CTS-projekti osa 1: Kahva ja kelakiinnike

Ajattelin pilkkoa vavanrakennusprojektini useampaan osaan oikeastaan parista syystä: jotta vaiheista jaksaisin kirjoitella sitten ehkä hieman tarkemmin ja josko blogipäivityksiäkin tulisi useammin. Vavanrakennuksessa en siis ole vielä lähellekään ammattilainen, mutta aloitteleville ainakin oletan ja toivon jotain vinkkiä tulevan. Varmasti myös niitä "ei näin" -toteamuksia. Toivottavasti myös kynnys madaltuu, jos joku on harkinnut moiseen projektiin ryhtymistä. Itse olen aina ollut luonteeltani sellainen, että haluan itse tehdä ja edes kokeilla, vaikka "syteen" menisikin. Erityisesti käsillä tekemistä.

Tämä projekti aktivoitui kunnolla taas syksyllä kalastuskauden hiipuessa, tosin projektiin liittyen nettisurffailua on tullut paljon harrastettua pitkin vuotta. Eniten päänvaivaa tuli lopullisesta aihiovalinnasta. Olen haaveillut kevyen purovavan ja pinturikepin teosta, luokassa #1-3, sekä voimakkaammasta #7-luokan streamervavasta. Tein kuitenkin kevyemmän streamervavan kuutosluokkaan toissa talvena ja viime talvena rakentelin suurille joille ja perhoille #7-luokan switchin. No, kaikesta huolimatta päädyin rakentelemaan järeämmän streamervavan. Purokeppi siis odottelee vielä syntymistään, jatkan sillä saralla vanhoilla vavoillani.

Komponenttien hankintaa

Tilasin lopulta tämän uusiseelantilaisen CTS Affinity MX #7 9´ -aihion Englannista, samalla tilasin testiin Fujin Miniman titaaniset siimanohjaimet. Olin ajatellut rakentavani puoli jalkaa pidemmän eli 9´6":n, mutta mukava alennus helpotti tähän päätymistä. Muita aihiovaihtoehtoja oli pitkään mm. jenkkiläinen MHX:n aihio, josta ainakin switchinä tykkään ja kovasti sitä on kehuttu amerikkalaisilla foorumeilla. CTS-aihioita voi tilata suoraan tehtaalta, jolloin voit toivoa aihiolta oikeastaan mitä vain mieleen tulee, mm. aihion värin, pituuden, luokan, moniko osaisena jne.. Toki kaikki "ylimääräiset" valinnat vaikuttavat hintaa nostavasti. CTS:t on huippulaadukkaita ja keveitä aihioita (tämä aihio painoi 1,5oz eli noin 42,5g), joten sekin painoi päätöksenteossa vaakakupissa. Päätin satsata laatuaihioon ja tinkiä tarvittaessa muissa valinnoissa.

Korkkirengasvarastoani olin jo aiemmin syksyllä täydentänyt perhokalastajat.netistä eräältä kokeneelta vavanrakentajalta. Korkkirenkaat oli laadultaan kohtalaisen hyviä. Huippulaatuiset tuntuvat olevan kiven takana. Olen nyt tilannut niitä kolmesta paikasta eikä moitteetonta satsia ole löytynyt, vaikka "parasta" flor-laatua ovatkin olleet. Kelakiinnikeasiaa pohdiskelin pitkään. Ajatuksissa on ollut koittaa sorvata kelakiinnikkeen puuinsertti itse, kun appiukolla sattuu sorvikin olemaan. Toisaalta pelkkien metalliosien eli niin kutsuttujen "skeletonien" valikoima on aika suppea. Jos haluaa laadukkaat, on niillä jo yllättävän paljon hintaa. Päädyin lopulta tilaamaan Ruotsista Hilevelin skeletonin, samalla tilasin mm. pari sidoslankavaihtoehtoa. Palaan siihen osa-alueeseen myöhemmin. Hilevelin skeleton vaikuttaa aivan pätevältä laadun suhteen. Kärkirenkaan ja yksijalkaiset snaket päädyin lopulta ostamaan edulliset, mutta toimivat Pacific Bayt kromin värisinä. Ne tilasin Mistpoolista. Kelakiinnikkeen puuinserttiin sopivaa puuta etsiskelin puukonvalmistustavaraa myyvistä verkkokaupoista. Tilasinkin alkuun visakoivua, mutta säästin sen lopulta puukkoprojektiin, joka on myös talven aikana tarkoitus jollekin mallille saada. Komea siitä olisi tullut, mutta halusin hieman erilaista. Löysin lopulta edullisia kynäaihioita, joiden läpimitta riittää juuri sopivasti insertin tekoon. Edullisuuden vuoksi tilasin niitä kolme erilaista, joista tein lopulta valinnan tähän projektiin. Tähän mennessä nettisurffailua olin vapaan liittyen tehnyt ehkä 150-200 tuntia, sisältäen kymmeniä nettikauppoja ympäri maailmaa, vapojen rakentelufoorumeita eri kielillä jne. Voi olla, ettei tämä arvio edes riitä. Eli jonkinlaista harkintaa ja tiedonhankintaa olen ainakin tehnyt. Suomesta löytyy jonkin verran vavanrakennustarpeita, mutta itse olen halunnut etsiä rauhassa omaa silmää ja budjettia miellyttäviä ratkaisuja, siksi hankintoja tulee tehtyä useista maista. Näin opiskelijana joutuu pitämään tiukahkoa budjettia, ja projektikassaa varten möin pari vanhaa vapaa ja yhden kelan pois.

Selän etsintää

Alkuun aihiosta etsitään niin kutsuttu selkä ja merkitään se. Selkä tarkoittaa aihion vahvinta sivua. Aihio on rullattu hiilikuitumatosta, ja maton reunan tai osittaisen päällekkäisyyden kohdilta aihio on hivenen jäykempi. Selän etsintään löytyy erinomaisia videoita youtubesta, joten en sitä kovin tarkkaan selitä. Perustekniikka on sellainen, että aihiota taivutetaan pitäen toisella kädellä pätkän toisesta päästä ja toinen pää on pöytää tms. vasten. Keskeltä taivutettaessa riittävän reilusti ja samalla pyörittäen aihiota hitaasti, huomaa aihion pyörähtävän epäsymmetrisesti, pyrkivän tietyssä tai tietyissä kohdissa väkisillä pyörähtämään. Tämä kohta on aihion vahvin kohta eli selkä. Kun löydät sen, merkkaa aihion päihin teipinpalasiin viivat tussilla tai suoraan aihioon merkkauskynällä ja tarkista, että ne ovat linjassa. Nämä määrittelevät vaparenkaiden sijoittelun, jota käyn läpi myöhemmissä osissa. Tyviosan selkä voi olla hankalaa löytää, varsinkin jäykissä moniosaisissa aihioissa. Tässä neliosaisessa aihiossa alimpaan pätkään ei tule yhtään vaparengasta, mutta kelakiinnikkeen asentoon selkä vaikuttaa. Siksi se tulee selvittää ennen kahvan ja kelakiinnikkeen asennusta.

Selän etsintään tarvitset teippiä ja tussin/kynän. Hyvä vuosikertaviski ja kärsivällisyys auttavat myös

Kahvan suunnittelu

Olen yleensä mallaillut kahvaa ja mahdollisia koristeluja jopa paperille, jotta näkee jo vähän silmälläkin onko ideat toteuttamiskelpoisia. Olen myös tehnyt mm. pahvikiekkoja, joiden sivut olen tussannut tumman ruskeaksi tai mustaksi, jos olen suunnitellut raitoja tms. ja niiden avulla kasaillut korkkirenkaista kahvamalleja. Korkkia, korkkiseoksia, kumia jne löytyy monenmoisia ja kahvan rakennuksessa omat taidot ja viitseliäisyys ovat lähes ainoat jarruttajat. Korkkirenkaiden viipalointiin ja lohkomiseen löytyy jopa erikoistyökalut, jolloin voit tehdä kaikenmoisia ruutu- yms. kuvioita. Miellyttävän kahvamallin löydyttyä kannattaa koittaa järjestellä korkkirenkaat niin, että olisivat värisävyiltään sopivasti järjestyksessä. Niissä kun on vähän eroja.

