpä tuli tehtyä sitten aloittelijamainen moka, enkä ottanut edes kompassia käyttöön. Hetken etsinnän jälkeen löysimme mönkijäuran mitä lähdimme tyytyväisenä tallustelemaan. Olimme kävelleet jo hyvän tovin, kun suunta alkoi hieman mietityttämään. Pienen pohdinnan jälkeen tuumimme olevamme kyllä oikeassa suunnassa. Hetken päästä alkoi näkymään tietä. Siinä vaiheessa tajusin, että olemme kiertäneet lenkillä lähtöpisteen taakse, eli kulkeneemme väärää uraa. Täysin päinvastaiseen suuntan mihin piti mennä! Olimme tulleet uralle hieman eri kulmasta mitä luulimme ja ura oli kuitenkin kääntynyt pikku hiljaa taaksepäin. Turhautuneina pidimme pikku tauon ja paikallistimme itsemme kartalta. Laskin jo silloin, että koukkumme oli noin tunnin mittainen eli reilut 3km. Etsimme oikeaa mönkijäuraa, muttemme löytäneet selkeää uraa vaan pari vaihtoehtoa. Niimpä otimme lopulta kompassisuunnan ja lähdimme vaeltamaan. Tiesin, että saavumme ennemmin tai myöhemmin uralle ja niin lopulta kävikin.

Matkanteko oli pääosin helppoa kävelyä mönkkäriuralla

Leirivarustus, tarppia nostettiin hieman kun sen alla vietettiin odotettua enemmän aikaa

Matkasta koitui siis paljon hikisempi kuin olimme kuvitelleet. Onneksi maasto oli pääosin erittäin helppokulkuista, vain muutamia suon ylityksiä ja puronvarsivitikoita. Toki sateinen kesä aiheutti sen, että vettä riitti ja vaelluskengille piti etsiä kuivempia kulkureittejä. Nytkin vettä tihuutteli pitkin iltaa. Saavuimme viimein illalla hyvälle leiripaikalle. Laitoimmekin leirin heti pystyyn. Jalkoja kolotti siihen malliin, ettei iltakalastukseen hirveästi energiaa jäänyt. Jari ei jaksanut laittaa edes kahluukamppeita päälle. Itse tutustuin pariin leirin läheiseen koskeen ja sain heti mukavasti harreja, suurimmat noin 43cm.

Tyypillinen harripaikka

Seuraavana päivänä lähdimme kalastamaan leiriltä alavirtaan. Matkaan lähti nymfisetti ja pinturivapa. Pinturivavassa tuli käytettyä myös pientä streameria herkullisen näköisissä taimenpaikoissa. Saimme kaloja jokaisesta ottipaikan tapaisesta. Parhaista kohdista sai toistakymmentä harria. Myös pientä taimenta löytyi sieltä täältä. Päivän saldona arvelin saaneeni 70-80 harria ja kymmenkunta taimenta. Kalojen koko oli keskinkertaista, suurimmat harrit 43-44cm luokkaa ja suurin taimen 40cm, joka päätyi graavikalaksi. 

Graavikalaksi passeli, suolautuukin nopeasti

Herkkua

Pitkin päivää koitin metsästää toimivimpia perhoja. Useilla perhoilla saikin joistakin paikoista hyvin kalaa, mutta seuraavassa ei välttämättä juuri mitään. Pintaelämä oli varsin vaatimatonta, eikä pintovia kaloja juuri nähty. Muutamia kaloja sain pintaperhoilla. Niimpä illempana uitinkin paljon streameriä, ja #6 oliivi zonker antoi paljon harjuksia ja ison osan taimenista. Kuulapäistä kalaa tuli hyvin oliivilla larvalla, oliivilla/vihreällä nymfillä, princellä, mustalla nymfillä ja joillakin kuulapupilla. Päivän aikana ei ehditty edetä jokea kuin parisen kilometriä, sen verran tuli kaloja ja oli hyvännäköisiä ottipaikkoja. Vettä sateli pitkin päivää kuuroina ja illempana varsin koviakin kuuroja. Jarin parin vuoden takainen Vissun kahluutakki päästi vedet läpi ja mies oli melkein läpimärkä leirille palattua.

