Pohjois-Ruotsin reissu 15.-23.7.22

 Terve!

Heinäkuun puolivälissä koitti kesän odotettu kunnon kalareissu. Suunnittelut olivat jääneet kevään veneprojektin ja alkukesän kiireiden myötä todella vähiin, mutta Jarin kanssa päästiin yksimielisyyteen siitä, että nyt mennään Ruotsin puolelle. Ja että nyt otetaan taas muutaman vuoden tauon jälkeen vaellus ja irti puhelimista, somesta ja muusta hömpötyksestä. Lopulta lyötiin lukkoon suunnitelma, että ensin palataan Kiirunan suuntaan seitsemän vuoden takaiselle "harriparatiisille", jossa on valtavat määrät harjusta ja edellisreissulla jäi tunne, että sieltä voi löytyä aivan mitä tahansa. Ja olihan jo edellisreissun suurin mukavat 54cm. Loppureissu kalasteltaisiin sitten taimen mielessä teiden läheisyydessä. Reissun lähestyessä sääennusteet saivat aikaan huolia, vettä oli luvassa, ja reilusti. Virtaamaennusteet povailivat jopa tulvakorkeuksia. Mietittiinkin loppuun saakka vielä sitä, tehdäänkö vaellus reissun alussa vai lopussa. Kun sademäärät näyttivät siedettäviltä reissun alussa, ajateltiin hoitaa vaellus heti alkuun pois alta, saatettaisiin myös ehtiä kalastaa inhimillisemmillä vedenkorkeuksilla edes hetken aikaa.

Niin lähdettiin liikkeelle perjantaiaamuna. Matka oli pitkähkö ja välin kauppa- ja ruokailupysähdykset venyttivät matka-aikaa. Loppuviimein päästiin päätösparkkiin ja alettiin laittamaan rinkat kantokuntoon. Sopivasti kännykkäkentätkin olivat jo hävinneet. Lähdettiin vaeltamaan hieman seitsemän jälkeen Ruotsin aikaa. Luvassa oli monenlaista maastoa, osin helppoa ja paikoin hieman hankalampaa. Vettä oli sadellut edellisyönä reilusti, mikä hieman mietitytti, kuinka pehmeiksi märimmät osuudet ovat jo menneet. Pideltiin juomataukoja aina tunnin välein. Hiki virtasi, mutta matka jatkui kohtuudella. Ajatuksena oli saapua jokivarteen hieman edelliskertaa ylemmäksi, jotta oltaisiin lähempänä määränpäätä. Kompassin suunta oli sen mukaisesti otettu. Koitettiinkin vetää ylempänä hieman enemmän viistoon kohti ylävirtaa, kun koskien kohinat alkoivat kantautua korviin. Lopulta päätettiin vetäistä jokivarteen ja vaeltaa loppumatka rantoja pitkin edelliskerran tapaan. Pettymys oli melkoinen, kun huomattiin tulleemme täsmälleen samaan kohtaan kuin edelliskerralla. Matkaa olisi vielä lähes neljä kilometriä, ja jaloissa ja harteissa alkoi jo painaa. Positiivista oli, että vedenkorkeus ei vielä näyttänyt pahalta, toki hieman edelliskertaa enemmän sitä jo oli. Pidettiin vähän taukoa ja kasattiin itsemme loppuetapille. Ranta oli ihmeen huonokulkuista, pitkää heinää ja pajukkoa, tympeitä koloja siellä täällä missä oli vettä niin, ettei vaelluskengillä voinut harkitakaan moisiin astumista. Edelliskerran muistikuva oli, että ranta olisi ollut pääosin ok, paikoin huonokulkuista. Luultavasti heinä oli hieman pidempää tällä kertaa ja runsaat sateet olivat tehneet paljon lammikoita, mitä ei edelliskerralla ollut. Tunteroisen jälkeen Jari puhalsi jo raskaasti ja alkoi empimään, että noinkohan pääsee edes perille saakka. Itelläkin alkoi jo painaa. Annoin vaellussauvat Jarille loppumatkalle, niin saa vähän keventää askelia kun pitää koko ajan harppoa ja kierrellä. Lähdin menemään hieman edeltä käsin ja koitin muistella jokea, missä leiripaikka odottaa. Muisti oli tehnyt tepposia ja matka oli selvästi pidempi mitä viimeisellä tauolla muistelin. Viimeiset sadat metrit olivat jo melkoisen työläitä, kunnes viimein tuttu kohta näkyi. Yli viiden tunnin vaelluksen jälkeen sain viimein laskea rinkan selästäni ja nappasin pari riviä suklaata ensi hätään, että saan energiaa. Viimein Jarikin saapui kohdalle rantaa pitkin ja laski rinkan selästään. Jari ei alkuun edes hoksannut, että oltiin jo perillä, vaan kuvitteli matkaa olevan vielä muutaman sata metriä. Mielellään jäi kyllä siihen kohti leirin laittoon.