Tähän vapaan halusin keveän, yksinkertaisen ja mahdollisimman lyhyen kahvan. Mittailujen jälkeen totesin 16,5cm olevan aika lailla minimi mun käteen sopivaksi, eli 13 korkkirengasta. Ajattelin Full Wells -tyyppisen tai Sagen käyttämän Half Wellsin, missä etuosassa on paksunnos, olevan raskaamman luokan vapaan järkevimmän. Kokeilin käsissäni eri vapojeni kahvoja ja mittailin niiden pituuksia. Ajatuksena kahvassa oli keveys, kuitenkaan pakottamatta vavan tasapainottamista raskaalla kelalla. Mitä taaempaa vavasta pidät kiinni, sitä painavampi otteen alapuolinen osa eli kahvan alaosa, kelakiinnike ja kela on oltava, jotta vapa pysyy tasapainossa. Toki heittämisessä tasapainoon vaikuttaa myös ns. Swing weight, mutta hyvä tasapaino otekohtaan nähden tuo moniin kalastustilanteisiin keveyttä. Mallailin otekohtaa teippaamalla pari eripainoista kelaa kiinni suunnilleen tulevalle kohdalle. Keveyden vuoksi jätin painavammat koristekorkit minimiin. Päätyihin halusin laittaa vaaleat korkkiseokset pientä ekstraa tuomaan. Pohdin myös butin laittamista. Jätänkö pois ja mikäli laitan, niin mistä materiaaleista. Päädyin pieneen, max. 20mm. buttiin, missä on kestävyyden vuoksi kumikorkkipääty, joka on tosin korkkiin verrattuna todella painavaa. Ajattelin heti, että hion kumikorkkiosan pieneksi, jotta ei paina niin paljoa. Butti kuitenkin tasapainottaa muutaman gramman massallaan lyhyttä kahvaosaa. 

Toivottavasti.

Kahvan mallailua, kuinka lyhyen voi tehdä

Kahvan toteutus

Kun kahva tuntui olevan mieleinen, pääsin asiaan eli toteutukseen. Viilasin "rotanhäntäviilalla" eli raspilla korkkirenkaiden reikiä hieman suuremmiksi. Korkki on huokosta, joten ronskisti ei kannata viilata vaan täytyy seurata, että reikä pysyy edes suunnilleen keskellä. Tämän lisäksi hioin korkkirenkaiden päädyt tasaisiksi mahdollisista epätasaisuuksista, jotta liimasaumoista tulisi tiiviit ja liima ei irvistelisi väleistä.

Korkkirenkaiden valmistelua liimausta varten

Korkkirenkaat kannattaa liimata kunnon polyuretaaniliimalla. Nyt käytössäni on Bisonin liima, johon olen ollut tyytyväinen. Polyuretaaniliima turpoaa reilusti ja täyttää varmasti joka kolon, joten liimauksesta tulee tiivis ja pitävä. Suojakäsineet on hyvä olla, sellaiset ovat usein liiman mukana. Kahvan hyvään liimautumiseen tarvitset jonkin sortin prässin. Lyhyet kahvat onnistunevat hyvin 8mm kierretangossa, jossa päissä vahvat prikat ja siipimutterit, mutta olen kuullut/lukenut kokeneilta rakentajilta, että riskinä on kahvan lievä taipuminen. Kun puristus tulee useasta kohdasta pysyy kahva varmemmin suorana. Kierretanko kannattaa käsitellä vaikka reilulla steariinilla ennen liimausta, helpottaa vähän kahvan irrottamista kahvan liiman kuivuttua.

Kostutan korkkirenkaat ennen liimausta, liimauksesta pitäisi tulla silloin parempi ja pitävämpi. Laitan korkkirenkaat selkeästi latomisjärjestykseen, jottei liimausvaiheessa tarvitse miettiä, mikä kuuluu mihinkin. Itse olen liimannut renkaat niin, että laitan aina renkaan toiselle sivulle liimaa, laita kuiva puoli edellä kierretankoon ja pyöräyttelen muutaman kerran edellistä vasten, jossa on liimapintä "päällä". Näin alimmassa on alapinta kuiva kuten pitää ja sen päälle ladon renkaat. Liimaa saa laittaa kohtuudella, ylimääräiset kyllä tulevat ulos. Toki reilu liima on tympeä hioa pois. Sopivan määrän löytää tekemällä.

Liimausvaihe. Renkaat on järjestyksessä, liimaa laitan vain toiselle sivulle

Viimeiseen korkkirenkaan en liimaa laita, koska toiseksi viimeisessä on liimapinta ylöspäin. Pyöräyttelen vain liiman tasaiseksi viimeisellä korkkirenkaalla. Tämän jälkeen laitan prässin "kiinni" tasaisesti kiristäen. Mittaan mitalla, että kiristys on tasainen. Pienen esikiristyksen jälkeen voi vielä renkaita pyöritellä, mikäli jokin tuntuu asettuvan vielä hieman huonosti. Pyrin saamaan saumoista siis mahdollisimman pienet. Sitten vaan kuivumaan paperin päälle. Joskus liimaa menee turhankin paljon ja sitä voi valua. Parin tunnin päästä kannattaa käydä hieman pyöräyttämässä kahvaa, jottei liima kuiva kierretankoon niin tiukasti. Kiristystä joutunee hieman löysäämän tämän ajaksi.  Muutamassa tunnissa liima kuivaa, mutta itse olen ottanut kahvan pois prässistä vasta seuraavana päivänä.

Kahva prässiin kuivamaan

Sorvivalmis pötikkä. Liiman kuivuttua näkee uretaaniliiman turpoamisen

Kahvan muotoilu

Kahvan kuivuttua sitä voi alkaa työstämään mieleisekseen. Akkukoneella ja kierretangolla pärjää jo ihan hyvin, mutta kun joululoman aikana tuli appiukon luona värkättyä kelakiinnikettä, päätin samalla sorvata kahvaankin muotoja. Korkkikahva on taipuisa, ja kahvan keskittäminen oli myös hieman haastavaa, koska kahvan reikä oli hieman isompi kuin sorvissa oleva kartiopiikki. Appi oli näppäränä seuraavana aamuna sorvannut mulle "apunapit", joissa oli kahvan reikään passelit puutapit. Näiden avulla kahvan sai sorviin suoraan, eikä kahvakaan taipuillut ihan yhtä herkästi.

Puunapit, joissa oli sopivat tapit helpottivat kahvat pysymistä suorassa sorvissa

Kahvan sorvaaminen on nopeaa puuhaa. Otin suurimpia liimapintoja ja karkeamuotoilua kahvaan karkealla puuviilalla/raspilla. Tämän jälkeen tein kahvaan päämuotoilut P80-hiomapapereilla. Käytän kapeita suikaleita, jotta hiomatarkkuus pysyy hyvänä. Mallailin välillä kahvaa käteen ja mittailin mauserilla läpimittoja. Sopivan karkeamuodon löydyttyä hioin astettain P180-P400-P600 karkeuksilla. P400:lla saa jo riittävän sileyden, jollei halua aivan sileää kahvaa, vaan käteen sopivan karhean/nahkean. 

Kahvan sorvailua

Kun kahva oli muodossa, raspasin keskireiän vapaan sopivaksi rotanhäntäviilalla. Reiän teossa on hyvä huomioida, että kun kahva laitetaan aihioon yläkautta, tulee kahvan alaosan reiän olla hieman suurempi kuin yläosan. Kahvaa ei saa/kannata tehdä niin suureksi, että sen voi pujottaa alakautta paikoilleen. Silloin riski liian isosta välyksestä ja huonosta liimauksesta kasvaa ja ajan kanssa korkkikahva voi haljeta. Pyrin tekemään aika sopivasti istuvan eli mallaan aihioon riittävän usein viilauksen aikana. 