Jarilla tilanne päällä

Seuraavana päivänä vettä sitten tuli entistäkin enemmän. Nukuttiinkin pitkään kun satoi lähes taukoamatta. "Aamupalan" aikana iltapäivällä seurailtiin säätilaa tarpin alta, johon ei ollut paljoa muutosta luvassa. Rapakot lisääntyivät teltan ympärillä, osa meinasi valtautua absidin puolellekin. Pelailtiin korttia ja kulutettiin aikaa, Sinirinta seuranamme. 

Reissun "normaaliolosuhteet"

Virittelin pikku hiljaa vapoja kalastuskuntoon tarpin alla. Päätin jättää nymfisiimat pois ja koluta suvantoja uppoperhoilla. Laitoin siis kolmosluokan nymfivapaan nelosluokan siimat ja päätyyn painavamman kuulapään ja sivutapsiin pienemmän. Odottelin jos sateeseen tulisi edes hieman taukoa, mutta sitä ei oikein kuulunut. Jari ei halunnut lähteä kastelemaan itseään enempää vaan vetäytyi päiväunille, kamppeet olivat edellispäivältä edelleen märkänä. Sovittiin, että yritän pyytää ruokakalat illaksi. Lopulta sateen hieman heikennyttyä lähdin kalastamaan. Päätin koittaa ensin aiemmin näkemäämme kohtalaisen kokoista harjusta, joka edellispäivänä pintoi kerran aika hankalan heittomatkan päässä lähes seisovassa vedessä. Huomasin kohdan olevan varsin syvän, vavan mitan päässä rannasta oli jo 2,5 metriä vettä. Uittelin Grayling land -liitsiä ja mustaa oranssilla kumijaloilla höystettyä kuulapäätä hyvin hitain vedoin mahdollisimman syvältä. Sain ensin pari pienempää kalaa ja hieman ylempää olin jo saanut kiloisen hauen. Lopulta vapa taipui aiempaa raskaammin ja tunsin hyvän kalan siiman päässä. Kunnes siima löystyi. Hieman harmitti, kun tuntui kerrankin paremmalta harrilta. Jatkuva sade oli passivoinut kalojen syömähalut lähes täysin, edellispäivän harrinnostajaiset olivat muisto vain. Kalat ja tärpit olivat harvassa ja ruokakalojen saanti selvästi tiukassa. Lopulta suvannon alapäässä olevasta niemestä, missä syvempi kohta oli kapea ja lähellä niemeä, onnistuin löytämään ottihaluisia harreja. Sainkin kymmenellä heitolla 6 harria, joista yksi oli sopiva ruokakala, 41cm. Sade hieman taukosi ja näinkin melkein heti hieman alapuolellani ruokailevan kalan. Tarjosin caddis + #18 harmaa kalvonymfi -settiäni ja kala kelpuutti heti pienen nymfini rauhallisen pintakäynnin kera. Kala oli kuin kopio edellisestä, joten ruokakalat olivat kasassa. Sateen tauottua Jarikin kopeutui vielä kalalle ja kävimme hetken kalastelemassa ilman suurempia saaliita. Ilta päätettiin perunasipulimuusin ja leivitetyn, voissa paistetun harrifileen kera. Kannoimme muutamat oluet rinkoissamme ja täytyy sanoa, että tänä päivänä olut maistui ruokajuomana erityisen hyvältä.

Ei niin hyvä pintaperhokeli

Seuraavana päivänä päätimme lähteä reilusti alavirtaan ja tarpoa pikku hiljaa ylöspäin. Keli näytti sentään hitusen paremmalta ja aamupalan ja kamppeiden virittelyn aikana saimme kuivateltua märkiä vaatteita. Kuuroja tuli kuitenkin edelleen pitkin päivää ja kuivat jaksot olivat lyhyitä. Vesi oli selvästi noussut joessa ja suot olivat aivan vetisiä. Talsimme nelisen kilometriä alavirtaan. Alueella oli erinomaisen näköisiä paikkoja, mutta kaloista ei juuri havaintoja saatu.