Vedenkorkeus tuloyönä

Kasailtiin teltta ja nukkumavälineet. Totesin itse heti, että kalalle ei kyllä enää virtaa ole, vaan nakkelen hitusen nymfisettiä leirin kohdilla vaelluskengät jalassa ja ryhdyn sitten tulistelemaan. Jari kasasi virppasetin ja viskoi lippaa. Harriahan löytyi heti tutuista kohdista vaikka kuinka paljon. Koukuttelin varmaan kolmisenkymmentä harria pieneltä matkalta, suurin oli aivan ok kokoinen, jonka silloin arvioin noin 47cm kalaksi, mutta jälkeenpäin silmän kalibroiduttua totesin sen olleen varmaankin aika liki 50cm. Tulisteltiin sitten vielä parisen tuntia. Mukava oli nautiskella kun oli kuivaa, seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta. Taidettiin me nauttia lämpimät rommikaakaotkin.

Aika lailla sillä hetkellä, kun laitettiin nukkumaan, alkoi satelemaan. Ja sitä sadetta sitten riittikin. Nousin ylös kun sade oli vain pientä tihkua ja virittelin tarpin, jotta saadaan kamppeita pidettyä kuivana ja ripustella myös kuivamaan. Ja onpahan ruuanlaittosuojaa sadepäiville. Laiteltiinkin aamupala sateen suojassa kun sade taas yltyi. Jalat ja hartiat olivat niin jumissa vaelluksesta, ettei tänä päivänä ollut asiaa kovinkaan kauas. Etenkin jalkapohjat kipuilivat ja kramppasivat jatkuvasti. Koluttiin ensin muutama tunti aivan lähimpiä alueita ylävirtaan ja lähdettiin sitten ruuan laittoon. Ilta kalasteltiin sitten alavirran puolta. Vesi oli selvästi koko ajan nousussa, mutta harri oli kyllä hyvällä syönnillä ja sitä saatiin paljon. Isot kalat tuntuivat olevan nyt melko tiukassa. Suurin oli sentään 50cm ja muutamia saatiin sinne 45-46cm nurkille, mutta edelliskertaan nähden vielä harvemmassa oli suuret harrit. Sellaista 37-40cm kalaa kyllä tuli valtavasti. 

Reissun suurin pinkkikuulaisella Hares Earilla

Kovin myöhäiseen ei virtaa riittänyt ja kun vettä satoi käytännössä tauotta, oli takin hihansuusta imeytynyt kosteus ylöspäin kastellen paidat kyynärpäitä myöten, taisipa olla hieman hartioiden kohdaltakin läpi päässyt. Jari luovutti jo hieman aiemmin, mutta aika pian lähdin itse perässä kohti telttaa. Nukkumaan suunnattiin suoriltaan kevyen iltapalan perään, kamppeita ripusteltiin narulle kuivamaan, mutta kun ilmankosteus oli varmaan aika lailla 100%, oli kuivumista turha odotella ennen tuulia ja poutaisempaa säätä.

Leiri. Tarpin alla riitti pyykkinarulla kuivatettavaa

Kun heräiltiin, oli keli onneksi kirkastunut. Kamppeetkin olivat alkaneet kuivumaan. Vesi oli jatkanut selvää nousuaan ja kalastus muuttui koko ajan työläämmäksi. Päätin onkia ruokakalat heti alkuun ja laitoin kuulapäisen ministreamerin siiman päähän. Ylävirtaheitoin vajotellen ruokalat tulivatkin hetkessä, sellaiset sopivat 46cm ja 42cm harrit. Suuremman mahasta löytyikin kolme mutua ja iso larva. Pienempi oli keskittynyt pohjaruokailuun, mutta pari kellanoliivia pupaa löytyi myös. Osa kaloista oli siirtynyt jo aivan rantavirtaan ja sain kaloja 30cm päässä rannasta. Suurin otti pidemmän peilin alapäästä, tyypillisestä harrin paikasta.