Kun reikä oli sopiva, oli aika tehdä kahvan alapäähän kelakiinnikkeen upotus. Suuressa osassa kelakiinnikkeitä yläpään kelajalan pidike upotetaan korkkikahvaan. Tälle täytyy kovertaa sopiva upotus. Se on varsin helppoa Dremelillä tai vastaavalla. Piirsin kelakiinnikkeen avulla lyijykynällä ääriviivat upotukselle. Tämän jälkeen hioin ensin pienemmällä lieriöhiomarullalla reikää suuremmaksi, jonka jälkeen viimeistelin suuremmalla lieriöllä. Loppuvaiheessa mallailin kelakiinnikkeeseen, jottei tule hiottua liikaa. Samoin upotuksen pyöreyttä on hyvä tarkastella, että kelakiinnike ja kahva ovat suorassa. Näin kahva on valmis!

Kelakiinnikkeen upotuksen tekoa

Riittävän keskellä oleva upotus, reunat ovat aika tasavahvat

Tosin, olin sen verran tyytymätön korkin laatuun ja siten kahvassa oleviin koloihin, että päädyin laittamaan vähän korkki-filleriä. Tämä on aika lailla hienotasoitetta muistuttavaa "tahnaa", mikä ensin levitetään ja sitten kuivuttua hiotaan tasaiseksi. Käsittelyitä voi uusia tarpeellisen määrän. Hioin kahvan käsittelyn jälkeen akkuporakoneella kierretangossa P600:lla hiomapaperilla. Korkki-filleriä saa tilattua esim. Mistpoolista.

Butin tein varsin yksinkertaisesti. Kumikorkkirengas oli umpinainen, jotta se on sopiva päätyyn. Tein sihen akkuporakoneella 8mm terällä millin parin upotuksen. Tämä varmasti riittää pitämään butin ehjänä, kun saa hieman aihion päätä vasten liimattua. Korkkirenkaan raspasin oikeaan kokoon aihion tyven paksuuden mukaan. Liimasin butin renkaat 2-komponenttiuretaaniliimalla, jonka pitäisi olla erityisen kestävää. Prässäsin butin kahvaprässissäni kierretankojen välissä. Hieman renkaita piti asetella, mutta aika suoraan sain. Butin hioin porakoneella käyttäen samoja hiomapapereita kuin kahvan teossa. Akkuporakoneeseen saa kaasun pohjaan vaikka teipin pätkän avulla.

Butin liimausta

Kelakiinnikkeen insertin teko

Aikaisemmin olin tyytynyt valmiisiin kelakiinnikkeisiin, mutta nyt päätin kokeilla sorvata insertin itse. Hankin tosiaan yhden visakoivuisen puukonkahva-aihion, josta itseasiassa saisi kaksikin inserttiä, sekä kolme erilaista kynäaihiota, cocobolon, thuya burlin ja oliivipuun. Mallailin puukappaleita Hileveliltä tilaamaani skeletoniin ja aihioon huomioiden, että värisävy muuttuu hieman öljyn tai vahan myötä. Päädyin lopulta Thuya burliin, joka lienee jonkin sortin tuija -lajike. Hankin myös pari poron sarven palasta, ajatuksena käyttää joko puukon kahvaan tai jos innostuu, niin inserttiin. Onneksi en innostunut jälkimmäiseen... 

Joulun seutu tuli vietettyä anoppilassa, niinpä pääsin appiukon sorvilla harjoittelemaan. Olinhan käyttänyt sorvia viimeksi ihan vasta yläasteella, -90-luvun alussa. Kun vielä kynäaihion sorvausvara oli minimaalinen, päädyin tekemään koekappaleen rimasta. Sen teko paljastikin "onnekseni" ensimmäiset ongelmat. Sorvin karojen päissä olevat kartiot, joiden väliin puukappale laitetaan, olivat sen verran pieniä, ettei keskireikä voinut olla kovin suuri, koska muuten kappaleen keskittäminen olisi mahdotonta. Suuressa reiässä kartiohan voisi olla missä kohtaa reikää tahansa, eikä keskittäisi kuten sen tarkoitus lienee on. Keskireikä piti siis tehdä pieneksi alkuun. Tämä pohditutti sitten kovasti reiän suurentamista siinä vaiheessa, kun insertti on sorvattu. Miten sen saisi täsmälleen samaan asentoon pylväsporakoneeseen, missä se oli ensin pienempää reikää tehdessä? Käytössä oli kuitenkin perusvehkeet, porassakin puukappale piti saada suorakulman avulla kohilleen. Pelkästään sillä on helppo tehdä millin parin mittavirhe, ja kun koko kynäaihion sorvausvara oli parin millin luokkaa, vaati operaatio melkoista tarkkuutta. Toisekseen, poranterät olivat liian lyhyitä suoraan läpi poraamiseen. Eräästä kaupasta löytyi kyllä sitten reilusti pidempiä, mutta 4mm ja vielä 5mm terät olivat sen verta pehmeitä, että kovaan puuhun suoraan poraaminen tuntui mahdottomalta, kärki kun haukkasi helposti millin saman tien kun painoi puuta vasten. Myös kärki vatkasi muutenkin levottoman näköisesti jo kun laittoi koneen päälle. Hylkäsin ne ja päätin porata lyhyellä 4mm terällä molemmilta puolilta, toiselta niin pitkälle kuin yltää ja toiselta puolen vastaan. Näin sain reiän melko suoraan ja pieni reikä mahdollisti reiän oikomista tarvittaessa. 

Kynäaihion sorvausvara on todella vähäinen, läpimitat 18,2-19mm, insertin läpimitta 14,1mm

Koevedos rimasta

Päällepäin näyttää ok:lta...

...mutta keskittäminen ei onnistunut edes/ainakaan 6mm reiällä

Insertin sorvaus

Koska sorvauskokemukseni on laihanlainen, otin sorvaamisen rauhallisesti ja mittailin läpimittoja aika tiuhaan. Suht. kovan puun työstäminen oli siinä mielessä sopivaa, ettei tarvinnut niin paljoa pelätä taltan haukkaamista. Kun viimein sain läpimitan reilun 14mm tuntumaan, mittailin kierreosan paikan, lopullisen kelakiinnikkeen pituuden (tein noin 96-97mm) ja merkkasin pienet lovet näihin kohtiin. Kierreosan kohilta saikin vielä sorvata toista milliä. Otin pienin välimatkoin pienet urat ensin, ajatuksena, ettei tule otettua liikaa. Kun mitat oli suunnilleen oikeat, tasoitin vasta jäljet. Lopuksi hioin näkyville jäävän osan hiomapapereilla aina P800 saakka, jolla tuntui jo tulevan riittävän sileä pinta. Mukana oli varalta myös teräsvillaa, jolla pitäisi tarvittaessa pystyä vielä sileämpää jälkeä saamaan. Toki hiomapapereita löytyy vielä paljon hienompiakin, mutta näillä pärjäsi hyvin.

Kelakiinnikkeen kierreosan paikan sorvausta

Hiottu inserttiaihio

Hionnan jälkeen taiteilin insertin pylväsporakoneeseen ja pitkien mallailuiden jälkeen porasin reikää suuremmaksi. Otin vielä käyttöön metalliterät, joiden kärki on kartiomainen, jottei terä haukkaisi niin helposti kuin puuterä saattaisi tehdä. Porasin ensin 5mm terällä suuremmaksi, sitten 6mm terällä ja lopulta 8mm terällä. Reiän tehtyäni sahasin insertin oikeaan mitttaan. Päädyin jättämään reiän 8mm kokoiseksi ja päätin viimeistellä reiän oikeaan kokoon jo siitä rotanhäntäviilalla, vaikka reikä sai olla aika lailla 9,5mm alapäästä ja yläpäästäkin reilusti yli 9mm. Kovan puun viilaaminen on työlästä, mutta niin sain myös pidettyä huolen, että reikä on suora, kun pystyi viilailemaan niiltä kohdin missä lievää kieroutta oli havaittavissa. Aivan viilailun viime hetkillä onnistuin pudottamaan kiinnikkeen betonilattialle, josta muistona kierreosan alapäässä parit kolot. Onneksi painautuvat aika lailla buttia vasten piiloon.

