Huh hellettä!

Niin, kyllä tarkenee... Näillä keleillä ei oikein ole haluja eikä virtaakaan käydä kalalla. Täällä Enontekiölläkin elohopea on kohonnut useana päivänä päälle 30 asteen. Siinä kun päivän tallustelee metsässä, ei illalla kaipaa juuri muuta kuin kylmää suihkua ja lepoa. Mutta on sitä joitakin kertoja kalalla käyty.

Viime viikonlopulle suunnittelimme jälleen karkaavamme naapurimaahan. Erilaisia vaihtoehtoja toki tuli läpi käytyä, kuten kelluntarenkaalla Könkämänenolle menemistä, jossa veden lämmöt olivat vielä varsin viileitä. Loppujen lopuksi Peten kaveri Janne ehdotti potentiaalisille ahvenjärville lähtemistä Finnmarkin puolelle. Matkaan lähti myös hänen naapurinsa Miika. Molemmat ovat kokeneita Finnmarkin kävijöitä. Minä olen aiemmin kalastellut lähinnä jokia. Ensimmäiset omat reissuni Finnmarkiin tein kymmenisen vuotta sitten. Viime vuosina vaellusreissuni ovat suuntautuneet Ruotsin puolelle, yhtenä syynä lupien edullisuus ja helppous.

Janne ja Miika pölähtivät pihaamme perjantai-iltana puoli kahdeksan maissa. Jatkoimme kahdella autolla matkaa Finnmarkin puolelle. Synkkä ukkospilvi näkyi kohteemme suunnilla. Janne oli katsonut pilvikuvista, että ukkonen menisi mahdollisesti noin kilometrin päästä leiripaikastamme. Nostimme rinkat selkään yhdeksän jälkeen. Suuntasimme ensin pienelle järvelle, johon oli matkaa kolmisen kilometriä. Kova tuuli laannutti kalastushaluja, ja ensimmäisen kohteen koluaminen jäi lyhyeen. Jyrinät laittoivat seuraamaan, mitä viereisten vaarojen ja tuntureiden takana tapahtuu. Jatkoimme matkaa kohti leirijärveämme parin kilometrin päähän. Telttojen pystytyksen jälkeen suuntasimme vielä kalalle. Kalastin UL-vavalla, mutta matkassa kulki myös pinturivapa mahdollisten pintovien siikojen tai taimenten toivossa. Kuljimme pienen puron vartta yläpuolella sijaitsevalle suuremmalle järvelle. Purossa näkyi pari pientä taimenta, yksi kävikin Jannen Lotossa. Järvi vaikutti hiljaiselta. Tuulta riitti edelleen ja se oli vastainen. Ihastelimme yötöntä yötä ja välillä heitimme muutaman heiton. 

Yötöntä yötä

Miikan kanssa suuntasimme takaisin leirijärveä koluamaan, Pete ja Janne jäivät vielä hieman tutkimaan järveä. Saimme Miikan kanssa useita pieniä haukia, mutta ahvenista ei kuulunut mitään. Kahden jälkeen yöllä Miikalle saapui kuvaviesti, jossa komeili pitkälle toistakiloinen ahvenenköriläs. Suurahvenia on löytynyt! Iloitsimme poikien onnistumisesta ja jatkoimme vielä hetken heittelyä. Kun leirijärvi vaikutti olevan ahvenista hiljainen, vetäydyimme tulistelemaan. Kello taisi olla puoli neljän seutuvilla, kun tyytyväisiä kalamiehiä saapui leirille. Janne oli saanut kolme ahventa ja Pete yhden, sekä karkuuttanut toisen. Neljän kalan yhteispaino oli 4,7kg, joten hurjan kokoisia kalat olivat. Suurin painoi 1,3kg. Kummallakaan ei ollut kuitenkaan ennätykset paukkuneet. Yksi kala paistettiin heti fileinä pannulla voin ja sipulin kera. Oli kyllä todella hyvää. Nukkumaan kömpiessämme aurinko helotti jo sen verran korkealla, että tiesimme unien jäävän lyhyeksi.

Peten ahven, oli painanut n 1,1kg

Tämä Jannen kala oli ollut tuoreeltaan 1,3kg

Noin neljän tunnin unien jälkeen teltta lämpenikin niin, ettei nukkumisesta tullut enään mitään. Kahvittelun jälkeen lähdimme kiertämään suurahvenjärveä. Sen verran suuri järvi on, että kymmenisen kilometriä siinä saadaan auringonpaahteessa talsia. Aamupäivän aikana ahvenista ei kuulunut mitään. Kalastimme toista puolta, kuin mistä suurahvenet olivat yöllä tulleet. Haukia nousi sieltä täältä, tuuli oli rauhallisempaa kuin illalla. Iltapäivästä löytyi sopiva kohta kahvinkeittoon. Hiekkapohjainen pieni lahukka houkutteli uimaan.  Janne sai paikasta reilun sadan gramman ahvenen. Nautimme upeasta kelistä tulistellen. Sääsket, mäkärät ja paarmatkin olivat hetkeksi kadonneet johonkin. Toki nuotio ja kaksi Thermacelliä auttoivat asiaa.