Ruokakalat

Syönnösnäyte

Lähdettiin sitten jatkamaan alavirran paikkojen koluamista. Ajatus oli mennä suoraan sinne, mihin illalla lopeteltiin, mutta alapuolen lähipooli oli niin houkuttelevan näköinen, että päätin koluta sen nyt huolella ministreamerilla. Illalla tuli vain osin koluttua nymfeillä. Harriahan tuli sitten siitä poolista kymmenittäin, muutama jo aivan mukavia 45-46cm tuntumaan. Kolusin myös läheisen virran reunan, mistä illalla tuli se 50cm, mutta siitä ei muita isoja löytynyt. Kävelin sitten Jarin luokse alavirtaan. Siellä oli kuulemma ollut aika hiljaista ja Jari oli jo matkalla edelliskerran ottialueelle hieman ylöspäin. Päätin kuitenkin koluta sen kohdan poolin, josta edelliskerralla tuli mm yksi pulska kiloharri. Aika pian sainkin siitä pari reilusti yli 40cm kalaa ja hieman myöhemmin ihan mukavan 48cm urosharrin, jolla oli kokoisekseen upean kokoinen selkäevä. Pari vauraan oloista kalaa myös karkuutin. Hieman alempaa löysin vielä reunavirran, jossa oli aivan pienellä alueella ihmeen paljon kalaa. Mietin kyllä, että tuliko osa kaloista jo kahdesti, kun vavan mittaisella siimalla nymfaillen sain liki 15 harria samasta pikkukuopasta. Suurimmat taisi lähennellä 45cm.

Komealla purjeella varustettu

Lopeteltiin kalastus jo yhdeksän maissa ja lähdettiin ruuanlaittoon. Kyllähän ne leivitetyt voissa paistetut harrifileet muusin kera maistuivat mahtavalle kalastuspäivän päätteeksi. Ja kun oli taas kuivaa, niin innostuttiin tulistelemaan useampi tunti, parit rommikaakaot välillä nauttien. Aivan rannan tuntumasta löydetyt, jäiden kuorimat "kelottuneet" pajut paloivat mukavan helposti märkienkin päivien jälkeen. Jari kuivatteli märkiä hihansuita ja onnistui hieman käräyttämään yhden paidan kangastakin. Vesi virtasi jo pitkällä rantaheinikossa. Ja oli jokivesi viilennytkin useita asteita vedennousun myötä.

Illalla sovittiin, että aamupalaksi pidetään lättykestit. Siinähän aika vierähtikin kun lätyt paisteltiin ja nautittiin tukeva aamiainen. Mietittiin päivän strategiaa ja yhdessä tuumin oltiin sitä mieltä, että alunperin ajatuksena ollut visiitti ylempänä virtaavalle eri joelle saatiin unohtaa, vaellus painoi vieläkin sen verran jaloissa. Ehdotin, että kolutaan nyt huolella yläpuolen poolit ja järveltä tuleva niska, koska ne kuitenkin vaikuttavat eniten suurharripaikoilta, vaikkei niistä edelliskerralla löydettykään kuin yksi 51cm harri.

Lättykestit

Ja ei muuta kuin kalalle. Jari heitteli pooleissa virppaa ja kuulapäätinseliä, itse koitin pääosin pintureilla, mutta välillä vaihdoin ministreameria siiman päähän. Liekö alati nouseva vesi vaikuttanut, mutta kyllähän pintureihin nousevat kalat olivat tiukassa. Niskalla näin pari pintakäyntiä heittokantamalla ja sainkin molemmat heti ongittua. Suurempi oli ehkä 42cm.

Kivaa pinturiniskaa

Jari koukutti pienellä Rapalalla ison tukun harreja, mutta suurimmat olivat sitä 45-47cm luokkaa. Itsekin kävin vielä koluamassa ministreamerilla paria poolia ja sain pari parempaa sinne 45-46cm haarukkaan. Isoista ei vain näkynyt evääkään. Lähdettiin puoli kymmenen maissa kävelemään leirille ja kysyin sitten Jarilta, että olisiko tämä reissu tässä ja otettaisiinko syönnin perään pieni hiki pintaan vaelluksen merkeissä. Jari oli samaa mieltä, että näin tehdään. 