Asiallisen näköinen jo ilman vahaakin

Käsittelin insertin näkyvän osan heti Renaissance-vahalla kahteen kertaan. Ostin Renaissance-vahaa oikeastaan poron sarvipalojen vuoksi, koska niihin sitä erityisesti suositeltiin. Mutta koska vaha on suosittua mm. entisöijien käytössä ja suojaa puutakin hyvin, päätin kokeilla sillä. Jos se tuntuu olevan esim. lyhytaikaista vaatien usein vahaamista, saatan hiasta insertin pinnan ja laittaa siihen öljykäsittelyn. Teippasin insertistä ne osa-alueet, mihin tulee liimaa skeletonin liimausvaiheessa paremman liimautumisen vuoksi.

Vahakäsittelyä

Seinämien ohuus näkyy hyvin, samoin betonilattiasta saadut kolot muistona

Liimasin skeletonin osat kiinni inserttiin erittäin vahvalla 2-komponenttiuretaaniliimalla. Tämän jälkeen käsittelin vielä kerran vahalla, metalliosat suojaten. Kun liima oli kuivanut koitti kauan odotettu hetki, kun pääsi sovittelemaan kahvaa, kelakiinnikettä ja buttia aihioon.

Punnitsin myös tekeleeni, jo ihan kiinnostuksen takiakin. Kelakiinnike painaa 19g eli melko kevyt, kahva noin 14-15g ja butti 4-5g. Kokonaispaino oli 38g. Toivottavasti tämä mahdollistaa kevyehkön kelan käytön ja setin pitämisen kevyenä, mutta tasapainossa. Tällä hetkellä vapa painaa siis noin 80-81g (aihio 42,5g), joten kokonaispaino jäänee alle 90 gramman. Aihiota en tosin kotona punnannut vaan lukema on tehtaan ilmoittama.

Kelakiinnikkeen ja butin mallausta

Liimailua

Kun kaikki tuntuivat natsaavan kohilleen pienten hienosäätöjen jälkeen (muotoilin hitusen kahvan etuosaa, buttiakin taisin vielä vähän hiasta..), pääsin liimailupuuhiin. Tässä vaiheessa täytyy viimeistään tietää, missä aihion selkä on ja mille puolelle kelan haluaa selkään nähden. Olin jo vuosia sitten lukenut perhokalastajat.netitä erittäin taidokkaan vavanrakentajan "Hotan" kokemuksista Affinity MX:stä ja jossain kommenteissa hän oli maininnut aihion toimivan hyvin, kun alin osa on selän puolella, tuoden tyveen lisää voimaa. Varmistin vielä asian Hotalta itseltään, etten pelkän muistin varassa ollut ja vahvistuksen saatuani liimasin kelakiinnikkeen sitten niin, että kela on vahvimmalla puolella aihiota. Näin ollen tyvessä pitäisi olla hitunen enemmän voimaa. Kolme muuta osaa "rengastan" eri tavalla, palaan siihen kun projekti etenee. 

Liimasin butin kiinni aihioon sekä kelakiinnikkeen kiinni kahvan upotukseen epoksilla ja kahvan sekä kelakiinnikkeen aihioon kiinni uretaaniliimalla. Butin liimasin 5 minuutin epoksilla siksi, koska se meinasi helposti jäädä hieman vinoon. Suht. nopeasti kuivuvan liiman avulla sain pidettyä kuivumisajan buttia suorassa. Butin ja kelakiinnikkeen raon kiinnipitämiseksi tein "hienon" prässin kahdeksasta villalangan pätkästä ja maalarinteipistä, mikä oli riittävä puristus, kunhan sai vain langat riittävän tiukalle. Muutamassa tunnissa liimat kuivuivat ja pääsi ihmettelemään aikaansaannostaan.

Lopputulos kelpaa itelle, tämän jälkeen tasoittelin kahvan koloja korkkifillerillä (kuva sovitteluvaiheesta)

Lopputulos on hillitty, kuten oli suunnitelmissanikin. Työn jälkeen olen ihan tyytyväinen, omaan käyttöön riittävän hyvä.

Seuraavaksi voikin liimata kahvan eteen metallisen Winding checkin koristeeksi, sekä alkaa miettimään koristesidoksia. Mallailin jo muutamia ideoita testisidosten merkeissä ja tapanani on kokeilla ainakin paria erilaista vaihtoehtoa, ennen kuin alan lopullisia sidoksia tekemään. Edellisessä vavassa purin lakkausvalmiit liitosten tukisidokset pois ja tein uudet, kun eivät kuitenkaan miellyttäneet silmää. Niin, sidoksia on näppärin mallailla tyviosaan tulevan kahvaosan kohdille jo ENNEN kahvan laittamista. Siihen kun voi halutessaan tehdä vaikka lakattuja sidoksia testiksi ja varovasti rapsutella ne pois ilman, että tarvitsee pelätä näkyviä jälkiä. Toki aihion naarmuttamista kannattaa varoa. Mutta avaan omia ajatuksia sidoksista myöhemmin.

Palatkaamme CTS:n pariin siis lähiviikkoina, kunhan saan projektia taas eteenpäin. :)

Kokemuksia Kuhmon ja Kainuun koskilta

Kainuun ja erityisesti Kuhmon kosket vei tämän herran sydämen mennessään lopullisesti elokuussa 2005, jolloin tein ensimmäisen kunnon koskireissun Kainuuseen. Kokemusta oli jo aiemminkin muutamilta Kainuun kohteilta, erityisesti lähempää Oulua. Kuhmon koskille reissu oli ensimmäinen ja jätti pysyvät "arvet". Tästä reissusta voit lukea tarkemmin täältä. 

Tämän jälkeen reissuja Kuhmoon ja Kainuun itäisempiin osiin on tullut tehtyä joka vuosi, yleensä useampi reissu vuodessa. Lasten syntymän jälkeen olen pyrkinyt maksimoimaan vähentyneiden kalastuspäivien nautinnon sovittelemalla muutaman koko viikonlopun laatureissun kalenteriin ja vähentänyt reilusti arki-iltojen reissuja. Nämä reissut on järkiään suuntautunut Kainuuseen. Vuosien varsilla olen ehtinyt aika monia kohteita koluamaan, joista osa  on tullut aika tutuiksi ja suosikkikohteitakin on löytynyt. Viime kesä antoi uuden hienon mahdollisuuden, kun opiskelun puolesta piti suorittaa työharjoittelu alkukesästä ja harjoittelupaikan saaminen lähistöltä ei ollut itsestään selvyys. Niimpä keskustelujen jälkeen päätin hakea mm. Kuhmoon töihin ja sinne myös pääsin. Tämä kymmenviikkonen antoi mahdollisuuden kalastaa Kuhmon vesillä "kyllästymiseen saakka" ja tutkailla uusia kohteitakin. Kalastuspäiviä Kuhmossa ja Kainuussa kertyikin viime vuonna nelisenkymmentä, vaikka viikonloppuja kävin toki perheen luona viettämässä.

Kuhmon vesillä viihtyy

Kertyneiden kokemusten myötä ajattelin raottaa hieman itselleni muodostuneita ottiperhoja ja kalastustekniikoita vuodenaikojen ja vedenkorkeuden mukaan, lähinnä sumarikaudesta taimenen syysrauhoitukseen. Syysrauhoituksen jälkeen en ole Kuhmossa koskaan kalastanut. Kainuun länsiosissa olen parit harrinpyyntireissut tehnyt, mutta en käsittele tässä niitä sen tarkemmin. Saatujen kalojen suhteen otanta ei ole mulla mikään valtava, parisen sataa "vanhan mitan" ylittävää eli yli 40cm taimenta Kainuun vesiltä vuosien saatossa, mutta jonkinlaisia eroavuuksia omassa kalastuksessa olen löytänyt perhojen ja tekniikoiden suhteen. Mitallisia harreja olen saanut lähes joka kohteelta ja yli 40cm:ä noin kymmeneltä eri joelta/koskelta. Kohtuullisia harrivesiäkin siis Kainuusta löytyy. Koitan muistaa mainita myös toimivia harriperhoja, mikäli ne poikkeavat muuten mainituista. Toivottavasti viihdyt ajatelmieni parissa ja saat vinkkejä omaan kalastukseesi.