Potentiaalista, mutta hiljaista

Jari sai kuitenkin eräästä selkeästä ottipaikasta 47cm harrin, joka jäikin reissun suurimmaksi. Kalojen passiivisuus ja jatkuvat sadekuurot, sekä paikoin kolmimetriseksi kasvanut pajukko latisti hieman mieltä ja eteneminen oli hitaahkoa. Sadekuurojen välissä hyttysarmeijat olivat varsin pahantuulisia. Pidettiin tuohitulet, syötiin ruoka ja nautittiin kahvit, josta saikin lisää virtaa. Ilta alkoi kuitenkin olla jo pitkällä ja kun löysimme lisää maukkaan näköisiä paikkoja, oli kellonajan suhteenkin jo hieman myöhäistä parhaaseen harrin pyyntiin. Pienempiä harreja kuitenkin nousi pohjan tuntumasta, kuurojen välissä saattoi jopa jokunen harri käydä satunnaisesti pinnassakin. Pintaperhoilla en montaa kalaa saanut. Yleensäkin siinä kävi niin, että jos näki pintovia kaloja ja otti pintaperhovavan käteen ja hipsi kohdille, alkoi satamaan ja leikki loppui alkuunsa. Yksi 45cm harri vielä Jarin perhoon otti, muuten kalat olivat pääosin alle 40cm muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Olimme takaisin leirillä väsyneinä puoli kahden maissa yöllä. Sen verran hikinen päivä pitkän tarpomisen myötä oli, että kävimme yöpesulla raikkaassa jokivedessä. Alempana oli varsin hyvänoloisia paikkoja, joten heikot olosuhteet harmittivat erityisesti kun alueen potentiaali jäi arvoitukseksi.

47cm harri

Viimeisenä kalastuspäivänä päätimme, ettemme lähde enään kovin kauas. Keli oli viimein hieman parempi, kuuroja tuli vain parin tunnin välein. Hyönteisiä ei parantuneista olosuhteista huolimatta juuri näkynyt, mutta muutamissa kohdissa näimme sentään jo pintovia kaloja. Kävimme ylävirran suunnassa noin puolentoista kilometrin päässä. Sain kalvon tuntumasta suurehkolla ruskealla nymfillä muutaman kalan, pintaperhoista Adams antoi muutaman ja pienehkö musta klinkki pari kalaa. Keittelimme kahvit kivannäköistä lompoloon virtaavaa loppuliukua tuijottaen, mutta pintovat kalat olivat silloin harvassa. Kävelimme takaisin leiriin ja sovimme kalastavamme pari ruokakalaa leirin lähettyviltä. Kalat olivat alkuillastakin heikolla otilla ja niitä tuli vain jokusia sieltä täältä. Ensimmäisenä päivänä kotisuvannossa näkyi useita pintovia kaloja, nyt ei yhtään. Saimme kuitenkin ruokalat pyydettyä ja hieman leirin alapuolella pääsin nauttimaan vielä pintaperhokalastuksesta. Videolla pintoo useita noin 37-41cm harreja, joista suurimman osan sain ylös.

Aurinko alkoi mukavasti viimeisenä iltana paistamaan ja sain tarjoilla perhoa tuikkiville kaloille. Osa kaloista kelpuutti Ivalon Mattilaisen, osalle kelpasi Prince -nymfi. Yllättäen karkuutin taas suurimman kun kala ampaisi Ivalon Mattilaisen perään ja vastaisku tuli sitten vetäistyä liian aikaisin. Nymfeillä tuli vielä muutama kala virtojen reunamilta. Illan suurin oli taas sitä 42-43cm luokkaa. Ilta fiilisteltiin jokitörmällä ruokaa tehden, kun vettäkään ei satanut. Tehtiin jopa pienet tulet. Muutama puu oli ollut tarpin alla suojassa eka illasta lähtien. Mikäs siinä oli nautiskellessa, kun keli oli jälleen hyvä ja edessä herkullista ruokaa. 

Nyt kelpaa

Hiljaisuus, kaunis luonto ja virtaava vesi tarjosi sitä miksi pohjoisessa on hienoa käydä, vaikka kaikki ei putkeen menisikään. Pakkailtiin jo osa kamoista valmiiksi illan päälle ja suuntasimme nukkumaan hyvissä ajoin.