Vedenkorkeus lähtiessä

Niinpä pakkailtiin kamppeet, syötiin ja hyvästeltiin tulviva joki viimeistä kertaa puolilta öin. Sen verran lähistö oli märkää, että lähdettiin liikkeelle kahlureissa. Suunta oli suorin reitti autolle, vaikka välissä olikin korkeampi tunturi. Tarkoituksena vaihtaa vaelluskamppeet päälle märän osuuden jälkeen. Ensimmäinen tunti vedettiin kahlureilla, pidettiin sitten puolen tunnin paussi kun vaihdettiin kamppeet ja rinkkaa piti vähän uudelleen järjestellä. Kiipeäminen otti kyllä hieman koville, mutta maasto oli muuten selvästi mukavampaa kuin tuloreitti. Vettä alkoi satamaan ennen puoliväliä ja satoi koko loppumatkan. Saatiin kuitenkin ihastella komeita näköaloja läheltä tunturin lakea, josta näkyi jopa leiripaikan tuntumaan saakka.

Aamuyön nouseva aurinko vesisateessa

Autolla oltiin lopulta puoli viiden maissa, eli puolen tunnin tauosta huolimatta yli puoli tuntia nopeampi reitti, vaikka rinnettä piisasi jonkin verran. Ja tuli se matka kyllä muutenkin helpommin. Ajeltiin autolla erään pikkujoen varteen ja laitettiin siihen teltta pystyyn. Lopuksi käytiin kohtalaisen raikkaassa jokivedessä pesulla vesisateella. Kyllä virkisti.

Kun nukkumaanmeno oli vierähtänyt reilusti aamuun, laitoin kellon herättämään, että ehdittäisiin vetäistä autolla reilu siirtymä kohti taimenpaikkoja. Kun vedet olivat Kiirunan suunnilla kauttaaltaan korkealla, tuntui fiksultakin päätökseltä istahtaa useaksi tunniksi autoon ja ajella selvästi etelämmäs. Koitettiin hetki kuivatella kamppeitakin kun oli poutaisempaa, mutta totta kai juuri ennen lähtöä vettä alkoi taas satamaan, eikä saatu telttaa kuivaksi. Autossa istumista riittikin sitten reilusti. Vetäistiin alkuun viiden tunnin sessio ilman sen kummempaa pysähtymistä, kunnes käytiin syömässä. Ajeltiin vielä reilu tunti, ennen kuin viimein saavuttiin perille kellon lähennellessä jo ilta yhtätoista. Ajatuksena oli jahdata nousevia suurtaimenia edellisvuoden paikoilla. Laitettiin leiri pystyyn ja viriteltiin kamppeet rauhassa. Kello oli jo puolen yön tuntumassa kun marssin koskelle. Jari jäi vielä laittelemaan kamppeita ja tuli tovin myöhemmin. Kun reissuväsymystä oli hieman päällä, otin mukaan virpan ja streamerkepin. Koskella joutui paikoin viskomaan pitkää heittoa, eikä muutamia hyviä kohtia yllä millään perhovavalla edes koluamaan. Kalastelinkin siten, että kokeilin alkuun ottikohdat parilla eri streamerilla ja sitten parilla vieheellä ennen paikan vaihtoa. Virpassa oli yksi todennäköinen parempi tärppi, kun ei se oikein kiveltäkään tuntunut, mutta muuten oli hiljaista lukuun ottamatta muutamaa pikkutaimenta. Lopetin kalastuksen hieman Jaria aiemmin ja lähdin telttaa kohti. Matkalla napsin muutaman kuvan auringon noustessa taivaalle.

Rauhallista. Myös kalojen suhteen

Aika hyvin nukutun yön jälkeen oli suunnitteilla lähteä harrin pyyntiin. Laitoin siksi kellon herättämään, että ehdittäisiin jo alkuiltapäivästä kohteelle mahdollisten päikkärikuoriutumisten vuoksi. Kohtalaisen ripeästi saatiinkin aamutoimet tehtyä. Leveään virtaan varustauduin pinturikepillä ja virpalla, johon oli ajatus tehdä perinteinen perholitka. Sillä pystyisi koluamaan sitten niitä alueita mihin perhovavalla ei mitenkään yllä. Parin kilometrin tallailun jälkeen olimme vihdoin perillä. Tuuli sattui juuri ikävästi alavirran puolelta ja rikkoi veden pintaa niin, ettei pintovia kaloja näkynyt lainkaan. Ei kyllä hyönteisiäkään juuri nimeksikään. Sokkoheittelyllä ei kovin kummoisia tuloksia tullut, joten tyynempiä hetkiä odotellessa aloin perkaamaan litkalla kauempia alueita. Tiukassa olivat harrit, mutta likempänä alapuolen niskaa löytyi jonkin verran aktiivisia kaloja. Näkyipä siellä yksi taimenen pintakäyntikin. Viimein sain pulskan 48cm harrin vaaksiaisella perholitkalla, sekä aika pian perään pari senttiä pienemmän streaking caddiksellä.