Nämä perhot ja tekniikat ovat siis mulle hioutuneet toimiviksi vuosien varrella, mihin itse luotan. Eniten (eli lähes aina) mukana kulkevalla kalakaverillani Jarilla on hieman erilaisia suosikkeja, toki myös samoja löytyy. Kalastustyyleissä ja tekniikoiden valinnoissakin on eroja. Niinhän se menee, että niillä perhoilla saa mihin eniten luottaa, koska silloin kalastustarkkuus ja keskittyminen on yleensä hieman parempaa. Ja ainakin mulla vedessä oleva perho on pyytänyt keskimäärin paremmin kuin rasiassa oleva, vaikka salalarvat ja muut legendat moiseenkin kykenevät. Mutta larvasta asiaan..

Kevättalvi

Korrinahkoja. Näistä voi päätellä olevansa oikeilla seutuvilla

Sumarikausi Kuhmossa on upeaa aikaa. Pintovia taimenia voit bongata useilta eri koskilta ja joskus jopa saadakin moisen. Ensikosketuksen korrikalaan tai yleensäkin kevättalven kalastukseen tein pääsiäisenä 2007 Pajakkajoella. Saarikoski palkitsi heti taimenella, joka iski White Marabou Muddleriin. Viime vuosina reissuun on pitänyt päästä joka kevät.

Viime vuonna oli hienosti järjestetty Hankikorriviikot-tapahtuma, pitihän sitä käydä kuuntelemassa Huitilan Matin korriluentoa ja legendaarisen korriperho Potemkinin sidontaa seuraamassa. Matin asiantuntemus ja paneutuminen aiheeseen on kunnioitusta herättävä. Kainuun kalastusasioiden puuhamies Simo Yli-Lonttisen ja tarinamestari Antti von Vannisen (isolla C:llä, vai miten se menikään) kanssa aika ei käy pitkäksi ja keskustelunaiheita riitti pitkälle yöhön. Eräät kajaanilaiset herrasmiehet tarjoilivat hienoja makuelämyksiä itsevalmistetulla oluellaan. Opastoimintaa ja muuta aktiviteettia järjestelevä Korhosen Jani oli myös projektissa mukana ja kertoili koukuttavia tarinoita koskilta suurista taimenista, karanneista tietenkin. Saattoipa touhussa olla muitakin, mutta muiden kanssa en porinoille sattunut, tai en muista... Seuraavana aamunakin lähdettiin kuitenkin kalalle. 

Taimenen tuikki on hieno näky talven jälkeen

Hankikorreja näkee usein tepastelevan keväthangilla

Koska säät ovat keväällä vaihtelevat ja on paljon myös tuurista kiinni, oletko koskella oikeaan aikaan, on hyvä varautua reissuun eri tilanteisiin soveltuvin perhoin ja välinein. Kaiken natsatessa kohdalle pääsee tarjoilemaan pintaperhoja pintoville kaloille, mutta tuiskussa ja tuulessa voi joutua kalastelemaan pohjia pitkin mikäli tapahtumia siiman päähänsä kaipaa. Kylmällä vedellä kaloja on turha etsiä koskesta, vaan kalat ovat hitaasti virtaavassa tai seisovassa vedessä. Niskat, jopa kymmeniä metrejä ennen koskea, loppuliu'ut suvantoon saakka, hitaat välivirrat tai sivu-uomat ja jopa ihan suvannot ovat ottipaikkoja. Kaloja löytyy sellaisista paikoista, mistä ei pelkästään kesäisin kalastava uskoisi niitä löytävän. 

Tällaisella vesisateellakin on näkynyt pintovia kaloja

Tämä kuuskymppinen otti vesisateella valkoiseen liitsiin.

On hyvä myös huomioida, että huhtikuussa vedet ovat yleensä alhaalla ja varsin kirkkaita ja siten kalat voivat olla todella arkoja. Useasti on käynyt niin, että pintova kala on kadonnut heti, kun on päässyt tarjoamaan perhoa kalalle. Ei kannata siis ihmetellä, jos kalat eivät meinaa korriperhoon noustakaan. Pintaperhostelussa olen käyttänyt aika ohuita (0,15-0,18mm) ja pitkähköjä (3-4m) perukkeita, kalat ovat kuitenkin hidasvirtaisessa vedessä ja kylmänkankeita. Välillä pintovista kaloista pystyy helpostikin päättelemään, onko kyseessä taimen vai harjus. Harjuksen rauhoitusaikaan 1.4.-31.5. kannattaa olla heittämättä, mikäli tunnistat kalan harriksi.

Kevättalvella vedet on kirkkaita ja kalat arkoja

Nymfi etsiskelemässä kuoriutumispaikkaa

Pinnasta tai oikeastaan lähes pintakalvosta olen onnistunut parhaiten matalalla kelluvilla korrijäljitelmillä ja kalvonymfeillä, joissa voi olla esim. foamia tai CDC:tä kannattelemassa perhoa kalvossa. Korrihan ei kuoriudu vedessä, joten en ole ihan varma tulkitseeko kala perhon veteen joutuneeksi tuulen tms. pudottamaksi kuoriutumassa olleeksi nymfiksi vai miksi, mutta jokusia kaloja olen kalvonymfeillä saanut. Väreinä käytän lähinnä mustaa, musta-oranssia ja ruskeanoranssia. Yleisin koukkukoko on #10-14, mutta joskus olen saanut jopa #18 -koukkuisella nymfillä. Perinteiset painottamattomat ja kuulapäiset nymfit ovat myös korrikauden vakioperhojani. Väreinä ovat samat kuin pintakalvossa, koot yleensä #10-16. Yleisin kalastussettini on Potemkin tai vastaavan typpinen matalalla kelluva korriperho, jonka koukunmutkasta on muutaman kymmenen sentin siimatapsissa eli rigissä painottamaton musta nymfi. Mikäli vettä on kohdassa reilummin, saatan käyttää kuulapäistä nymfiä ja joskus pidemmän hieman tapsia. 

Joitakin toimineita perhoja

Peruskaliiperia oleva reilu 40cm pinturitaimen, foamisiipisellä korrilla

Mikäli pintovia kaloja ei näy eikä korrejakaan kuoriudu, tai vaikuttaa, ettei isommat kalat aktivoidu pintasyöntiin, kaivan esille streameraskin. Kalastelen yleensä laiskuuttani kelluvalla siimalla ja painotetuilla perhoilla, mutta uppoava siima toimii tässä tilanteessa hyvin, jolloin voi uittaa painottamattomia perhoja pohjan tuntumassa. Streamereissä pääväri on ollut valkoinen, esimerkiksi suosikki White Marabou Muddler. Pinkki on kiva ja toimiva lisä valkoiseen perhoon, sinertävät sävyt ovat myös toimivia. Simput toimivat myös todella hyvin kevättalvella ja se onkin usein ensimmäinen valintani streamerkalastuksessa. Myös liitsit, erityisesti valkoinen pinkkikauluksella, sekä ruskea, ovat toimineet hyvin. Tärkeintä on uittaa perhoja hyvin hitain vedoin lähellä pohjaa, silloin tapahtumia on tullut eniten. Perhojen koot ovat mulla olleet yleensä hieman kesää maltillisimpia, streamerit koossa #4-6, liitsit #8-10 -koukussa. Alla muutamia esimerkkejä toimineista perhoista:

Suosikkisimppuni alta kuvattuna

Näillä pitäisi jo vavan taipua

Alkukesä

Tulvavedessä kalastaminen on jäänyt todella vähiin ja huhti-toukokuussa olen keskittynyt hauen pyyntiin. Niimpä korrikauden jälkeen olen kalastellut Kainuussa vasta toukokuun lopulla. Toukokuun loppu ja kesäkuu juhannuksen seutuville saakka on ollut yleensä hienoa kalastusaikaa. Kalat tankkaavat talven jäljiltä ja iskevät hanakasti perhoon. Moni kala on unohtanut talven aikana, minkälaisia "ruokia" olisi syytä varoa, jollei halua huuleen reikää. Salakka tuntuu nousevan koskiin vasta kesäkuun puolella, vaikkakin toukokuun viimeisinä päivinä olen joitakin salakoita ja salakka-ajojakin koskessa nähnyt. Ahven on jo oletettavasti koskessa, joten streamervalinnoissa voi päätyä ahveneen. Yksi jo alkukaudesta toimiva luottoperho on keltainen Spuddler. Myös simpun kutu on käsillä, joten oikeissa virrankohdissa simppu voi olla lyömätön ase. Salakkajäljitelmätkin on kaloja antaneet, mulla hienoimpana reilu 60cm taimen Kynäkoskelta toukokuun viimeisenä päivänä isolla tinselillä. Sitten kun salakka on koskeen tullut, on ainakin itsellä parhon valinta aika helppoa. Erityisesti kesäkuussa on hyvät mahdollisuudet nähdä salakka-ajoja koskissa tai koskien alla. Toki asialla on välillä hauet, mutta etsivä löytää taimeniakin. Salakoiden imitoinnissa käytän enimmäkseen suurehkoja tinseleitä sekä häkiläsiipisiä ja bucktailsiipisiä streamereitä. Perhojen kokohaitari on noin 9-18cm. Perukkeen kärjen paksuudessa ei kannata liikaa nuukailla, itellä on käytössä yleensä väliltä 0,28-0,33mm. Eipähän harmita niin helposti ja voi antaa kalalle reilusti painetta,  jos se iso sattuu iskemään vaikka kivikon lähellä tai kovimpien kuohujen niskalla.

16cm tinseliin haksahtanut

Ahvenet toimii läpi kauden

Salakoita

Streamerit eivät etenkään runsaan veden aikana toimi aina pinnan tuntumasta, jolloin on kalastettava syvemmältä. Kärkiuppoava siima, nopeasti uppoavat perukkeet, painotetut perhot ja jopa lisäpainot perukkeessa tuovat tähän helpotusta. Jos haluaa saada perhoa syvälle, kannattaa heitto- ja uittosuunnat suunnata ylävirran puolelle. Pinnemmasta olen onnistunut aika lailla joka suunnasta, mutta tehokkainta kalastus on mulla ollut ylävirran tai poikkivirran suunnista, tai vähintäänkin perho on tullut kalan eteen ylävirrasta, eli olen alavirtaan "vajottanut" painavaa perhoa (tai perukkeessa olevan painon avulla) laskemalla oletetun tai nähdyn kalan eteen. 

Pikkuperhoissa tehokkainta on pohjan tuntumasta ronkkiminen, joten larvat ja nymfit toimivat hyvin. Kesäkuun puolivälissä olen muutamilla koskilla nähnyt keltaisen päivänkorennon runsaita kuoriutumisia ja niihin aikoihin on keltainen tai kellanvihreä nymfi toiminut hyvin, erityisesti harrille ja ihan pinnan tuntumastakin. Muuten  suosikkini alkukesään ovat ruohonvihreä larva sekä oliivi nymfi, molemmat reilun kokoisina (#10) ja 3,5mm volframikuulalla varustettuina. Nykyaikaisittain "ranskalaistekniikalla" uitettuna erittäin toimiva parivaljakko. Sain viime kesänä parhaana päivänä reilusti toistakymmentä vanhan mitan täyttävää (yli 40cm) taimenta näillä kahdella, ja muutaman pinturi- ja streamerkalan vielä lisäksi. Larvojeni värit on läpi kesän oikeastaan ruohonvihreä, oliivi ja vaaleanruskea/beige.

Läpi kauden toimivia nymfejä ja larvoja, edessä alkukauden suosikit

Tuhdimpi nymfikala, oliivilla #10 koon nymfillä

Kesäkuussa alkavat jo ensimmäiset pupahätsit, joten peilejä, välivirtoja ja loppuliukuja kannattaa iltaisin pitää silmällä. Niskallakin voi tapahtua. Kirkkaan vihreä pupa on ollut yksi toimivimmista pupista. Sellaisella sain viime kesänäkin ensimmäisen pupakalani 14.6. Parhaiten olen saanut virran mukana vapaasti uittaen ihan kalvossa (tarvittaessa rasvaan), tai hieman nykien rantaa kohti uivaa pupaa mukaillen. Esimerkiksi Finnmarkissa toimiva hyvin nopea uitto ei tunnu toimivan lainkaan, vesiperhoset lienee eri lajia ja käyttäytyminen siten myös.

Viime kesän eka pupataimen oli nätti reilu 50cm

Pintaperhoissa eletään päivänkorentojen parasta aikaa. Vesiperhosiakin alkaa kuoriutumaan jo toukokuulta lähtien, joten molempia on hyvä askissa olla. Päikkäriperhoissa pärjää perinteisillä harmaalla Adamsilla ja ruskealla aika pitkälle. Keltainen kannattaa muistaa myös. Vesiperhospintureissa en ole erityisiä eroja havainnut, eniten siiman päässä on Caddis. Tähän aikaan vuodesta tulee pintaperhoja käytettyä turhan vähän, eniten harrin pyynnissä.

Peruspintureilla pärjää

Keskikesä

Keskikesällä on mahdollisuuksia todella hienoihin pupa- ja pintaperhokalastushetkiin. Nämä hetket ovat parhaimmillaan usein loppuillasta ja yöllä. Pupien kuoriutumiskestot eli "pupahätsit" saattavat kovastikin vaihdella. Joskus tuntuu, että "pupalätinää" kestää pari tuntiakin, mutta toisinaan vain muutaman minuutin. Taimenet nappaavat usein pupan varsin sähäkästi, "tuikit" ovatkin monesti räiskähtäviä pyörähdyksiä kalvossa. Aamuyöstä pupahätsit ja kalojen aktiivisuuskin alkaa usein hiipumaan, mutta aikaiset aamut ovat myös tunnettua ottiaikaa, erityisesti streamerkalastajalle, mutta myös pintaperho voi haksauttaa hienon kalan. Keskikesällä on aivan riittävästi valoa kalastaa läpi yön.

Keskikesällä kannattaa siis viritellä kevyempi #3-5 -luokan vapa ja siihen vesiperhosta jäljittelevä pinturi tai pupa, viimeistään illan lähestyessä. Käytän usein kahta pupaa, tai saatan viritellä perukkeeseen on pupan ja pinturin. Pupahätsien aikaankin matalalla kelluva pintaperho, esim. pienehkö Caddis, voi toimia erinomaisesti. Pupien värisävyissä on aika monenlaiset toimineet, mutta erityisesti kirkkaan vihreä ja oliivi ovat pelanneet hyvin. Viime kesänä kantautui huhuja toimivasta pupasta, jossa etuosa oli claretin väristä ja takana kirkkaan vihreää. Itse en niillä muutamalla reissulla, mitä ehdin kokeilemaan, saanut kaloja. Omat hetkensä on myös beigen tai oranssinruskean värin kanssa, niitä kannattaa rasiassa pitää. Pupamalleista eniten käytössä on chenilleperäiset jatkoperäpupat (Jyhis-perhon kaltaisia) sekä superpupan tyyppiset, foamiselkäiset versiot. Kokohaarukka on yleensä #12-16, joskus #10. Muillakin on kaloja kyllä tullut, kuten perinteisillä SL- ja VA-pupilla sekä sparklepupilla. Myös kuulapupilla olen onnistunut, joko vapaasti uittaen tai leiseringin nostolla. Pietun pupa on oikein toimiva perho. Pintaperhoista Caddiksen lisäksi pienehköt Streaking ja Elk Hair Caddisten kaltaiset matalakellujat ovat toimineet. Nalle Puhillakin saavat, tottakai.