Nuori Simo Sinirinta popsi arkailematta mäkäräisiä leirissämme, vierailipa teltassakin

Paluumatkalle

Viimeisenä aamuna keli oli osin aurinkoinen ja saimme kuivatella viimeisiä kosteita kamppeita aamupalan ja pakkailun lomassa. Hyvästelimme päivittäisen leiriystävämme Simo Sinirinnan ja lähdimme vaeltamaan autolle noin 10:45 Ruotsin aikaa. Autolla olimme hieman yhden jälkeen. Puolisen kilometriä koukkasimme ohi autosta, kun kompassilla ja kellolla pyrimme tulemaan koivikon läpi mahdollisimman lähelle. Sitten edessä oli ihana pesuhetki raikkaassa tunturijoessa ja ajomatka kotia kohti. Kotona mittailin varsin kartalta matkojamme. Menomatkaa kertyi yli 11km koukun ja vitikoiden ja soiden kiertelyjen vuoksi, paluumatkaa tuli hieman reilut 7km. Meidän kunnolle ja tiukahkolle aikataululle passeli matka.

Yhteenvetona voisi todeta, että joessa tuntuu olevan varsin elinvoimainen (jopa liiankin?) harrikanta, mutta suuret yli 50cm kalat ovat varmasti harvassa. Kalat olivat kohtalaisen pulskia. Taimenia oli kohtalaisesti, mutta suuremmista emme saaneet havaintoakaan. Leirin alapuolella oli kohtia, joissa oli erityisesti potentiaalia maaston hankalakulkuisuuden ja lompoloketjujen vuoksi. Ylempänä olisi ollut hieman suurempia lompoloita, jotka jäivät nyt testaamatta. Olosuhteille ei mitään voi, jos reissu on toteutettava tiettynä ajankohtana ilman "kelivaraa". Uskon, että hyvissä olosuhteissa harrien määrä olisi ollut paljon suurempi, jos se nyt niin olennaista edes on loppupeleissä. Keskikoko yleensä paranee kun pääsee myös pintovia kaloja enemmän pyytämään, silloin voi myös valikoida kohdekaloja. Otettujen kalojen syönnöksissä oli mm. kotiloita, vaaleanruskeita pupia ja pieniä hyönteisiä, en ole varma olivatko pieniä päivänkorentoja vai jotain kaksisiipisiä. Suvannon kahden ruokakalan ruokailutottumukset erottuivat selvästi: liitsillä saatu oli ruokaillut käytännössä ainoastaan kotiloilla, pinnasta pyydetyllä oli mahassaan muutama pupa ja pienempiä hyönteisiä. Kaloilla oli väliä noin 15 metriä. Leirin seutuville oli aika helppo kulkea, siten myös vanhoja leirin paikkoja oli lähes jokaisessa potentiaalisessa paikassa. Osa tuoreempia, osa vanhempia. Joella käynee kuitenkin joka vuosi muutamia porukoita, joten kalastuspainetta pienehkölle joelle tullenee jonkin verran. Suurimmat harrit olivat siis 47cm ja 45cm, sellaisia 42-44cm tulikin sitten jo reilusti. Taimenista suurimmaksi jäi 40cm, eikä suurempia tainnut siiman päässä olla. Muutamia noin 35cm ainakin oli ja sellaisia sainkin. Pikaisen aikataulun ja heikohkon suunnittelun myötä reissussa oli myös tavallista enemmän kömmähdyksiä. Tokihan se olisi hienoa jahdata yli 50cm pintovia harjuksia ja suurehkoja taimenia, ne tarjoavat vielä suurempia sydämentykytyksiä ja bonusta reissuun.

Kaikesta huolimatta tälläkin reissulla toteutui yksi oleellisimmista, eli mahdollisuus nauttia mahdollisimman koskemattomasta erämaasta ja kauniista maisemista ilman häiriöitä ja muita ihmisiä. Yleensä suunnittelen/suunnitellaan reissut huolella ja sen myötä ne ovat myös toteutuneet varsin ongelmitta. Aika näyttää, milloin seuraavan kerran tunturiin pääsee ja mihin sitä päätyy. Kyllä tästäkin reissusta jäi mukavia muistoja, kuten aina.

Ylempänä oli helppo kulkea ja maisematkin miellyttävät