Pulska 48cm

Yleisesti ottaen alempana toimi perus caddis varsin hyvin, mutta rauhallisemmalla virta-alueella suuret vaaksiainen ja streaking caddis olivat harvoja perhoja, jotka edes hitusen kiinnostivat. Suuria harreja ei kyllä tällä kertaa näkynyt. Alkuillasta Jarilla nousi sitten hieman yllättäen aika mukavan kokoinen taimen vaaksiaiseen lähellä niskaa. Jarin harmiksi ehkä jopa yli 50cm taimen karkasi parin potkun jälkeen. Vaikka illaksi tyyntyikin, ei pintovia harreja vaan ilmestynyt. Aivan niskan luona oli selvästi aktiivisempaa kalaa, joten todennäköisesti jotain vesiperhosta kuoriutui. Paikallinen saapui illalla kumiveneellä keskelle niskaa ja saikin sieltä muutamia mukavan oloisia harreja, mutta nekin olivat niin kaukana, etten tahtonut edes litkalla yltää niin kauas. Hieman pettyneinä lähdimme teltalle ruuan laittoon. Hyvää harrinkalastusta ei tällä kertaa meidän reissulle tarjottu, loppureissu menee täysin taimenen pyynnissä. Siis erityisesti pintaperhokalastustahan sitä aina toivoo, mikään ei ole niin mukavaa harrin pyyntiä, kuin isot pintovat harrit ja niiden jahtaaminen pintaperholla.

Myöhäisen päivällisen jälkeen suunnattiin taas lähemmälle koskelle taimenjahtiin. Paikalla oli tuttu mies, paikallinen jonka kanssa tuli edellisvuoden reissulla pariinkin kertaan poristua. Hetken kuulumisten vaihdon jälkeen suunnattiin kalalle. Kalantulo oli kuulemma ollut nyt viime päivät todella nihkeää. Lähellä sijaitsevalta toiselta koskelta mies oli kuitenkin saanut hiljattain upean 6kg taimenen. Reilun tunteroisen kolusin taas parhaita paikkoja ilman kalakontaktia. Päätin sitten lähteä pienelle tauolle nuotioimaan ja samaan aikaan paikallinen mieskin lopetteli kalastusta. Siinä sitten vaihdettiinkin kuulumisia varmaan toista tuntia ja esiteltiinkin toisemme. Gunnar esitteli kalakuviaan edellisvuosilta ja keskusteltiin myös muista lähialueen paikoista. Valtavia taimenia on kyllä niiltä seuduilta saatu. Mistä oli tullut 90cm ja missä oli 10kg raja mennyt rikki. Gunnarillakin oli joskus ollut joitakin sukellusveneitä kiinni, mutta aivan niin suuria ei ollut ylös saakka tullut. Lopulta Gunnar lähti nukkumaan ja me palattiin vielä kalalle. Jaria tosin väsytti jo sen verran, ettei jaksanut enää kovin kauaa kalastaa, vaan lähti nukkumaan. Kävin läpi vielä parilla streamerilla ja parilla uistimella ottialueita, mutta kaloista ei näkynyt merkkiäkään. Tulistelin vielä tovin aikaa, kunnes lähdin itsekin nukkumaan. Pikkutaimenia kummempaa ei tänäkään yönä kuulunut.