Tässä joitakin toimivia pupia

Pupakalastuksen haasteet tulevat erityisesti silloin, kun hätsit ovat lyhyitä, eikä sinulla ole varmuutta mitä kalat syövät. Mikäli ensimmäinen tarjokas ei kelpaakaan, saatat joutua odottamaan seuraavaa hätsiä ennen kuin pääset jatkamaan testiä, ja pahimmassa tapauksessa seuraava hätsi tulee sitten jonain toisena iltana tai yönä. Kalojen syönnöksiä tutkimalla pääsisi paremmin jyvälle, mutta nykyalamitan myötä eväleikattuja taimenia on tullut otettua ruokakaloiksi entistäkin harvemmin. Harjuksia en ole Kuhmosta raskinut ottaa, vaikka muutamissa kohteissa satunnaisen ruokakalan ottamisen kanta voisi kestääkin. Kaiken natsatessa kohdalle saa kuitenkin kokea mun mielestä yhtä hienoimmista perhokalastushetkistä. Ärhäkät tärpit pinnassa ovat jo hienoja kokemuksia, vaikka taimen veisikin pidemmän korren.

Yöllistä kuoriutumista ja kalojen aktivoitumista odottelevia kalastajia

Myös streamerkalastus on edelleen varsin tehokasta, kuten oikeastaan läpi kauden. Salakka-ajoja voi nähdä vielä heinäkuussa. Yöaika voi olla erinomaista streamerkalastusaikaa, joten varsinkin jos pupahätsejä ei näy, kannattaa koskella kalastaa streamereillä. Streamereistä tehonsa ovat näyttäneet erityisesti ahvenjäljitelmät. Myös surffit (varsinkin ahven ja salakka) ja hiiriperhot kannattaa siiman päähän laittaa, niin voi saada kokea hienoja tärppejä ja hyppyjä. Kyllä jokunen kala ylös saakkakin tulee. Tinseleitäkään ei kannata unohtaa, varsinkaan kultaista. Kesällä voi kokeilla streamereiden koon pienentämistä. Olen joskus saanut hyvin kaloja #6-8 -koon streamereillä, erityisesti kovemman kalastuspaineen koskilla ja pienemmissä vesistöissä. Kalat ovat nähneet kesän aikana jo paljon, erityisesti kimaltelevia tinseleitä, joten joskus ottiperho löytyy niistä, missä ei ole kimalletta ja värimaailmakin valju. #6-koon Muddler Minnow on helppo valinta kesällä pienemmillä metsäjoilla (ja toimii muuten erinomaisesti pohjoisessa). Rainbow on myös yksi suosikeistani lähes kaikilla koskilla.

Toimivia streamereitä koossa #2-4

Pohjaan reilusti painotettuja zonkereita, pintaan surffit

Erisävyisiä ahvenstreamereitä on hyvä olla askissa

Hauskuutta ja toimintaa voi hakea vaikka hiiriperholla

Metsäjokien kuningas, Muddler Minnow yhtenä variaationa

Muddler Minnowin pettämä pienehkön joen "luomu"

Myös "streamerlarvastus" kovassa koskessa antaa usein tapahtumia, aivan valkoisten kuohujen keskeltä ja reunoilta. Käytän siinä usein hyvin ohuen silhuetin tinseleitä tai conehead-streamereitä. Ohut silhuetti päästää perhon nopeammin syvälle. Lyijyä on joskus perukkeessa jopa 7-8 grammaa, volfram-coneheadista ja runkolyijystä huolimatta. Pohjaan pitää päästä kovan virran läpi ja nopeasti. Ahven- ja simppuperhoja uitan välllä myös tällä tavalla.

Streamerlarvastusperhoja

Epoksipäiset ohuen silhuetin salakat on toimivia kovassa koskessa

Loppukesä

Juhannuksen seuduilta lähtien vesi on alkanut yleensä lämpenemään reilummin, ja saattaa olla heinäkuun lopulla ja elokuun puolella niin lämmintä, että koskikalastuksen järkevyyttä joutuu tarkkaan harkitsemaan. Vedetkin saattavat laskea alas, mikä nopeuttaa lämpiämistä. Vapautettavien kalojen mahdollisuudet selvitä "rääkistä" heikkenevät selvästi. Mikäli vedet lämpiävät liikaa, olen pyrkinyt suuntaamaan reissuni viileämpiin vesiin, esim. Ruotsin puolelle. Vesien lämpötiloja ja korkeuksia voit seurata täältä.  Kalastuksen järkevyyttä kannattaa alkaa pohtimaan, kun vesi on yli 20 asteista, maksimina olen koittanut pitää 21 astetta.

Lasken tässä loppukesäksi käytännössä elokuun, koska taimenen syysrauhoitus alkaa nykyään jo 31.8. Aiemmin tuli käytyä taimenenpyynnissä aina 10.9. saakka, ja syyskuun alun reissut ovat monesti olleet jopa koko kesän parhaita. Kalat saattavat olla kesän jäljiltä jo tarkempia ja arempia perhojen suhteen, mutta elokuun edetessä kalastuspaine koskilla hellittää ja kalatkin saavat rauhoittua. Lisäksi kalat tankkaavat talvea ja kutua varten.

Kauden lopulla kalat on tankanneita ja hyväkuntoisia

Päiväaikaan olen saanut kaloja houkuteltua hyvin surffiinkin, kultatinseli toimii myös hyvin. Ahvenet läpi kauden toimivina ovat myös vakiokalustoa, mm. oliivi Rainbow on antanut loppukaudesta hyvin. Iltojen pimetessä koittaa mustien perhojen, erityisesti hahmoperhojen aika. Jopa pilkkopimeässä voi kalastaa näillä tuloksekkaasti. Tällöin kalastan yleensä niskoja, välivirtoja ja loppuliukuja, missä ei tarvitse pintakiviä liikaa varoa. Näppituntumalla kalastus on todella jännittävää. Kalan koostakaan ei ole niin hyvin kärryillä, samoin väsyttäminen otsalampun valokeilalla siimaa seuraten on mieleenpainuvaa hommaa. Pimeässä tapahtuu myös pupakuoriutumista, joten pupatkin toimivat ja jokusen kalan olen onnistunut niilläkin saamaan. 

Pimeässä voi onnistua narraamaan kauniitakin yksilöitä, kuvaaminen vaan on hankalaa :D

Pimeällä vesiperhosia voi löytyä massoittain kiviltä

Hahmoperhoissa olen tykästynyt erityisesti karhunkarvasta tehtyyn siipeen, koska siipi kannattelee perhoa aivan lähellä pintaa, halutessa jopa vanaa tehden ja pitää myös hyvän hahmon. Myös häkiläsiipisiä tulee käytettyä, kuten kettusiipistäkin. Zonkeritkin toimivat, mutta ovat karhusiipistä raskaampia heitettäviä. Käytän useimmin kokomustaa tai musta-hopeaa (esim. Hevimies), jonkin verran musta-keltaista (esim. Kuhmo-Special) tai musta-oranssia. Käytän yleensä aika isoja perhoja, koukuissa #1/0-4 ja 10-16cm pitkinä. Elokuun alkupuolella varsinkin on myös pienemmät toimineet hyvin. Elokuun lopulla ja syyskuun alussa ykkösvärini päiväsaikaan on ollut violetti. Helmiäis-violetti tinseli on antanut erinomaisesti kaloja, harmaa-violetti -yhdistelmä toimii myös. Simpuilla olen myös saanut, ja Rainbow oliivina tai normaalivärissä löytää tiensä aika usein siimani päähän.

Loppukauden perhoja

Pikkuperhoista Pheasant Tail -nymfi on ollut mulla parhaimmillaan elokuussa. Nykyaikaisen kuulapäisen version lisäksi olen tykännyt uittaa suurehkoa painottamatonta nymfiä siten, että peruke on painotettu ja perho uisi mahdollisimman vapaasti. Tällä tavalla karkuutin yhden varsin vauraan oloisen kalan muutama kesä sitten peilistä, jota mm. uistinmiehet olivat hetkeä aiemmin kovastikin kolunneet tuloksetta. 