Janne, Miika ja Pete nauttivat kelistä uinnin jälkeen

Mikäs tässä ollessa

Kalastus jatkui haukipainotteisena. Suurin oli neljää kiloa lähentelevä laihahko hauki, joka ensin aikansa temuttuaan vei Jannen Loton ja otti heti Peten uistimeen kiinni. Näin saatiin myös Jannen uistin pelastettua. Tyyninä hetkinä järvellä ei näkynyt ainuttakaan pintakäyntiä. Pikku hiljaa pilviä vaikutti kerääntyvän lähistölle, jyrinääkin kuului kauempaa. Iltapäivälle oli ennustettu ukkosta ja se vaikutti toteutuvan. Kiristimme hieman tahtia, että ehtisimme edellisyön ottipaikoille ennen ukkosta. Välillä havahdun pieneen tärppiin ja huomaan suuren ahvenen seuraava rantaveteen saakka. Vajaan kilon painoiseksi arvioin vedestä, ehkä sellainen 700-900g. Komea kuitenkin. Pudotin kokeeksi Loton rantapuskan viereen, josta ahven vielä sujahti Lottoa pökkimään. Sen jälkeen kala katosi eikä sitä näkynyt enää. Tämä antoi kuitenkin uutta puhtia kalastukseen. Usko huikean ahvenjärven löytymiseen oli jo alkanut hiipua. Miika meni jo kaukana edellä, kun me muut saavuimme viimein ottipaikalle. Kaksi ukkosrintamaa oli jo liki saavuttanut meidät ja leiriin olisi vielä puolisentoista kilometriä matkaa. Tuuli yltyi ja salamat löivät jo järven takana. Muutamiin heittoihin jäi ottipaikan koluaminen, kun oli viisainta vetäytyä leiriä kohti, ja mielellään ripeästi. Vettä alkoi satamaan kun lähestyimme leiriä. Ehdimme juuri alta, kun taivas repesi oikein kunnolla ja salamat löivät lähistöllä. Vetäydyimme koko porukalla Peten laavuun, joka oli matkassa rinkkojen ja tavaroiden säilytystä varten. Vettä tuli kuin aisaa ja lähimmät salamat löivät aivan lähellä. 

Ukkosta jatkui reilut kolme tuntia, kunnes viimein tuntui hiljenevän. Vettä oli vuotanut hieman myös laavun sisäpuolelle ja Peten sukat olivat likomärät. Aikamme pohdittuamme päätimme lähteä autolle ja ajella yöksi kotiin nukkumaan ja kuivattamaan märkiä kamppeitamme. Kymmenen maissa illalla väsynyt kolonna lähti taivaltamaan autoa kohti. Ylempänä rinteessä näimme, kuinka leirijärvessäkin näkyi pintakäyntejä. Siikojako, vaiko kenties jättiahvenia? Hetken käveltyämme huomasimme maassa rakeita. Vaaran takarinteessä rakeiden määrä vain lisääntyi. Kohta jo lähes kahlasimme rakeissa. Mönkijäuran urissa oli paikoin viisi senttiä rakeita. Ja suurimmat olivat valtavia, pari senttiä halkaisjaltaan. Ikinä emme olleet yhtä suuria nähneet. Harmi kun en tajunnut kuvia ottaa niistä jättirakeista. Sellaisia sokeripalan kokosia hyvinkin olivat. Onneksi moista kuuroa ei tullut telttaleiriimme. Lieköhän olisi teltat sellaista pommitusta kestäneet. Ilma oli mahtavan vilpoisa raekuuron jälkeen. Jokainen painauma ja noro tulvi vettä vaaranrinteillä. Viimeisenä, lähellä autoa oleva joki oli aivan tulvassa. Vaikka ukkosesta oli vasta pari tuntia! Menomatkalla ylitimme joen helposti vaelluskengillä.  Nyt kastuimme polvia myöten. 