Kanadanhanhiakin näkyi, vaikkei olla Kanadassa

Kun heräiltiin, pakkailtiin leiri pois ja syötiin aamiainen. Oli aika viimeiselle siirtymälle. Käytiin tutkimassa vielä hieman erästä lähialueen koskea ja sitten tehtiin kaupassa täydennysostokset loppureissulle. Päätettiin varata mökki viimeiselle kohteelle, jotta saataisiin viimein kamppeet kuivaksi ja kyllähän suihku ja kunnon sänkykin jo kiehtoi. Mökin ympärys täyttyi nopeasti kuivumaan levitetyillä kamppeilla ja ohikulkijoilla riitti ihmeteltävää. Eräs suomalainen kävi myös juttusilla ja kehui saaneensa muuan vuosi sitten hurjan 87cm taimenen lähikoskelta. Oma 71cm ennätys kalpeni kummasti, tosin tiesin kyllä siellä uivan suuriakin mörköjä. Suihkun ja kunnon päivällisen perään sai hieman kasailla itseään kalalle, vaikka intoa olikin. Jari päätti ottaa pienet päiväunet, että jaksaisi sitten yölläkin kalastaa.

Kasailin pelkän streamervavan matkaan. Tuuli haittasi jonkin verran pitkien heittojen heittämistä illan aikana, joita kohteella tarvitsee muutamin paikoin. Muita kalastajia oli ihmeellisen vähän normaalitilanteeseen nähden. Kolusin itselle tuttuja paikkoja ja sainkin pari yli 40cm taimenta, mutta suurista ei kuulunut mitään. Olin suunnitellut meneväni juuri kosken alle, kun sinne ehätti pari kalastajaa. Seurailin hetken heidän touhujaan ja toinen näytti saavan ensimmäisellä heitolla haavittavan kalan. Siellä oli selvästi hieman aktiivistakin kalaa. Tämä koskihan oli taas normaalia syövän kalan kalastusta, eikä nousutaimenten jahtaamista kuten edellinen kohde. Kello ehätti jo yön puolelle, eikä mainittavaa ollut vielä tullut. Jarin kanssa vaihdettiin kuulumisia, hiljaista oli ollut. Päätin lähteä niskaa päin, siellä en ollut nähnyt muita kalastajia. Matkalla yhytin kalastajakaksikon, jotka paljastuivat suomalaisiksi ja toinen vielä sopivasti Oulusta. Oli mukava vaihtaa ajatuksia suomeksi ja vieläpä osaavien saamamiesten kanssa. Molemmille kohde oli tuttu ja toinen oli käynyt useasti. Yli 60cm kaloja oli tullut edellisreissuilla reilusti, mutta 70cm oli vielä rikkomatta. Pitkän tovin tarinoituamme päätin viimein mennä niskalle. Laskin ensin lyhyemmän laskun heittäen "siikajäljitelmää", jonka yläpuolella oli paino. Mitään ei kuulunut, mutta oli kuitenkin sellainen tunne, että kalaa voisi kyllä tästä löytää. Kello oli varmaankin puoli kahden seutuvilla. Päätin tehdä pidemmän laskun isolla noin 15cm mustalla roikaleella, edelleen painon kera jotta sain vajoteltua perhoa hieman syvemmälle. Viimein niskaa lähestyessäni siima yhtäkkiä kiristyi vajottelun lopussa. Vastaiskun jälkeen kala ampaisi heti 10m spurtin. Tiesin nyt olevan parempi kala siiman päässä. Vedin seiskaluokan vavalla kovaa painetta heti kalan pysähdyttyä ja kelasin kalan lähelleni, kunnes kala päätti palata lähtöpaikkaan noin 15 metrin päähän kovan spurtin kera. Taas välittömästi kovalla paineella kala lähelle, mutta kala palasi uudelleen lähtökuoppaan kovaa vauhtia. Seuraava spurtti oli enää viisimetrinen ja sitten haavi heilahti. Kovalla paineella väsytys oli lyhyt. Haavissa lepäsi sitten upea liki kirkas 67cm taimen. Hoikahko, mutta oli riski kala. Nappasin pikaisesti pari kuvaa ja vapautin kalan.

Upean kirkas 67cm

Tämän jälkeen fiilistelin tovin aikaa, eikä oikein heittäminen innostanut. Istuskelin tovin kivellä koskea ihmetellen. Kävin pikaisesti koluamassa yhden peilin ja lähdin sitten alaspäin. Jari oli lopetellut kalastuksen ennen kahta ja oli jo mökillä. Suomalaiskaksikko oli kosken alla ja toinen tulikin porinoille, kun kuuli niskalta löytyneen paremman kalan. Tovin jälkeen tuli toinenkin ja siinä taas vierähti aikaa turinoidessa. Sellaisia mukavia 50-55cm kaloja oli löytynyt illan/yön mittaan useampia, mutta yhtä kovaa tälliä lukuun ottamatta isompia ei ollut kuulunut. Toinen viskoi kaksikätisellä ja ylsi hieman laajempaa aluetta ronkkimaan, mikä myös auttoi kalan saannissa. Osaamisen lisäksi. Seurailin vielä hetken heidän touhujaan ja lähdin toviksi seuraamaan yleisurheilun MM-kisoja ennen kuin maltoin nukkumaan kuuden jälkeen.