Isomman perässä?

Jos haaveilet taimenennätyksen rikkomisesta ja suurista kaloista Kainuussa, kannattanee satsata silloin Kuhmon suurimpiin vesireitteihin tai vaikkapa Hyrynsalmen Kynäkoskelle tai Luvankoskelle. Kuhmosta saadaan joka vuosi joitakin komeita kaloja. Viime kesältä suurin mistä kuulin taisi olla noin 5kg kala. Suurin koskitaimen mistä olen kuullut tänä aikana mitä siellä olen kulkenut, on komea 85cm kala vaappumiehen saamana. Aika monelta koskelta nousee kolmen-neljän kilon kala tai kaloja vuosittain. Itse en ole mitään jättisuuria Kainuusta saanut, toki muutamia 60cm ylityksiä olen onnekseni päässyt haavimaan, ja useampia lähes "mitallisia" on tullut. Pidän itse jo yli 50cm kalaa komeana, ja pienemmissä vesistöissä pienempikin täyttää ison kalan kriteerit. Keskikoko on pyörinyt varmaan siellä 45-47cm nurkilla. Viime kesänä taisi Kainuussa 55cm ylittyä viidesti, minkä suhteen kesä oli paras tähän mennessä.

Viime kesän suurin, 62,5cm, tuli pohjan tuntumasta ahvenstreamerillä

Otin varsin tarkasteluun kymmenen suurinta taimentani Kainuun vesiltä, josko niistä voisi jotain suuntaa päätellä "sen suuren" saamiseksi. Näistä 6 on tullut streamerillä, joista kolme pitävät myös "mitalisijoja" eli ovat suurimmat kalat. Tosin kalastan niillä myös eniten. Ahvenstreamereillä on tullut 3 (2x Golden Shiner -variaatio ja oliivi Rainbow), tinseleillä 2 ja 1 Kuhmo-Specialilla. Lopuista 2 kalaa on tullut  oliivilla nymfillä ja 2 liitseillä (valkonen ja musta). Streamerkaloista 5 on tullut normaalisti kalastaen pinnan tuntumasta ja yksi syvältä reilusti painotetulla perukkeella kalastaen, joten puolet kaloista on tullut pohjan tuntumasta ja puolet aivan pinnan läheltä. Kellonaikojen suhteen hajontaa on jonkin verran. Yksi on tullu aikaisin aamulla, iltapäivällä muutama ja alkuillasta suurin osa, erityisesti kuuden maissa. Kuukausittain jaettaessa näistä kymmenestä huhtikuussa on tullut 1, toukokuussa 1, kesäkuussa 4, heinäkuussa 2, elokuussa 1 ja syyskuussa 1. Lyhyenä johtopäätöksenä voi siis tehdä sen, että isompiin on mahdollisuus melkein milloin vain ja millä perholla tahansa, kunhan vesistöön kiinnittää huomiota mistä niitä tavoittelee, sekä sattuu olemaan oikeassa paikassa kalan aktiiviaikaan. Toki suurella perholla kalastaminen varsinkin alkukaudesta voi helpottaa sen suuren saamista. Hyvä on myös muistaa, että alku- ja loppukesästä järviltä saattaa käydä koskien alla ja koskissa suuria kaloja hetken pistäytymässä ravinnon perässä.

Oikean kalastustekniikan valinnalla on myös vaikutuksensa. Esimerkiksi tämän kesän suurin taimeneni olisi jäänyt saamatta ilman syvältä kalastamista. Kokeilin tietämäni muutaman neliön montun ensin pinnan tuntumasta noin kymmenellä heitolla ilman tärppiä. Tiesin siinä ainakin jonkun kalan olevan, joten painotin peruketta reilusti ja heitin ylävirtaan montun yläpuolelle, upotin montun pohjan tuntumaan ja vedin perhoa vain hitusen pohjavirtaa nopeammin. Kala iski heti ensimmäisellä heitolla, joten tekniikkamuutos vaikutti olleen merkittävä tekijä, perhokin oli sama koko ajan.

Summa summarum

Kuten tekstistä voi päätellä, aika samankaltaiset perhot toimivat läpi kauden. Esimerkiksi streamereissä riittää hyvin, että löytyy tärkeimmistä ravintokohteista jäljitelmiä eri kokoisina, eri vesikerroksiin ja virrannopeuksiin. Toki ärsyväreilläkin on omat hetkensä, mutta itse käytän niitä harvoin. Siipimateriaaleilla voi vaikuttaa perhon soveltumiseen eri virrannopeuksille. Kovassa virrassa käytän jäykempiä siipiä, ohuempaa silhuettia ja muddlereita, missä pää on leikattu kiilamaiseksi ja pienehköksi. Tinselit sidon kovimpaan koskeen ohuemmiksi ja saatan painottaa. Koukkuvalinnoilla voi myös vaikuttaa uintisyvyyteen ja uppoamiseen. Toki kovassa koskessa pelkkään ylävirtakalastukseen sopii oikein hyvin huonomminkin kovaa virtaa sietävät ja voimakkaamman hahmon perhot. Hitaammissa virranosissa elävät materiaalit ovat parhaimmillaan.

Streamerkalastuksessa tykkään kalastaa monipuolisesti eri tekniikoilla. Kalastan pinnassa, välivirrassa ja pohjassa ja myös eri suunnista. Uitan "vapaasti", viistätän, uitan hitaasti ja nopeasti, saatan koittaa jäljitellä saaliin pakoreaktiotakin parilla pyrähdyksellä ja pysäytyksellä. Ehdottomasti suosikkina on pintakalastus keveillä streamereillä ja surffilla, mieluiten ylä- tai poikkivirtaan. Surffi tuntuu toimivan paremmin pää alavirtaan uitettuna. Tekniikka tarjoaa hienoja tärppejä ja sydämentykytyksiä. Keskityn pääosin päävirran lähistöllä oleviin monttuihin, kivien ympäristöihin ja muihin ottipaikoilta tuoksuviin kohtiin. Koitan myös seurailla, mistä muut kalastavat, josko satun huomaamaan jonkin kohdan jääneen toisilta kokeilematta.

Nymfeissä pärjää muutamalla perusvärillä, samoin larvoilla. Eri kokoja vaan ja eripainoisina niin pärjää aika lailla kaikissa tilanteissa. Nymfikalastus on tehokasta, jos saa pidettyä hyvän tuntuman perhoihin, perhot ovat oikean painoisia ja saat uitot sopivan mittaisiksi ilman perhojen viistämistä. Pupakalastus on kiehtovaa, mihin perehtymistä suosittelen kaikille. Pupiakaan ei tarvitse mitään hirveän laajaa arsenaalia, muutamalla perusmallilla ja värillä pärjää valtaosan tilanteista. Pupakalastus voi vaatia opettelua, kalat saattavat olla tarkkoja uittolinjojen ja yleensäkin tarjoamisen suhteen. Pintaperhoissa oikeastaan vain sumarikausi vaatii eri perhoja, muuten pärjää tutuilla otikoilla. Pintaperhon ja kevyen nymfin tai pupan yhdistelmää suosittelen kokeiltavaksi, pintaperho toimii samalla hyvänä tärppi-indikaattorina. 

Tässäpä olen koittanut "tiivistetysti" käydä läpi omia kokemuksiani. Kerrottavaa kertyy äkkiä runsaasti, sen verran laaja aihe on. Paljon varmasti puuttuu vielä niin tekniikoihin kuin perhoihinkin liittyviä asioita, mutta jo näillä vinkeillä pitäisi Kainuussa vavan notkahtaa. Toivottavasti saatte jotain vinkkiä itsellenne. Jos tapaat mut jokivarressa niin porinoille voi rohkeasti tulla. Viime kesänäkin meinasi jotkut reissut mennä enemmän tulistelun ja jutustelun puolelle kun sai vaihdella ajatuksia muiden kanssa.

Toivonkin kireitä siimoja tulevalle kalastuskaudelle ja innovaatioita sidontapenkin ääreen itse kullekin!