Raepolku

Maa valkeana rakeista

Varsin kuiva uoma näytti palatessa hieman toisenlaiselta

Autolle päästyämme vaihdoimme kuivia vaatteita ja lähdimme ajelemaan. Autostakin huomasi, kummalle kyljelle rakeet olivat enemmän osuneet. Vieläkin kylki on laikukas, tiepöly tarttuu jännästi eri lailla rakeiden hakkaamiin kohtiin kuin muualle. Kämpillä olimme ennen yhtä ja laitoimme Peten kanssa saunan lämpiämään. Ihmettelimme tätä reilun vuorokauden reissua, kuinka monenlaista voikaan sattua. Hienoja elämyksiä, vaikka kalamäärät eivät toiveiden mukaisia olleetkaan. Ahventen keskikoko oli hurja, valitettavasti kohdalle sattui vain yksi 40 minuutin syöntijakso. Miika ja Janne olivat sitä mieltä, ettei järville enää tule mentyä, he kun tietävät sieltä parempiakin paikkoja. Ilmeisen hyviä siis.

Auton kylki viikko reissun jälkeen, pöly ei tartu rakeen iskemiin jostain syystä

Hetan lähialueilla on tullut käytyä vain pari pistoa. Mainittavimpana lienee maanantainen paluu alkukesän harriapajille. Helteisenä iltana reissu oli erittäin hikinen, ja vaikka kävelyä kertyi vain viitisen kilometriä, on se raskasta kahluuhousuissa näillä keleillä. Vedet olivat vielä maltillisissa lämmöissä, mittasin 18-19 -asteiseksi. Harjukset olivat hieman siirtyneet alkukesän kylmän veden paikoilta. Kymmenisen metriä alempaa sain reilun puolen tusinaa harria, joista suurin oli mukavat 45cm. Hieman hoikempi kuin alkukesän kala. Saattoi olla koiras, en ihan tarkkaan asiaa tarkastanut. Alemmalta koskelta löytyi vielä komeampaa paikkaa. Sainkin sielä vajaa kymmenen harria, jotka kaikki olivat 37-42cm väliltä. Yksi suurempikin kävi pari potkua pyristelemässä. Joella ei näykynyt lainkaan pintakäyntejä, eikä oikein hyönteisiäkään. Kalat ottivat varsin läheltä pohjaa, joten kuulapäiset perhot toimivat. Parhaiten taisi antaa CDC-häkiläinen Orange Tag. Reilun parin tunnin kalastelu riitti moisessa kelissä. Paikalla on kyllä käytävä vielä otollisissa olosuhteissakin. Siellä oli mainion näköisiä pupa- ja pintaperhokalastuspaikkoja ja mahdollisesti myös taimenelle paikkaa.

Suunnilleen 45cm purppurapurje

Loppuliu'ut ja kovan virran reunat olivat harrin mieleen

Helteet ovat vieneet mehut jopa perhonsidonnasta. Kämppä lämpenee niin paljon, että istuessakin tulee hiki. Pahimmillaan olenkin istuskellut saunan lattialla tietokoneelta videoita katsellen märkä pyyhe olkapäillä oloa helpottamassa. Kun vimein kymmenen maissa ilta on tarpeeksi viilentynyt, niin kämppään päälle läpiveto ovien ja ikkunoiden kautta jotta yöllä pystyy nukkumaan. Muutamia perhoja olen toki sitonut, mm. foamipupia, harjukselle järvistreamereita ja joitakin pintureita.

Joitakin perhoja mitä on tullut tehtyä

Viikon päästä olisi taas mahdollisuus parin yön visiitille. Mikäli helteet vähänkin asettuvat eikä vesien lämmöt nouse täällä pohjoisessa kovin korkeiksi, tullenee lähdettyä taas taimenten ja ehkä harrien perään. Ukkosia on luvattu viikonlopulle ja alkuviikolle. Aika näyttää, muuttaako ne minkä verran vesien lämpötiloja ja nostaisiko edes vähän vedenpintoja. Juhakin on sopivasti nostellut kiusaksi mm. 63cm ja 62cm taimenet Finnmarkista.

Muistakaahan nyt maltti koskikalastuksen suhteen. Lohikalat eivät oikein selviä lämpimässä vedessä. Itse olen pitänyt ylärajaa siellä 21 asteen tietämissä. Sen yli kun menee, en enää koskille mene. Lämpötiloja voi seurata vaikka ympäristö.fi -sivuilla. Käsivarressa on vielä ainakin vesien lämmöt hyvissä lukemissa. Ahvenet, kuhat ja hauet eivät ole niin herkkiä lämpimän suhteen, joten niitä voi kalastella vielä aika hyvin mielin. Lämpimässä happea on kuitenkin vähemmän, joten vapautettavat kalat tulee päästää mahdollisimman nopeasti, mieluiten nostamatta laisinkaan vedestä. 

Kelit ovat nyt tällaisia. Harmittaahan se, kun olisi melko hienojen kalavesien lähettyvillä. Täytyy vain toivoa, että elokuussa olisi hienot kelit ja hienoa kalastusta tarjolla.

Finnmark, nousevan auringon maa