Seuraavana päivänä ei ollut hirveä kiire koskelle. Iltapäivästä tuli käytyä muutama tunti ja sainkin komean pullean noin 55cm kalan kaukaa loppuliu'usta Golden shinerilla. Pari 40cm päälle löytyi myös kovemmasta koskesta. Mukana oli myös nymfikeppi, jolla harrastin streamernymfausta painostreamereilla. Sillä sainkin parhaat kontaktit, mutta perhomenekkiä tuli muutaman streamerin kera. Ahvenet kelpasivat tinseleitä paremmin.

Pulska 55cm Golden Shinerilla

Syönnin jälkeen oli viimeisen illan ja yön kalastelut. Kala ei tuntunut alkavan missään vaiheessa aktivoitumaan ja kalastus oli todella nihkeää. Paremmista kaloista ei tullut varmoja havaintoja, niskalla oli yksi kohtuullinen tärppi. Jari lähti mökille jo varmaankin yhden jälkeen, itsekin lopettelin ennen neljää ja seurailin taas tovin kisoja ennen nukkumaanmenoa. Aamulla kello herätteli hyvissä ajoin pakkailuille, aamiaisen jälkeen oli kotimatkan aika.

Sellainen oli tämän kesäinen päämatka. Kahdeksan yön reissu sujui vaihtelevin kokemuksin. Vaellus oli rankka, vuosien aikana on fyysinen kunto heikentynyt ja vaivat tuovat omat haasteensa. Todettiinkin, ettei meistä ole noin pitkille vaellusmatkoille enää, jollei kunto kohene. Joka tapauksessa sille joelle tuskin tulee enää palattua, vaikka se yläpuolinen joki kiinnostaisi kovasti. Sateita riitti reissulla, mikä aina vaikuttaa viihtyvyyteen. Loppureissun mökkivaraus oli hyvä ratkaisu ja piristi loppureissua. Upea taimenhan toki kruunasi reissun. Jarilla oli harmillisen nihkeä reissu taimenten suhteen, se pinturitaimen olisi ollut kova juttu kun olisi ylös tullut. Mukavintahan reissaaminen on silloin, kun kaikki onnistuu kalarintamalla. Harria saatiin tosiaan paljon, mutta koko oli pettymys kun edelliskerta antoi odottaa parempaa. Lieköhän jo liian runsas kanta ja isot ovat entistä harvemmassa? Joka tapauksessa reissulla sai mukavasti akut ladattua ja perusarjen puurtamista jaksaa taas. Niin, osa kuvista on hieman epätarkkoja. Ostin sellaisen vedenpitävän pussukan kännykälle, joka roikkui kaulassa ja pystyi näppärästi napsimaan kuvia kastelematta puhelinta. Aivan näppärä laite, mutta toki vie kuvista laatua melkoisesti kun ei aina tarkenna kunnolla. 

Loppukesälle olisi haaveissa vielä päästä käymään Finnmarkissa, mutta ainoa mahdollinen ajankohta lienee syyskuun alku. Katsotaan onnistuuko reissu vai siirtyykö taas ensi vuoteen. Kyllähän niitä pupakalastushetkiä on jo kova ikävä, mitä Finnmark parhaimmillaan tarjoaa. Elokuun lopulla saattaa olla edessä myös käynti Kuhmossa.

Nyt tässä on edessä jokusia hauenkalastusreissuja. Perjantaina kävinkin pitkästä aikaa "kotijoella" hauen perässä ja sainkin mm. upean 115cm hauen. Heinäkuinen parin yön reissu Kemijoelle palkitsi upealla 120cm 12kg hauella. Kyllä niistä vähän korviketta saa näitä taimenreissuja odotellessa, vaikkakin mieluiten sitä kesät viettäisi taimenkoskien varrella. Siellä sielu lepää ja mies nauttii täysin rinnoin.